Superlapsen kotiinpaluu.

Kaikki blogia pidempään lukeneet tietää, että aloin haaveilla harrastuskoirasta heti, kun tulin tutuksi koiraharrastuksen kanssa ja tajusin, ettei Timistä löydy niitä ominaisuuksia, joita harrastuskoiran kanssa tarvitsisin.
Löysin sopivan yksilön viime vuonna ja marraskuussa kotiutimme neljäkuukautisen vauhtihirmun. Luigi vastasi kaikkia odotuksiani. Viimeistä virhettäkin myöten hyväksyin sen, se sopi elämääni täydellisesti ja oli äitinsä tavoin työnarkomaani, jolle sain opettaa sitä ja tätä ja joka illan tullen kääriytyi lämmittämään jalkojani, kun halusin vielä hetken katsella televisiota. Rakastin Luigin hepuleita ja vaikka välillä mietinkin, että mitä ihmettä minä nyt tälle pennulle teen, niin ikinä en katunut toisen koiran ottamista.

Ensimmäistä päivää kotona.

Kuitenkin eteeni tuli päivä, kun tiibettiläinen ja brasilialainen ottivat ensimmäisen kerran yhteen. Sitten siitä tuli jatkuvaa ja jäähyttelyistä huolimatta kumpikaan ei oppinut jättämään toista rauhaan. Timi sai osuman silmäänsä ja porukat maksoivat itsensä kipeäksi korjausleikkauksesta. Pojat piti erottaa eri huoneisiin, koska en halunnut enää miettiä, että tappaako toinen toisen tai vahingoittaako muuten.

Niimpä meidän elämästä tuli ramppaamista, ovien ja porttien sulkemista. Isäni lenkitti koiria parhaimmillaan viisi kertaa päivässä ja minä yritin virikkeistää molempia, kuunnellessani samalla kun toinen koira ulisi portin takana.

Ei toimi.

Piti luopua toisesta, ja voin sanoa sen olleen elämäni tähän astisista päätöksistä vaikein. Miettiä, luovunko 9 vuoden toiveesta, jonka olen vihdoinkin hyväksynyt sohvaperunana vaiko harrastuskoirasta, jonka kanssa olen tehnyt 5 kuukauden pohjatyön ja nyt pitäisi lopettaa se kaikki ja palauttaa koira kasvattajalleen. Olin yhteydessä molempiin kasvattajiin, yritin keksiä vanhemmalle kotia mutta kun sitä ei löytynyt, niin päädyin luopumaan nuoremmasta.

Viime viikolla Luigi palasi kasvattajalleen, joka etsii sille uuden kodin. Tällä hetkellä asian sanominen ääneen on vaikeaa ja joka ilta mietin, että mihin minä nyt olen Luigin jättänyt, kun se ei enää pyörikään jaloissa. Hölmöläisten jengistä tuli kerta heitolla yhtä osapuolta pienempi ja elämästä kerralla rauhallisempi, sekä monin verroin tylsempi. En voi katua sitä, että L asusti meillä nämä reilut 5 kuukautta. Opin siltä enemmän kuin voin sanoin kuvata ja huomasin, millaiset portit harrastusmaailmaan aukeaa, kun on oikeanlainen koira hyppysissä. Toivon, että annoin Luigille edes jonkinlaisen pohjan jatkaa tätä elämää eteenpäin jonkun muun luona.

Hölmöillen -blogi hiljenee varmasti paljon, mutta jatkamme silti Timin kanssa eliminaatiodieettipostauksia, mätsäröintiä ja toukokuussa mennään harrastekurssille, jonne olin L:n kanssa menossa. Vaikka nyt asian käsittäminen onkin vaikeaa, niin myöhemmin toivottavasti muistelen aikoja vain onnellisina ja niitä monia hyviä päiviä, joita meillä kuitenkin oli enemmän kuin niitä huonoja.

Teksti lyhennettynä: Luigi palaa kasvattajalleen, koska ei tule toimeen Timin kanssa. Se on ihan perseestä, mutta elämä T:n kanssa jatkuu.

Rapsutirapsutijärsinjärsin.

Voi että. Aihe, johon tässä blogissa palataan aina ja aina vain uudestaan. Timin iho-ongelmat. Voi miten iloinen olisinkaan, jos voisin syöttää näille pojille samoja ruokia ja nauttia T:n ihanan valkoisista hampaista, jotka sillä raakaruokinta-aikana oli. No, enpä voi.

Jokunen kuukausi sitten aloitettiin T:llä eliminaatiodieetti Hypoallergenic-nappuloilla. Timi syö edelleen aamuin illoin, yhteensä n. 120-150 grammaa päivässä ja molemmat ruuat kuivana, jotta hampaille olisi edes jotain työtä.

Nappulaan siirtyessä meillä oli parin viikon ajan kortisonikuuri, jotta aiemmin järsitty iho paranisi ja sen loppumisen jälkeen tapahtuikin pian se silmäjuttu ja nyt ollaan syöty kipulääkettä enemmän ja vähemmän. Viime viikolla koiraa tutkiessani huomasin taas sen saman. Korvat työntää ruskeaa mömmöä enemmän kuin laki sallii, silmät vuotaa ja kolme neljästä jalasta oli järsitty auki. Jes. Tajusin, että eihän me ollakaan tätä ruokaa syöty ilman minkäänlaista lisälääkitystä sen päälle. Eihän koira varmasti kipeä ole, jos se saa jatkuvasti kortisonia tai kipulääkettä ja se todellisuus tulee esiin vasta siinä vaiheessa, kun sitä lääkitystä ei ole käynnissä.

En hirveästi allergianappuloiden tehoon uskonut, mutta halusin toivoa, että ne olisivat se ravinto mitä T voi syödä. Ehkä sitten ei. Viimeinen vaihtoehto on varmaankin se eliminaatiodieetti raakaruualla eli aloitellaan jotain lihaa syöttämään ja katsotaan miten se vaikuttaa koiraan. Silmiä puhdistellaan nykyään päivittäin, korvia muutaman kerran viikossa, mutta nuille järsityille jaloille en paljoa pysty tekemään. On nimittäin ihan sama vaikka rasvaisin niitä aamuin illoin, koska tuota koiraa kuitenkin kutittaa. Kortisonin tiedän auttavan, mutten viitsisi sitäkään ihan jatkuvasti syöttää.

Ihon tilannetta ei paranna tämä keväinen ilma ja kosteat ulkoilumaastot, mutta no can do, näillä mennään, mitä meille on annettu.

Synttärionnea!

 

9.4.2011 klo 18:55 syntyi Jatibin D-pentueen ensimmäinen urospentu, joka päätyi meille odotusten mukaisesti. Tänään tämä herra täyttää 3 vuotta ja saa jännityksistä huolimatta viettää synttäreitään kaksisilmäisenä. Kakku valmistui hypoallergenic-nappuloista ja maistui hyvin. Paljon onnea iso T! ♥

Vertailun vuoksi kuvat aiemmilta vuosilta:

2012. Timi 1-v. ja maksalaatikkokermaviiligotler-kakku.

2013. 2-vuotias Timi ja urinary-ruuasta tehty kakku.

Hölmöläiset arpoo!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Bloglovinin, blogilistan ja bloggerin kautta meille on siunaantunut 59 lukijaa. Kiitos♥

Muistan aikoinani blogin aloituksen aikaan olleeni niin iloinen, kun meillä oli 13 lukijaa. Se oli hurjaa - kiinnostaako jotain oikeasti minun ja Timin touhuilut, vaikkeivat ne sen kummallisempia olleetkaan. Viimeisen puolen vuoden aikana lukijoita on tullut hurjia määriä ja facebook-sivuillakin on lähemmäs 50 tykkääjää. Toinen kiitos♥

Luvuthan on vain lukuja, olisin yhtä kiitollinen jos teitä lukijoita olisi puolet vähemmän tai kymmenesosa. Kiitollisuudessani halusinkin järjestää arvonnan, mitä tämän blogin historiassa ei vielä olekaan nähty. Meinasin ensiksi, että arvonta olisi vain rekisteröityneille lukijoille mutta päätin kuitenkin pitää sen avoimena myös anonyymeille, koska en halua ihmisten liittyvän lukijoiksi vain siksi että "on pakko, jotta saan nyt osallistua tähän arvontaan!!!!".

Tässäpä säännöt:

Yhden arvan saat jättämällä kommenttiboksiin nimesi/nimimerkkisi ja sähköpostisi, josta saan sinut kiinni, jos satut voittamaan arvonnan.

Toisen arvan saat jakamalla allaolevan kuvan blogissasi (esim. gadgetissa). Muista jättää blogisi osoite kommenttiin mukaan!

Tämän kuvan jakamalla saat toisen arvan.

Osallistua voit huhtikuun ajan (päättyy 1.5.) ja arvon voittajan mahdollisimman pian arvonnan päätyttyä.

Palkintona arvonnassa ovat nämä:

"Kyllä siitä vielä silmä tulee.."

..totesi lääkäri, kun alkoi Timin silmää leikkaamaan. Muistelin, etten ole ollenkaan sen tarkemmin kirjoitellut Timin silmäleikkauksesta. Mitä sille tehtiin ja millainen jälkihoito meillä on ollut kotona? En tiedä kiinnostaako ketään puhjennut silmä, mutta kirjoitanpas silti.

Tosiaan, silloin silmän puhjetessa sarveiskalvoon oli tullut reikä ja tapahtumailtana (torstai) silmänestettä oli tullut n. nuppineulanpään kokoinen patti ulos. Seuraavana päivänä päästiin ellille, jolloin silmänestettä oli valunut jo viisinkertainen määrä. Eläinlääkäri ompeli onneksi vilkkuluomen silmän suojaksi ja silmänestettä ei leikkaukseen mennessä ollut tullut ulos sen enempää. Meille kerrottiin, että se epämääräinen neste oli iiristä (siis värikalvo, joka ihmiselläkin on silmässään; sininen, vihreä, tms..) eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin leikata ulos tullut osa pois. Sehän ei meitä haitannut, se vaan aiheuttaa silmässä sen, että mustuaista ei ole enää tukemassa mikään ja mustuainen saattaisi muuttaa muotoaan. Puhjenneen kohdan lääkäri tikkasi umpeen ja niimpä meillä oli ehjä silmä tallella.

Tippojen laiton myötä silmä on aina vähän rähmäinen, muuten eroa tuskin huomaa.

Viime viikolla tarkastuskäynnillä todettiin, että se mustuainen oli kuin olikin muuttunut pyöreästä soikeaksi. Lisäksi silmässä näkyy harmaa alue sillä kohdalla missä iiristä ei enää ole ja punaista siinä vierellä. Näkökyky silmässä on ainakin jonkunlainen, koska sekin silmä reagoi ärsykkeisiin, esim. valoon. Mustuainen näyttää valossa oranssilta ja sen pinnalla on "säröjä". Tällä hetkellä silmässä on edelleenkin verihyytymä, jonka takia ajamme vielä ensi viikon maanantaina Ouluun näyttämään silmää. Lisäksi tikkauskohta on hieman turvonnut edelleen. Muuten Timi voi kaikin puolin hyvin ja haluaisi kovasti lenkkeillä ja riehua, mutta meitä vaivaa se lenkityskielto vielä ainakin ensi viikkoon asti.

Yritin saada zoomaamalla silmää lähempää, siksi epäselvä kuva. Harmaa alue silmästä on sitä, jossa iiristä ei enää ole ja punaiset peräkkäiset "pisteet" on tikattu alue, joka vähän turvottaa.

 

Tällä hetkellä meidän lääkitys on tällainen:

 

Alussa kauhistelin lääkkeiden ym. määrää, mutta nyt siitä on tullut jo rutiinia. Nuo lääkäriltä saadut puhdistuslaput (vasen alareuna) on paljon kätevämpiä kuin keittosuolaliuoksella värkkääminen. Timi antaa onneksi tosi hyvin laittaa tipat ja hoitaa puhdistuksen. :)