31.5.2018

Onko koirauskottavuuteni mennyttä?

Elän jonkinlaista kriisiaikaa.

Muutama viikko sitten päähäni pälkähti ajatus, että olenkohan elänyt jo aikani ohi ja sisäinen koiraihminen minusta on kadonnut? Olenko pölyttynyt kotiin tv:n ääreen rapsuttelemaan kahta kissaani, keskelle kissojen märkä- ja kuivaruokia. Olemaan kissankarvojen peitossa ja olemaan lisäksi tyytyväinen siihen tilanteeseen. Olen kuitenkin onnekkaana päässyt seuraamaan vierestä ystäväni koiran hankintaa ja sitä katsellessa aloin miettiä, että missä minusta on tuo tunne ja tuo ihminen, joka halusi tietää, oikeasti janosi tietoa koirista ja koirien ruuista, tarvikkeista ja näyttelyistä. Missä on se tyyppi, joka halusi herätä aikaisin aamulla ja mennä kursseille ja tapahtumiin? Entä se, joka odotti joka kuukausi kennelliiton lehden saapumista? (Lopetin muuten kys. lehden tilaamisen pari vuotta sitten ja se on ihmeellistä se).

Miksi en tutki koirien ruokapaketteja, testaile erilaisia koulutusvälineitä ja katso, mistä löytäisin seuraavan koiratapahtuman, johon osallistua? Olenko ylipäänsä osallistunut pitkään aikaan mihinkään tapahtumaan?

Sitten onnekseni pääsin mukaan match show'hun, ihan vain katsomaan, että mitä se meno ja meisinki on, ja mitä siellä tehtiin. Voi että sitä näyttelypöytien kokoamista, koirien seisottamista ja harjaamista. Siellähän minä vasta olin itsekin; isäni ja pilkkijakkaran, koiran, täyden repun ja eväiden kanssa. Eikä paremmasta ollut väliä. Jokainen näyttely- ja mätsärilipuke tallessa arkistoissa, myös ne Mustin ja Mirrin alekupongit, koska niistä ei voinut luopua vaan niihin oli nidottuna sininen tai punainen nauha. Elin ja hengitin koiraelämää, ihan täysin. Kirjoitin päivät pitkät tätä blogia tai jos en kirjoittanut, niin kirjoitin suunnitelmia siitä, mitä voisin kirjoittaa. Mietin arvontoja, tekstejä ja ulkonäön päivitystä. Nyt kirjoitan ja mietin, että onko näiden blogien aika ajanut jo ohi? Onko noloa olla 21-vuotias opiskelija, joka kuitenkin klo 23:47 kaivaa läppärin ja alkaa kirjoittaa, koska päässä pyörii sata ajatusta. Se on pitkästä aikaa aivan ihanaa ja vapauttavaa, aivan parasta.

Ja niin, olenko menettänyt koirauskottavuuteni, kun eihän minulla ole tässä 24/7 läsnä koiraa. On jotenkin surullista sanoa, että joo omistan koiran, mutta se asuu vanhemmillani. On surullista mennä katsomaan Timiä ja nähdä se maailman iloisin ilme, mutta samalla tietää, että heti kun lähden pois niin Timi alkaa järsiä tassujaan ja pyöriä levottomana ympyrää. Miten ikinä voisin selittää sille, että Kyllä, rakastan sinua enemmän kuin mitään, mutta en pysty sinua mukaani ottamaan ja kanssasi asumaan.

Ja siitä uskottavuudesta mietin, että kuinka vakavasti otettavia minun tiedot ja neuvot on, kun en tosissaankaan koe minkäänlaista ongelmakoiraa omistavani. Onhan se hössöttäjä, vähän oman tiensä kulkija ja välillä nirso kuin mikä. Vähän ylipainoinen ja laiska, iho-ongelmainen, muttei kuitenkaan varsinainen ongelmakoira. Siihen koiraan on mennyt aikaa ja rahaa, mutta silti en koe että olisin ikinä ollut väsynyt tai missään nimessä katunut päätöstäni. Millä perusteella voin sanoa kellekään, että Hei tässä on hyvä idea ruokintaan/koulutukseen/elämiseen ja tämä on toimiva keino em. toimintoihin, kun olen kuitenkin itse saattanut kokeilla sataa eri keinoa minkään toimimatta. Ensimmäiset 2 vuotta Timin kanssa oli vähän hankalampaa aikaa ja vielä Luigin kanssa erilaisia hommia kokiessamme olen päässyt näkemään sitä, mitä elämä voi olla parhaimmillaan ja pahimmillaan. Olen monta kokemusta viisaampi ja rikkaampi.

Miten perustelen kellekään sen, että tässä minulla on nämä asiat sinulle nivottuna pieneksi paketiksi, jotka haluaisin sinun kokevan koirasi kanssa ja miten haluaisin sinun sosiaalistavan sitä, ruokkivan sitä tai kouluttavan sitä. Kerronko, että olen 5-vuotiaasta asti valmistautunut oman koiran ottamiseen ja silloin tosissaankin elänyt ja hengittänyt sitä koiraelämää ihan 120%. Kirjoittanut itselleni ja vanhemmilleni oppaan koiran hoidosta ja perusteista koiran ottamiselle. Olen valmistautunut 9 vuotta siihen, että jonain päivänä koiran itselleni kotiutan. Sitten kaksi vuotta lisää, kunnes olin kahden koiran omistaja. Lopulta 5-vuotiaasta 16 vuotta myöhemmin täällä istun, oma paras koirani vanhempieni ilona ja kaksi kissaa minun onnenani.

Ketään enempää arvottamatta tai rakastamatta, kaikkia aina tasapuolisesti kohdellen,
Ikuisesti koiratyttö -97

5.4.2018

Karva-Kaverit vierailulla.

Moikka,

kuten viime postauksessa kerroin, olimme menossa Karva-kaveroimaan pitkästä aikaa. Eilen siis koitti kyseinen kerta ja menimme erityisnuorten ryhmään vierailulle Timin ja toisen koirakon kanssa. Koirat tapasivat ensin ulkona noin kymmenen minuuttia ennen varsinaisen keikan alkua, koska Timi on aina yleensä enemmän kiinnostunut muista koirista kuin varsinaisesti paikalla olevista ihmisistä ja siksi halusin että se ehtisi edes vähän rauhoittua ja tajuta, mikä on homman nimi. Koirat tulivat tosi hyvin toimeen eikä ongelmia tullut, mikä oli tietysti hyvä!

Paikan päällä Timi oli aivan oikeasti SUPERRAUHALLINEN. En tiedä miten tuosta häslääjästä tuli yhtäkkiä niin rauhallinen, ja veikkaan että a) 1,5 vuotta sitten tapahtunut kastrointi rauhoitti eikä Timi ollut niin kiinnostunut toisesta koirasta tai b) se oikeasti tajusi, että nyt ollaan "hommissa" ja nyt ollaan nätisti. Timillähän on tosi usein tapana hyppiä ihmisiä vasten, mutta nyt se näköjään vaan asettui lattiatasoon ja osasi olla siellä rauhassa, kun nuoret tulivat silittelemään. Olin ihan tajuttoman iloinen, kun Timi pääsi kehuttavaksi ja rauhoittui jopa jonkun tytön syliin nukkumaan. Kyseinen tyttö olisi halunnut myös viedä Timin kotiin, mutta ei nyt ainakaan vielä päästy asiasta sopimukseen. ;)

Silloin ekoja keikkoja tehdessämme vuonna 2015 Timi tosissaankin oli melkoinen höslä, mutta tietysti siitä on jo 3 vuotta ja koirakin alkaa vanhentua pikkuhiljaa. Samanlainen pyörijä se kyllä on ja nauttii huomiosta aivan suunnattomasti, joten tuollaiset paikat on sille aivan otollisia! Aina jos joku lopetti rapsuttamisen, Timi meni istumaan jonkun toisen ihmisen viereen ja odotteli huomiota, jota se tietysti sai samantien, kun oli niin useita silittelijöitä vierellä. :D Oltiin paikalla noin 35 minuuttia, kun Timi alkoi näyttää väsymisen merkkejä jo 25 minuutin jälkeen mutta millään ei ikinä malttaisi lähteä pois kun noissa on niin kivaa sekä minun että koiran mielestä. Toivotaan kuitenkin että päästään keikkailemaan taas pian, mikäli kaksijalkaisen työharkkakiireet sen antaa myötä!

Mukavaa huhtikuun alkua! :)

Isä pesi Timin viikonloppuna pääsiäisen aikaan, ja koira näyttää taas astetta vaaleammalta ja nuorelta! :D

27.3.2018

Synttärit tulossa!

Kuten marraskuussa olen kirjoittanut, saatamme vielä palata silloin lopettamaamme Karva-kaveritoimintaan. Teimmekin nyt paluun alkuvuodesta ja vaikka vielä emme ole ehtineet keikkailla, niin olen hommasta tosi innoissani! Ensi viikolle meillä on kuitenkin keikka varattuna, niin päästään taas katsomaan miten se keikkailuhomma sujuikaan. :) Olen tosi iloinen itse ja varsinkin Timin puolesta, kun se nyt nauttii keikoilla käymisestä ja huomiosta aivan suunnattomasti.♥

Kuva: siskoni.

Ajattelin, että voisin yrittää bloggailla nyt aktiivisemmin, mutta aina kun sellaista lupailen niin sitä ei kuitenkaan tapahdu. Aiemmin kun kuljin järkkäri kourassa kokoajan, niin tuli napsittua kuvia paljon enemmän ja näissä blogiteksteissä olisi jotain katsottavaakin! Nykyään sitä tulee kuitenkin tehtyä harvemmin. Lisäksi minulla on täällä omalla asunnolla vain toinen kissoista, ja Timi sekä nuorempi kissani ovat vanhemmillani kun ne tulevat keskenään niin hyvin toimeen. Toivotaan että saisin vaikka tässä kevään aikana otettua Timin muutamaksi päiväksi tänne omalle asunnolleni, niin se pääsisi ihan erilaisiin ympäristöihin ja saisin samalla jonkunlaista kuvasaldoa otettua.

Timillä on tulossa 7-vuotissynttärit huhtikuun alussa. Ajattelin lahjaksi käyntiä koirauimalassa, mutta se on lähinnä vielä ajatuksen tasolla. Täällä Rovaniemellähän on tosi hyvä Koirauimala Polske, mutta sitä ei ole vielä tullut testattua, niin synttärit voisi olla hyvä "tekosyy". Timin iho vaan on sen verran herkkä, että koira pitäisi saada ihan kokonaan kuivattua ennen lähtöä, tai iho hautuu rikki samantien. Toinen lahjaidea olisi uusi peti, kun kuulemma kissa on vallannut Timin oman pedin ja alkanut käyttää sitä omanaan. :D

Timin painonpudotusprojekti ei etene mitään huimaa tahtia, mutta ruoan määrää vähennettiin taas jonkun verran. Mulla on ajatuksena myös että vaihdetaan ruokaa sitten, kun nykyinen loppuu, kun Mustin ja Mirrin valikoimissa on tosi hyvät nivelaineet sisältävä senioriruoka, jossa rasvaprosenttikaan ei päätä huimaa. Jos se siis on ihan OK ja sopii sekä maistuu koiralle, niin otamme sen jatkossa käyttöön. :)

Tässä nyt muutamia ajatuksia ja kuulumisia, palailen viimeistään ensi viikolla kun ollaan käyty Karva-kaverivierailulla pitkästä aikaa! Jee!