"Oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeä.."

Monsterosa-blogissa oli tehty haaste, jossa oli ideana laittaa seitsemän kuvaa meidän kesästä ja selittää ne yhdellä sanalla. Tähänhän oli pakko osallistua ja kuvina jo täällä blogissa julkaistuja kuvia.

Hyttysiä.

Mätsäreitä.

Aurinkoa.

Uintia.

Näyttelyitä.

Koirapuistoilua.

Rallytokoa.

Ahkerasta työnteosta huolimatta kesä oli ihan mahtava ja näitä kuvia on aina ihana katella. :)

Koiranomistajan vaatetus

Muistakaa, että tekstissä olevia kuvia saa suurennettua klikkaamalla niitä, kun tilaa säästääkseni yritin laitella niitä vierekkäin!

Sillon joskus aikoja sitten lupailin postausta koiranomistajien (tai no lähinnä nyt minun) vaatetuksesta. Vihdoinkin sain etsittyä ja pyydetty äitin ottaan mulle kuvia, joten samalla sain aikaiseksi kirjoiteltua tätä tekstiäkin.

Jospa alotetaan nyt vaikka tämänhetkisestä vaatetuksesta, mitä koiran kans ulkoillessa käytän.

Tarkkasilmäsimmät huomaa, että hiuksiahan tässä esitellään! Ne tosiaan eilen lähti lyhyeksi, niin kuin mietiskelin silloin yks päivä. :D Ei todellakaan oo mun tapaista mikään harkitseminen, vaan tukka lähti, kun kerta puhe oli! Mutta niihin vaatteisiin. Ois pitänyt ottaa kerros kerrokselta nää kuvat, koska tykkään kerrospukeutumisesta. Näiden alla mulla oli siis t-paita, collarit ja fleece. Päällä sitten Torstain softshell-takki, joka on ihan täydellinen niin keväällä, syksyllä kuin talvellakin! Tuo pitää vettä ja tuulta, joten ei tarvi pelätä mitään myrskyjäkään. Jalassa ihan normaalit tuulihousut ja kumikärkiset talvikengät, joihin mahtuu tietenkin vielä mun lempparit eli villasukat. Siksi kumikärkiset kengät, että nuo pitää vettä ja se on erittäin tärkeää varsinkin näillä keleillä! Kukapa haluais mettässä samoilla märillä kengillä ja sukilla, ei kukaan. Lisäksi mulla on aina kaulassa semmonen putkihuivi, että kaula pyssyy lämpimänä.

Ja viimeisessä kuvassa maailman söpöin pöllöpipo, jottei aivot (nii mitkä?) vaan pääse jäätymään eikä korvatulehduksia syntymään.

Ja hei muuten, mulla on useampikin takki ja toi on toinen mustista! Eli varmaan viis on vähän iloisemman väristä, kun näytän niin synkkikseltä näissä kuvissa :D

Ja sitten takaapäin..

Mulla on tuo mahetsu Berran treenitasku, jonka otan melkeenpä jokaselle lenkille mukaan. Miljoona taskua, johon mahtuu nameja, sekä..

..keltainen jälkiliina ja vihreä Kong Wubba. :D

"No eiköhän se riitä, ko alkaa jo nolottaan" -tilannekuva :D

No mennäänpä sitten mätsäreihin ja näyttelyihin. Mie en oo saanut aikaiseksi hommattua mitään jakkuja yms. joita jotkut käyttää näyttelyissä. Timin kans käydään niin harvoin, että oon aatellut, että ihan perussiistit vaatteet ilman suurempia kuolatahroja riittää. Toisaalta kun on kyse koiratapahtumasta, niin ei kai se oo niin vakavaa, jos vaatteissa on karvoja ja kuolaa? ;)

Näyttelyissä suosin aika paljon sellaisia vaatteita, joissa on hyvä olla. Rennoissa ja joustavissa. Usein vielä kun näyttelypaikoille ajaessa menee jonkun aikaa ja siellä pitää kuitenkin hengailla, niin pitää ottaa huomioon että on sopivasti vaatetta ja ne todellakin on sellaiset, joissa jaksaa istua tai seisoa kauemminkin.

Timin kun esitän välillä menemällä kontalleen, niin mun pitää taipua siihen eli housut pitää olla sen mukaiset. Toisaalta jos kumartelen koiraa asetellessani, niin paita ei voi olla niin avonainen, että näkyy jotain ylimääräistä. Alimmassa näyttelykuvassa kun mulla on shortsit jalassa, niin laitoin mustat sukkahousut sen takia, että ilman niitä tai ihonvärisissä sukkahousuissa mulla tulis puolialaston olo, koska en yleensäkään hengaile kovin lyhyissä hameissa/shortseissa.

 

Keväisissä mätsäreissä. Mulla jalassa tennarit (joissa villasukat, of course!), farkut, hiihtotakki ...:D ja kaulahuivi. Muistan noista mätsäreistä sen, että kädet oli jäässä, samoin kuin pää. Että joo.

Tuo toinen kuva piti laittaa vain sen takia, että mätsäreissä en pariamme tuntenut, mutta jälkikäteen asioita on selvinnyt ja parinamme oli hieno brassiherra Monsterosa Niuserra.

Rovaniemi 22(?).6.2013 ja ihana Theo höpöttelemässä Timille. Vaatetukseen keskittyen mulla oli jalassa taas tennarit (♥), mustat trikoot ja päällä toppi ja farkkukauluspaita.

Kemi 8.6.2013. Hirveen ilosissa vaatteissa taas :D No mutta joo, mustat paksut sukkahousut, mustat shortsit, musta nappipaita ja nahkatakki. Jaloissa oli samat punaiset tennarit kuin ylemmässä kuvassa.

Sitten jos mennään vielä hetkeksi arkipukeutumiseen. Yleensä mulla on ne kuolaisimmat ja karvaisimmat collarit aina jalassa, ne on vaan parhaat ja kotoisimmat. En kotona pahemmin hengaile farkuissa, koska tuon koiran kans touhutessa ne ei olis hirveän käytännölliset. Yritän myöskin paidan materiaalin valita silleen, että se ei hirveästi imasis niitä koirankarvoja ja toisaalta mustissa vaatteissa karvat näkyy niin selvästi, että niitäkin pyrin mahdollisimman pitkälle välttämään, vaikkakin suurimmassa osassa näistä kuvista mulla on mustaa päällä, haha. :D Lisäksi oon huomannut että näiden parin vuoden ajan kun Timi on meillä ollut, on tullut hirveän selväksi mikä on tarraharja ja miten paljon sitä tarvitseekaan! :D

Toivottavasti tää postaus vastasi yhtään teidän odotuksianne!

Millaiset vaatteet olette todenneet parhaimmiksi koiran kanssa touhutessa? Entäs näyttelyissä? :)

Leikkauttaako vaiko ei?

Ihanaa sunnuntaipäivää lukijat! 

Olettehan muistaneet siirtää kellot talviaikaan?

Pidemmän aikaa olen miettinyt Timin kastraatiota. Naapurustossamme asuu tällä hetkellä 6-8 narttukoiraa ja aina niiden juoksujen aikaan Timi haistelee kuin hullu, merkkailee älyttömästi, piippaa yöt ja päivät sisällä ja pyrkii ulos vartin välein. Pari viikkoa sitten oltiin pihalla ja Timi karkasi naapuriin - yritti pyrkiä naapurin koiranhäkkiin, jossa lekotteli juoksuinen narttu. Jes.

Timillä on myöskin tosi voimakkaana merkkailu muiden uroskoirien läsnäollessa. Joo, voihan sitä vähän tähän sohvan nurkkaan lirauttaa, ei tuo emäntä huomaa mitään. Jos totta puhutaan, niin näin ei oikeasti minun läsnäollessa ole tapahtunut. Se ei ollut sohvan nurkka, vaan kukkaruukku! Jäi onneksi siihen yhteen kertaan, kun tuli aikalailla lähdöt siitä episodista. Timppa on myös kova astumaan ja alistamaan, erityisesti muita uroskoiria. Siksi tuntuisikin, että meille olisi varmaan ihan hyvä, jos Timi leikattaisiin.

Ainoa asia, mikä jutussa mietityttää, on se, että näyttelyihinhän ei ole asiaa, jos palleja ei löydy. Toisaalta en tiedä miksi me tarvittaisiin koiranettiin hirveä lista sijoituksia, kun Timiä ei varmastikaan ikinä tulla käyttämään jalostukseen. Kasvattaja olisi halukas näkemään Tiki-tikiltä jälkeläisiä ja itsekin olen sitä paljon miettinyt, mutta viimeisen puolen vuoden ajan, kun ollaan Timin kanssa tapeltu eri ruokien kanssa, mietitty iho-oireita ja haettu antibioottikuuria toisensa perään, jotta tulehdukset pysyis aisoissa, niin olen ymmärtänyt, että varmasti tässä maailmassa on terveempiäkin koiria, joita astutukseen voi käyttää.

Ja vielä se, että haaveisiini kuuluu toinen koira, niin kuin hyvin on tullut ilmi. Jos se sattuu olemaan narttu, niin en todellakaan halua epämääräisiä vahinkopentuja enkä kestäisi sitä ulinaa, minkä Timppa silloin pistäisi pystyyn, kun toisessa huoneessa olisikin hedelmällinen emäntä. Siispä viimeistään silloin meille ajankohtaiseksi tulisi kastraatio, niin miksei sitä voisi hoitaa vähän aiemminkin?

Lukijat, onko teillä kokemuksia kastraatiosta, mitä positiivista/negatiivista siitä seurasi?

PS. Tulossa postausta uusista tarvikkeista!

Kuvien avulla kertoen

Talven tullessa blogi varmasti hiljenee ainakin jonkun verran, koska kameran kanssa tuolla lumisateessa ei jaksa säätää. Siksipä ihan jokainen postausidea on tervetullut ja oon niistä aina kiitollinen :)

Katselin tuossa vanhoja kuvia joita tänne blogiin on joskus eksynyt ja aattelin julkaista niitä vähän uudelleen, pienten tarinoiden kera.

2.6.2011 - seiskaluokka oli just päättymässä ja meille päätyi tällainen, maailman ihanin pienokainen♥ Painoa oli vajaa kaksi kiloa ja säkäkorkeutta ehkä 15 cm. Kaksi seuraavaa koulupäivää oli vaikeita; jättää nyt pieni vanhempien seuraan! Muistan kuitenkin ensimmäiset yöt vallan mainiosti, ulkona ramppaamista ja leikkimistä. Myös eka kerta, kun tuotiin Timi sisälle, oli ikimuistoinen; koira käveli ympäriinsä tutkien uutta lukaaliaan ja lopulta ripuloi äitini juuri tekemälle matolle, jes! :D

Timi on aina osannut ottaa rennosti ;)

Pienenä Timin ehdottomia lemppareita oli kävyt.

Mutta kyllä Tiki-tiki tykkäs nukkuakin ja olihan se silloin maailman suloisin karvakasa♥

Tää lelu tuli ostettua about 1½ vuotta ennen kuin edes tiesin että meille tulis koira. Aika pian tältä katosi silmät, kädet, pian koko päälynen oli revitty palasiksi :D

Tuo hölmö ilme, äää :-)

Timi ensimmäisiä kertoja uimassa.

Takana Timi, edessä sukulaispoika-Roni ♥

Voi Timppaa, joka löytyy aina mistä sattuu :-D

"moi mä täs vaan, jalat vinksinvonksin ja sillee"

Läpipuskeva katse, rakas ♥

Nallekarhu :)
Tää talviaika on ollut Timille aina se ehdoton lemppari.

Jos mamma ei tajua, niin ojennetaan vähän tassua, mikä tahansa onnistuu silloin, haha :D

Useimmat kuvat Timistä otettuina on tällasia tärähtäneitä otoksia, jossa sen perusluonne ja -olemus tulee kuitenkin varsin hyvin esiin ;)

Imurointi on asia, johon iskä opetti Timin jo ihan pienenä ja oon siitä niin onnellinen. Aina ekana meidän pitää imuroida Timppa ja vasta sitten muu kämppä :D

1-vuotias pentutapaaminen. Etsi kuvasta kolme koiraa!

Pikkusen ajassa taaksepäin, 8 vuorokauden ikäiset pallot ♥

Yksi elämäni parhaista hetkistä, kun konkreettisesti näkee sen, miten onnellinen tuo koira on :)

Heh, tää kuolaaminen on hirveää! Mahtavaa aina seurata, kenen farkunlahkeisiin Timi tällä kertaa kuolansa pyyhkii... :D

Pino lempiruokaa eli broiskunsiipiä

Ja ihan vastikään otettu kuva. Komea hurtta ♥

Talven riemuja

Huomenta! Tässä kirjoittelen tämän blogin sadatta (100.) julkaistua postausta, vau! Kiitos ihanat lukijat, teidän takianne näitä tekstejä jaksaa raapustaa! :)

Aika monet on päivitelleet parin viime viikon sisällä ensilumen satamisesta, siispä en ole itse kehdannut sitä hehkuttaa, vaikka satoihan se tännekin viime viikon alussa! Oon niin onnellinen, että lunta tulee ja ihan vaan Timin puolesta - se rakastaa möyriä lumessa, rakastaa kun sille heitellään lumipalloja ja pakko on kyllä myöntää, että väsyyhän se koira lenkillä paljon helpommin, jos sen päästää metsässä irti juoksemaan metriseen lumihankeen. :) Tykkääkö sinun koirasi lumesta?

Ensilumi :)

Paljon ollaan nyt Timpan virtaa kulutettu myös niin, että kun lunta kuitenkin sataa kokoajan lisää, niin käyn jossain vaiheessa heittelemässä pihalla maahan jotain nameja ja välillä extraherkkujakin (esim. juustoa) ja jonkun ajan päästä, kun niiden päälle on vähän satanut lunta, niin mennään Timin kanssa ne etsimään. Timihän on pienestä asti osannut "etsi" -käskyn ja sen avulla nami kuin nami löytyy sieltä hangesta!

 

Tuo punaisella ympyröity "kalju" kohta näkyy vieläkin noin selvästi, karvoja leikeltiin n. 1½ kuukautta sitten ihotulehduksen takia.

 ^vasemmanpuolimmaisessa kuvassa Timi on jotenkin kauhistuneen näköinen :-D mutta oikealla sitten ihan oma itsensä!

Sunnuntain kaupunkireissu

No morooo, Tiki-tiki täällä!

Ensinnäkin, ette arvaa miten paljon mä vihaan tota nimee! Tikitiki, tiktak - tulee vaan mieleen joku herätyskello hei! Tähän toi owneri vois sanoo, että herätyskellonahan mä toiminkin aina välillä... ainakin sillon, kun on kiire lenkille tai päiväunet on omistajalla venyneet liian pitkään, mä vähän käyn komentaan, että ylös, nyt, heti! Yleensä toi mamma vaan kääntää kylkee ja antaa mun riekkua yksinään, höh.

No mutta niin. Sitä piti sanomani, että sunnuntaina käytiin vähän kaupungilla. Me kun asustellaan täällä Jumalan selän takana, heh, nii tykkään välillä päästä seikkaileen tonne cityyn. Kun mamma kotona käski mut autoon, niin en tiennyt yhtään mitä ois edessä! Mielenkiinnolla siis odottelin siellä boksissa, paitsi että välillä se odottelu kävi vähän tylsäksi ja taisin nukahtaa..... kroohpyyh vaan kuulu. Heräsin kuitenkin aikalailla HETI kun kuulin, että me pysähdyttiin. Mamma laitto mulle hihnan ja pannan ja sain hypätä pois autosta.

WAU! Niitä hajuja! JOKA. PUOLELLA. En tiennyt miten päin oisin ollut, joten päätin vaan pyöriä ympyrää. Mamma kuitenkin ohjasti mut kohti rantaa, se kun tykkää kävellä joenrannalla. Kyllähän se kelpas mullekki, ainaki miljoona uutta hajua! Täällä on varmaan kävellyt Turre, Tessu, Tassu, Tossu, Musti, Täplä.... mitäs niitä olikaan, mä mietin. Munhan oli pakko olla tosimies ja merkkailla ihan jokainen pusikko ja mammakin oli onneksi sen verta hyvällä tuulella, että se antoi mun haistella rauhassa!

Kun me mentiin eteenpäin, alkoi niitä koirakamuja tulla vastaan. Ensin sellanen suurensuuri musta hovawart, onneksi en pelännyt ees sitä! Vähän kattelin sen suuntaan, mutta oli niin kiire eteenpäin, että antaapa olla. Yhtäkkiä mää huomasin, että EI. VITSIT. Ei oo tosi. Siellä maassa makas toinen tipsu, mun lajitoveri! Se laitto makoileen sinne nurtsille ja mietin että mitäs hitsii, eiks sillä tuu kylmä? Mamma kysyi sen toisen tipsun ownerilta, että mitä se koira tekee ja se kertoi, että tää toinen tipsu oli keksinyt, että kun se laittaa maahan makaamaan, se pääsee haistelemaan muita koiria! Vautsi mikä neropatti, itse en oo tota ikinä hokannu! ..mamman mielestä onneksi en.

Noh, meidänhän piti sitten sen toisen tipsun - Edu nimeltään - kanssa haistella toisiamme aivan älyttömästi. Ja painittiin, leikittiin. Se yritti alistaa mua, mutta mä sanoin EHEI ja yritin itse samaa! Mamma oli vähän raivona, koska se ei tykkää mun rajummista leikeistä yhtään. Onneks Edu ymmärsi ja meistä tuli ihan hyvätkin kaverit.

Nojoo, eipä siinä tietenkään koko päivää voinut painiakaan, vaan lähdettiin kulkemaan eteenpäin. Sain paljon ihastelevia katseita ja mua nauratti hirveesti, kun joku mummo säikäytti ton mun ownerin ja tuli höpötteleen mun hyvälaatuisesta turkista! Ja aina ne ihmiset kysyy samaa "mikäs ton nimi on? ja monta vuotta se on?" pöh, mitä ne sellasta kysyy! Kysyis vaikka et mikä mun lempiruoka on ja miten osaankin kuolata kaikkien farkkujen lahkeisiin, ne on paljon tärkeempiä tietoja hei.

Vaikka tykkäänkin olla citykoirana, niin pakko myöntää, että OLI SE VÄSYTTÄVÄÄ! Kokoajan haistella ja olla rapsuteltavana, hohhoijaa. Kyllä mää vaan nautin, kun päästiin takas tänne metsän keskelle ja pääsin juoksemaan ihan vapaana vaan. Se on koiran elämää se!

PEE ÄS. Me ollaan saatu uus lukija, tervetulloo! :)

Onko koira onnellinen, jos se syö ravinneköyhää ruokaa ja istuu pöydässä lautasen äärellä?

Blogissa on ollut gadgettina jo jonkin aikaa kysely teidän lukijoiden koirien ruokkimistavoista. Kyselyn päättyessä ääniä oli tullut yhteensä 19. Näin raakaruokinnan kannattajana oli hienoa huomata, että 10 teistä oli ilmoittanut ruokkivansa koiraansa raakaruualla, 9 käyttää nappuloita, 6 sekaruokintaa, 1 purkkiruokaa ja 1 kotiruokaa. Nyt joku saattaa miettiä, että 10+9+6+1+1 ei todellakaan ole 19, vaan 27, mutta laitoin kyselyssä mahdollisuudeksi valita useamman vaihtoehdon ja niin varmaan useampikin on sitten tehnyt. :)

Tämä ruokintakysymys palasi eilen taas mieleeni, kun vierailtiin mummoni luona. Hän pitää Timistä kovasti ja jaksaa aina ihastella koiran hyvässä kunnossa olevaa turkkia. Kun kerron Timpan ruokavaliosta, alkaa mummo muistelemaan vanhoja. Useinkin se menee näin: "Koirille syötettiin kaikki jätteet, ihan perunankuorista lähtien ja hyvin kelpasi.." ja lisäksi olen kuullut useammankin kerran tarinan, jossa mummon koira oli kadonnut ja mummo oli miettinyt mielessään, että jos koira vielä tulee takaisin, antaa mummo sille paljon sokeria palkkioksi. Ja koiran palatessa, oli se saanut paljon hienoa sokeria, "siitähän ne koirat pitävät, makeasta", mummo aina lopuksi toteaa.

Varsinkin tuo viimeinen toteamus saa mulla aina karvat pystyyn. Tekisi mieli alkaa väittelemään asiasta, mutta huonokuuloinen, -näköinen ja -muistinen mummoni ei välttämättä sitä ymmärtäisi, eikä ainakaan seuraavana päivänä muistaisi, joten olen kokenut asian turhaksi. Jostain syystä en vain ymmärrä väitettä, että koirat makeasta pitäisivät. Ensinnäkään valkoinen sokeri, jota useimmat ihmiset käyttävät, ei sovi edes ihmiselle tai sisällä yhtään mitään ravintoaineita, niin en ymmärrä miksi sitä pitäisi syöttää koirille.

Mummolassa vieraillessa kuulee useinkin Timille sanottavan "Voi ei kun mulla ei ole sulle mitään annettavaa.. Vaikka eipä sulle mitään saa antaakaan..". Ensimmäisen kerran, kun Timin reilu kaksi vuotta sitten vein mummolaan, tein harvinaisen selväksi, että koiralle ei anneta mitään, ei yhtään mitään, jos minä en niin lupaa.  Mummoni on yllättävän hyvin muistanut sanomiseni, mitä nyt yhden kerran pöydästä antoi puolikkaan karjalanpiirakan koiralle. Vedin siitä hirveät pultit ja Timpan vatsa oli sekaisin seuraavat kolme päivää. Sen jälkeen tulikin mummolle kertaus, että koiralle ei anneta yhtään mitään, eikä varsinkaan pöydästä. Onneksi tätä ei ole sen jälkeen tapahtunut, niin Timi ei ole se pöydän vieressä kerjäävä yksilö, vaan osaa ruokailun aikana pyöriä omissa touhuissaan.

Onnellinen koira?
kuva täältä

Tämä saattaa nyt kuulostaa ihan naurettavalta skitsoilulta, mutta olen nähnyt niin monta koiraa, jotka ovat niitä mummolassa pilalle hemmoteltuja yksilöitä, niin sellaista en todellakaan oman koirani kohdalla salli. (Eräänkin tuttuni isovanhemmat oikein kattoivat pöytään lautasen, ihan vain sitä koiraa varten. Lautaselle kasattiin voideltuja ja Gotlerilla päällystettyjä ranskanleipiä - kun se koira vaan tykkäsi niistä niin paljon. Tämän samainen koira myös sai jokaiselle retkelle omat eväät, niitä samoja ranskanleipiä. Ja sitten jaksettiin ihmetellä, miksi koiran vatsa on sekaisin, sillä on ilmavaivoja ja iho kutisee. Hohhoijaa, sanon minä! Ja tämä tarina oli tosi.)

Tästä aiheesta varmasti riittää mielipiteitä ja tämäkin oli vain yksi niistä, kommentoikaa jos jotain mieleen tulee! :)