Tosiaan, silloin silmän puhjetessa sarveiskalvoon oli tullut reikä ja tapahtumailtana (torstai) silmänestettä oli tullut n. nuppineulanpään kokoinen patti ulos. Seuraavana päivänä päästiin ellille, jolloin silmänestettä oli valunut jo viisinkertainen määrä. Eläinlääkäri ompeli onneksi vilkkuluomen silmän suojaksi ja silmänestettä ei leikkaukseen mennessä ollut tullut ulos sen enempää. Meille kerrottiin, että se epämääräinen neste oli iiristä (siis värikalvo, joka ihmiselläkin on silmässään; sininen, vihreä, tms..) eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin leikata ulos tullut osa pois. Sehän ei meitä haitannut, se vaan aiheuttaa silmässä sen, että mustuaista ei ole enää tukemassa mikään ja mustuainen saattaisi muuttaa muotoaan. Puhjenneen kohdan lääkäri tikkasi umpeen ja niimpä meillä oli ehjä silmä tallella.
Tippojen laiton myötä silmä on aina vähän rähmäinen, muuten eroa tuskin huomaa. |
Yritin saada zoomaamalla silmää lähempää, siksi epäselvä kuva. Harmaa alue silmästä on sitä, jossa iiristä ei enää ole ja punaiset peräkkäiset "pisteet" on tikattu alue, joka vähän turvottaa. |
Tällä hetkellä meidän lääkitys on tällainen:
Alussa kauhistelin lääkkeiden ym. määrää, mutta nyt siitä on tullut jo rutiinia. Nuo lääkäriltä saadut puhdistuslaput (vasen alareuna) on paljon kätevämpiä kuin keittosuolaliuoksella värkkääminen. Timi antaa onneksi tosi hyvin laittaa tipat ja hoitaa puhdistuksen. :)
Hyvä, että kaikki on mennyt edes jollain asteikolla hyvin, kaikesta epäonnesta huolimatta!
VastaaPoistaRapsutuksia Timille ja jaksamista teille kaksijalkaisille edelleen. <3
Rapsutukset välitetty! Kiitos. :)
PoistaOn kyllä upeaa, että silmä on noinkin hyvin parantunut! Toivotaan nyt että maanantaina (joka on muute mun synttäripäivä, et pakkoha siel o mennä hyvi;)) Timi saa silmän puolesta terveen paperit sieltä Oulusta. Täällä pietää peukkui. :) Miultaki rapsutukset Timille!
VastaaPoistaHihi, kiitos tsempeistä! Ehdottomasti meillä pitää mennä mennä maanantaina hyvin, jos sulla on sillon synttärit. ;) Välitin rapsutukset. :)
PoistaIlahduttava uutinen, että Timin silmä voi hyvin ja Timi tietenkin myös! Ilmeisesti Timillä ei ole kipuja, jos kerran tykkää juosta ja riehua. Nyt olet sitten koiranhoidossa ekspertti, silmän hoitaminen on aika haastavaa. Oppia ikä kaikki, eikä mikään opittu koskaan hukkaan mene.
VastaaPoistaParanemisen loppusuoralle onnea mukaan! :)
Kiitos paljon! :) Olen varmasti henkisesti sekä ihmisenä että koiranhoitajana kasvanut tämän tapauksen aikana. Oppinut tulkitsemaan Timiä taas vähän paremmin ja luottamaan itseeni enemmän.
Poista