No nyt saa onnitella!

Lauantaina päästiin vihdoinkin testaamaan olisiko meidän Timistä Karva-Kaveriksi. Mulla oli tarkoituksena että ehtisin lenkkeilyttää Timiä ennen testiä ja plaaplaa saada sen ihan väsyneeksi, jottei se jaksaisi hösöttää, niin kuin sillä yleensä on tapana. Onnekseni voin sanoa, että vaikkemme ehtineetkään kuin kävellä 15 minuutin matkan testipaikalle, niin sekin oli ihan riittävää. Testi sujui todella hyvin alusta alkaen, koira kuunteli ja suoritti pyydetyt jutut. Aika paljolti testissä toki vain katsotaan yleistä käyttäytymistä eikä mitään sirkustemppuja tarvitse tehdä. Noin 20 minuutin testauksen jälkeen saimme onnittelut ja Karva-Kaveri -tittelin meidän Timillekin! :-)

Testin jälkeen pääsimme vielä ihan tositilanteeseen eli ensimmäiselle työkeikalle. Kävimme vierailulla yhden vanhustenhoitolaitoksen osastolla ja voi että miten onnellinen olin nähdessäni, miten hyvin tuo Timi oikeasti käyttäytyy. Ei mitään ongelmia, muuta kuin osaston kuumuus ja vanhukset olivat niin onnellisia koiran vierailusta. Tosi hienoa päästä nyt vihdoinkin aloittamaan toiminta kunnolla, varmastikin tänne blogin puolelle tulee postauksia vierailukäynneistä.

Molemmat kuvat ottanut Rovaniemen alueen toiminnan koordinaattori Mira Niittylahti.

Juhlat pystyyn.

Miten Timi juhli 4-vuotissyntymäpäiväänsä?

Lenkkeili aamulla meidän isän kanssa normaalin kilometrin mittaisen lenkin. Söi herkkuruokaa (eli samaa mitä joka aamu). Kulutti päivän nukkumalla kaapissa:

Oma kerrostaloyksiö.

Kun mie tulin kotiin, Timi riehui, leikki luulla ja _karkasi_ kun muu perhe oli syömässä. Kyllä, takaovi oli jostain syystä jäänyt veljelläni auki ja pian huomattiinkin, että koira oli lähtenyt sillä ovenavauksella. Tuli lopulta takaisin, mutta kyllä mie ehdin vaan säikähtää. Ensimmäisen kerranhan Timi karkasi 1-vuotissyntymäpäivänään, niin ehkä tämä on joku perinne?

Mutta hieno koira se on. Tehtiin kakku ja kaikki, raaka-aineina lampaan jauheliha, kasvikset ja lammastikut. Lopputulos oli ainakin synttärisankarin mielestä hyvä! Instagramiin laitoin kakunsyöntivideon, tämän linkin kautta sen ehkä näkee koneeltakin. :)

Kakun syönnin jälkeen ollaan istuttu sohvalla, Timi pääsi imuroitavaksi ja iltalenkinkin kävi pyörähtämässä isäni kanssa, sillä itse olen edelleenkin kuumeflunssakeuhkotaudissa. Hyvä syntymäpäivä oli ja edelleen oon sitä mieltä, että parhain päätökseni ikinä on ollut tuon koiran ostaminen ja vieläpä oikean yksilön valitseminen.

Se on niin sopiva, minulle.

Lauttakoira ja kalakaveri.

Keskiviikkona käytiin pitkästä, pitkästä aikaa koirapuistossa ja uhmattiin kaikkia "älä ulkoiluta koiraasi helteillä" -käskyjä. Lämmintä oli vajaat 30 astetta ja mietin aika pitkään että mennäänkö, mutta mentiin kuitenkin, kun oli tarkoitus tavata Timin kasvattajaa. Jaanalla oli mukanaan omat koiransa Fiina eli Timin mamma ja Angelica-vanhus, joka jaksoi lähinnä nauttia auringosta. Hyvin nuo jaksoi telmiä reilut puoli tuntia, jonka jälkeen oli ohjelmassa vaan vedenjuontia ja loppuilta maattiin kotona. Onneksi puistossa oli puustoa jonkin verran ja päästiin varjoon, niin ei ollut ihan tajuttoman kuuma. Kuvia mulla ei valitettavasti ole, mutta lisäilen niitä jos J:ltä jossain vaiheessa kuvia saan.

Torstaina eli tänään, siis eilen käytiin lauttailemassa setäni saunalautalla. Oon niin luonnonlapsi kuin olla ja voi, joten nautin reissusta tosi paljon! Meillä menikin aikaa joella melkeinpä kaheksan tuntia ja hyvin jaksoi Timi olla mukana myös. Ensin se oli hihnassa lautalla, mutta lopulta aattelin että ei tuo koira kuitenkaan vapaaehtoisesti uimaan mene, niin se on aivan sama että onko se hihnassa vai ei. Mulle oli ihan ok, että meneekö Timi uimaan, koska vaikka sitä kastumista yritänkin välttää niin paras keino koiralle viilentyä on se että se käy välillä polskimassa.

No, ennakkoajatuksistani huolimatta Timihän meni uimaan. Vapaaehtoisesti. Monta kertaa. Rähisi vähän matkan päässä olevalle poijulle, kävi juoksemassa vapaana lähellä olevalla saarella (jonne se itse ui), söi mukaan otettua luuta, kerjäsi grillin vieressä, nautti rapsutuksista, istui vierelläni kun kalastin vaikka olikin ihan väsynyt, ravisteli itsestään vettä niin että joka paikka kastui, vinkui huolissaan kun menin kauemmas uimaan. Kuorsasi lautan perällä, vaihtoi paikkaa vuorotellen varjosta aurinkoon. Kävi tarkastamassa kalasaaliin ja yritti saada ahvenen pyrstöstä kiinni.

Maailman paras kaveri. Sopii mukaan minne vaan. Toivottavasti edes osa antoisasta päivästämme välittyy kuvien kautta sinne puolelle ruutua!

 

Liten Luigi.

Kuljin läpi aavikon, kahlasin läpi kuusikon 

Seilasin yli aavan meren, mutta mistään en löytänyt onnea 

Mitä nyt jaan? Mitä nyt jaan? 

Vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin 

Ehkä sittenkin ymmärtämättä, vois olla helpommin

Lauluni laulan sulle, kun kesäyön aurinko laskee 

Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu 

Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen 

Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu 

En tiedä oonko enää sun

  Kuningasidea - Pohjolan tuulet

Blogia pidempään lukeneet muistaa Luigin, mutta päätinpä kirjoitella siitäkin, jos uudemmat eivät tiedä. Luigi-aiheiset postaukset voi etsiä tunnistelistasta oikeasta alareunasta. 

Viime marraskuussa meille saapui brasilianterrieri, jonka tulevaisuuden varalle oli suunniteltu näyttelykehien kiertelyä, tokoa, agilityä ja rallytokoa.  Harrastaminen alkoikin hyvin, ehdimme käydä peto-kurssin ja treenata agilityä itseksemme. Pari kuukautta sitten huhtikuussa vein Luin takaisin kasvattajalleen, koska Timi ja Luigi eivät tulleet toimeen ja niiden välinen elämä oli yhtä tappelua. Sen jälkeen en blogissa hirveämmin ole kirjoitellut Luigista, vaan jatkoin elämää Timin kanssa ja olen touhunnut sen kanssa harrastusjuttuja enemmän kuin ikinä ennen Luigin tuloa. Olen onnellinen Timin kanssa, nauran päivittäin sen hölmöilyille, otan kuvia kun se nukahtelee eri paikkoihin, stressaan järsittyä ihoa.

Siitä huolimatta ikävöin Luigia aivan suunnattomasti. Päivä päivältä on helpottunut sen asian kertominen, että kyllä, Luigi joutui lähtemään meiltä. Yksinkertasesti olen syynkin useimmille kertonut, joillekin en, koska ei asia mielestäni kaikille edes kuulu.

Luigin lähdön jälkeen vaikein ilta oli, kun avasin huoneeni oven ja päästin Timin sinne. Se oli ollut eristyksissä eikä ollut ollut kanssani moneen kuukauteen huoneessani. Silloin ihan oikeasti viimeistään tajusin että ei, Luigi ei ole täällä enää, vaan Timi on. Se oli vaikein hetki, mitä tässä parin kuukauden aikana on ollut. 

Kunnes, sunnuntaina katselin kuvia Luigista juhannukselta, joita kasvattaja oli laittanut kennelin sivuille. Luigi oli niin iso. Sen pää oli jykevöitynyt, koira oli kasvanut. Kerännyt lihasta. Koira näytti niin tyytyväiseltä, onnelliselta. Juoksi vapaana ja leikki muiden koirien kanssa. Hymyillen katsoin onnellista koiraa, mutten voinut olla ajattelematta, että Luigin pitäisi olla täällä. Minun kanssa viettämässä juhannusta. Kerjäämässä minulta grillimakkaroita. Kehää kiertämässä juhannusnäyttelyssä. Tokokurssilla. Treenaamassa pk-lajeja. Nukkumassa vierelläni. Järsimässä lahkeitani. 

Kaipaan sitä kaikkea niin paljon, ettei sitä voi edes sanoilla kuvata.

Harrastuskurssi : PK-lajit

Torstaina 19.6. meillä oli harrastuskurssilla vuorossa pk-lajit. Sitä kertaa olin odottanut ehkä kaikista eniten, enkä flunssasta huolimatta voinut sitä sitten jättää väliin. Ensin meille kerrottiin teoriaa sekä jaettiin vihkonen palveluskoiralajeista ja sen jälkeen alettiin testaamaan eri lajeja.

Ensimmäisenä kokeiltiin jälkeä. Jokainen kävi tallaamassa jonkun pituisen jäljen koiralleen, kun koirat odottivat autossa. Tein Timille suoran, ihan lyhyen (jotakuinkin 10 metriä) olevan jäljen. Alussa se meni jäljen alkupäähän ihan hyvin, mutta eksyi helposti jäljeltä. Käytin houkuttelua nyt ensimmäisellä kerralla ja jossain puolessa välissä jälkeä koira tajusi homman jujun ja löysi loppu"tallaukselle" ja siellä olevalle ruokarasialle.
Nenää T käytti koko harjoituksen ajan hyvin, oli vähän hermostunut ja ihmetteli muutenkin uutta paikkaa. Tätä tullaan kuitenkin harjoittelemaan varmasti uudelleenkin. :-)

Tässä välissä koirat pääsivät autoon, kun menimme tallaamaan aluetta hakua varten. Tässä vaiheessa aloin miettiä paljon tätä koirajuttua. Kuten on varmasti kaikille selvää, koiraharrastuksessa mulle yksi tärkeä elementti on sen sosiaalisuus. Siellä me n. 10 ihmistä tallattiin metsää, oli kylmä ja välillä satoi vettä, mutta kaikki oli hymyssä suin. Ai että mulle tuli hyvä mieli. :)
Teimme harjoituksen niin, että ensin koira tutustui maalimiehiin joista toinen lähti juoksemaan metsään kutsuen koiraa tyyliin "Timii, täällä, mihin mie meen, Timppaa" ja me odotettiin T:n kans. Kun maalimies meni piiloon, niin sanoin Timille "ukko" ja silloin lähdettiin etsimään, että mihin se ukko on mennyt. Eka harjoituskerta meillä epäonnistui, koska Timi päätti alkaa kakkatauolle ja tutki kaikkea muuta. Lopulta ukko kuitenkin löytyi ja vau - sillä oli vaikka mitä hyviä herkkuja mukanaan, Timi oli ihan innoissaan. Toinen maalimies löytyi jo helpommin. :-)

Viimeisenä mentiin testaamaan esineruutu. Pienelle alueelle piilotettiin kolme esinettä, ja kun koira nuuhkaisi niitä, niin hirveät kehut ja palkat. Tässä mulla ois voinut olla naksutin käytössä, mutta harmillisesti jätin sen kotiin. Timille näytettiin selvästi esineet, heiluteltiin niitä ja heitettiin sitten johonkin kohti. Ensin Timiä meinas kiinnostaa vain aiempana tutkimassa käyneen nartun hajut, mutta kyllä se sitten löysi jokaisen esineen. Tätä pitää jatkaa enempi kotona!

Tykkäsin tästä pk-kerrasta juuri niin paljon kuin olin ajatellutkin. Se oli aivan rakkautta ensi silmäyksellä. Timin kanssa tullaan jatkamaan näitä harjoituksia kotona ja tulevaisuudessa omistan toivottavasti koiran, jolla on vielä enemmän intoa puuhailla näiden hommien parissa ja ehkäpä ne pk-kilpailuoikeudetkin. Suosittelen kyllä kaikille, että käykää tutustumassa lajiin, jos mahdollista! Kunhan vaan varaudutte siihen, että siellä keskellä metsää vesisateessa voidaan olla se kolmekin tuntia, kun harjoitellaan. :D

Harrastekurssi, 2/7. - Aktivointi

Torstaina aloiteltiin ensimmäistä kertaa aktivointikurssia niin, että koirat ovat mukana. Mulla jännitti tosi paljon, koska tiesin, että paikalle on tulossa n. 10 muuta koiraa joiden seassa oli myös juoksuisia narttuja, joiden perään T on ainakin aiemmin himoinnut kovasti. Mentiin paikalle noin varttia ennen kuin varsinainen kurssi alkoi, että Timi sai rauhassa pissailla ja tutkia paikkoja. Se meinasi vetää jonkun verran, mutta yllättävän hyvin otti kontaktia ja tehtiin pari seuruupätkää ennen aloittamista ja kaikki sujui hienosti!

Varsinainen päivän aihe meillä oli aktivointi, johon kuului sitten temppuja, aktivointilelujen kokeilua ja muuta väsyttävää. Oli ihan huippuhauskaa ja aika meni tosi nopeasti! Ensimmäisenä me harjoiteltiin kapulan kosketusta, koska tarkoituksena oli opettaa koira viemään jokin esine roskikseen. Timi ei kapulasta hirveästi innostunut/paikalla oli liikaa häiriötä, mutta aion kotona yrittää opettaa esimerkiksi nenäliinalla tuota roskien viemistä, koska naksuttimella se näytti yllättävän helpolta.

Sen jälkeen siirryttiin tunnistamaan sormia. Tempun ideana oli tosiaan, että koira oppisi tunnistamaan kaikki sormet; kun omistaja sanoo jonkun sormen nimen niin koira koskettaa kuonollaan sitä. Tämän T tajusi yllättävän hienosti ja "peukku" meiltä luonnistuu jo. Aluksi otettiin yhden sormen koskettamista niin, että pelkästään se kohteena oleva sormi oli esillä ja muut nyrkissä, mutta pian kokeilin että osaako T valita peukun ja pikkurillin väliltä ja osasihan se! Hieno pieni.

Sitten me saatiin kokeilla namien etsintää maasta, kuppien alta ja männyn kaarnan alta. Tuota mäntyhommaa me ei ehditty kokeilla, mutta pitää testailla sitä täällä kotona, kuulosti (ja näytti muiden kokeilemana) niin hauskalta!

Viimeisenä me harjoiteltiin tasapainojuttuja eli orava-temppua, joka T:lle olikin tuttu juttu. Se pysyy tasapainossaan aika hyvin, mutta ainahan sitä lisätreeniä voi harrastaa. Sitten kokeiltiin myös vatitemppuja, eli koiran piti nostaa tassut vadin päälle, vadin sisään ja takajalat vadin päälle. Kaikki onnistui hyvin! Tuota vadin sisään etutassujen laittamista kokeiltiin ekaa kertaa ja se olikin vähän haastavaa. Muutaman toiston jälkeen se alkoi kuitenkin luonnistua myös, vau!

Kerta kaikkiaan oli hieno ilta ja olin niiin ylpeä siitä työtarmosta, millä Timi teki hommia. :) Nyt jatketaan vaan näiden juttujen treenaamista ja ensi viikoksi oli läksynä opettaa kosketusalustaan koskeminen, koska edessä on mm. flyball-hommia.. Niistä ensi kerran jälkeen lisää!

Nukkuva tiibettiläinen on helpoin kuvattava.

Äitienpäivän kunniaksi me käytiin tänään moikkaamassa meidän mummoa. En ihan hirveästi vietä aikaa sukulaisteni kanssa, mutta juhlapäivät tulee kyllä vietettyä siellä missä muutkin eli yleensä kokoonnutaan mummolaan. Meidän mummo rakastaa Timiä varmasti yhtä paljon kuin Timi mummoa ja T:n häntä vispaa aina, kun otan sen autosta ja se huomaa minne ollaan menossa.

Timin ollessa pienempi jänskätin usein sen mukaan ottamista, mutta aika paljon tuo koira on kulkenut siellä missä minäkin. Rauhoittumista varsinkin ollaan opeteltu viimeinen vuosi ja huomaa kyllä, että harjoittelu on tuottanut tulosta. Olen niin ylpeä siitä, että voin päästää koiran vapaaksi ja se osaa olla nätisti, sekä niiden 2-vuotiaiden että 84-vuotiaiden kanssa. Vähän meinasi koriste-esineet ja pehmolelut kiinnostaa, mutta palautus maan pinnalle ja T muisti taas, että mitkä leluista onkaan sen omia.

Joskus Timi oli kovakin hyppimään vasten ihmisiä, mutta nykyään se osaa pitää suurinpiirtein tassut maassa. Pienet kädet saa silitellä sitä ja lapset saa juosta edestakaisin, mutta Timi tajuaa ettei sen tarvitse olla paimentamassa ketään eikä juosta vaippapyllyjen perässä. Meinasin haljeta ylpeydestä, kun 4-vuotias sukulaispoika tuijotti minua ja sanoi: "tämä on niin söpö tämä koira, kun se on niin kiltti ja rauhallinen."

Mätsäreissä.

Aamulla pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kohti mätsäreitä. Pitkästä aikaa Timikin pääsi kehään ja isi oli pakotettu kameran kanssa nauhojen ulkopuolelle. Vähän jännitin lauantai-iltana että millainen sää meille suodaan, koska koko lauantain ilmat vaihteli auringonpaisteen ja räntäsateen välillä. Kaikin puolin kaikki meni kuitenkin hyvin, koska aurinko paistoi tänään koko päivän. :-)

Me saatiin numero 13 ja vastassa meillä oli ranskanbulldoggi. Kierrettiin kehä, käytiin pöydällä, tehtiin perusjutut ja saatiin punainen nauha, koska meillä oli vapaammat liikkeet kuin parillamme. Olin tosi yllättynyt siitä miten rentoutunut Timi oli, se söi nameja (mitä ei tee ikinä julkisilla paikoilla!) ja köllötteli ennen kehää minun vierellä. Tosi tyytyväinen olin jo siinä vaiheessa.

Nauhakehässä meitä oli 14 ja Timi meinas ärhennellä meidän takana olevalle corgille, mutta käyttäytyi muuten hyvin. Harmittelin ennen kehää iskälle, että miksei me saatu sinistä nauhaa että oltais voitu päästä sijoittumaan.. Kyllä mulla vaan nauratti, kun huomasin että meitä on jäljellä 4 koirakkoa ja minut ja Timi käteltiin kolmannelle sijalle! Ensimmäistä kertaa päästiin siis punaisissa sijoittumaan, jee!

Pienet aikuiset PUN3

Palkinnoksi ruusuke, nameja, kaulapanta ja narulelu! :)

But we shared a moment that will last till the end

Räntäsade, väsyneet jalat. Tulehtuneet poskiontelot, uusi treeniliivi ja pipo. Taskut täynnä nameja, toisessa kädessä naksutin. Kaksi ympärillä juoksentelevaa koiraa. Vihellys ja luoksetulo. Kaksi hienoa koiraa. Maailman hienoin lenkki.

 En enää muista, mikä näiden kuvien alkuperäinen idea oli, mutta halusin julkaista ne silti. 

Ihanaa viikonloppua kaikille ♥

//en tiedä mitä näille kuville kävi, lisäsin picmonkeyllä tuon vesileiman ja samalla näihin näköjään tuli joku oma kontrastijuttu, edes minä en korosta värejä näin hirmuisesti!

Ei lisättävää.

Kuten olen usein aiemmin jo tainnut mainitakin, ei meidän perhe ole mikään "koiraperhe". Kolmesta sisaruksestani varmaankin kaikki tykkäävät koirista, mutteivat ymmärrä näyttelyistä, ruokinnasta tai koiran aktivoinnista tuon taivaallista. He eivät ymmärrä, miten voin kuluttaa kaiken aikani ja kaikki rahani koirien parissa, jos en puuhaillen, niin lukien koira-aiheisia kirjoja tai nettipalstoja. Kuitenkin he kaikki kyselevät myös koirien kuulumisia samalla, kun kysyvät omiani. He tykkäävät huomionkipeästä Timistä ja sylivauva Luigista.

Olen myös kertonut, miten minun ja vanhempieni koirienkoulutustavat eroaa toisistaan ja sanonut, ettei perheeni mielellään viettäisi lauantaipäiviään näyttelykentillä tai näyttelyreeneissä, mutta viikko toisensa jälkeen ajamme isän kanssa ohjattuihin harjoituksiin. Vanhempani kuljettamisen lisäksi myös auttavat minua koirien lenkkeilytyksessä, jos tarve niin vaatii ja tukevat taloudellisesti, jos en meinaa saada jotain tärkeää juttua maksettua. He kyselevät suunnitelmiani koirien kanssa ja ymmärtävät sen, että vaikkeivat he koiria aiemmin halunneetkaan, niin jos olen 100 x onnellisempi ja virkeämpi koirien parissa, niin miksipä en saisi toteuttaa haaveitani.

Isäni alkaa pikkuhiljaa jo tajuta näyttelyistä jotain ja osaa mätsäreissä tuulettaa minunkin puolestani. Isin oli opeteltava käyttämään järkkäriä, jotta minusta ja koirista saisi edes joitain yhteiskuvia ikuistettua. Hän on ollut molempia koiriamme hakemassa ja hakuhetkellä olen nähnyt hänenkin silmiinsä syttyvän palon, kun hän seurailee meille muuttavaa pentua. Ne hetket ovat olleet hienoja.

Ystävistäni useat tykkäävät koirista, mutta eivät joko omista sellaista tai paneudu niihin niin paljon kuin minä. Useammin kuin kerran olen kuullut kyselyjä siitä, miten jaksan ikuisesti koirankarvoja aamumuroissa, aamukuuden herätyksiä ja jatkuvia lenkityksiä ja ulkoiluja. Tiedän kuitenkin myös kavereideni ymmärtävän koirien tärkeyden: joku tykkää koripallosta, minä tykkään koirista. Joku tykkää viettää iltansa ulkona, minä tykkään katsella leffoja kaksi koiraa sylissä. Koirankarvat pullassa on ihan perusjuttua, ei siitä enää jaksa tehdä niin suurta numeroa kuin alkuaikoina. En kerkeä ikinä meikata tai laittaa hiuksia, koska juoksutan koiria aamuisin pihalla, muttei se minua haittaa, olen niin tottunut siihen. Näin on hyvä olla.


Yksi positiivinen puoli koirien omistamisessa on aina se, että tapaa uusia ihmisiä. En voisi kuvitellakaan elämääni enää ilman näitä ihmisiä, joita olen koirajuttujen parissa tavannut. Musta on hienoa olla koirahommissa mukana, jokainen ihminen joka siellä on, rakastaa koiraansa enemmän kuin mitään. Joskus mätsäreissä kysyin isältä: "Tiedätkö mikä näitä kaikkia koiranomistajia yhdistää?" Vastausta ei kuulunut, kunnes kerroin sen: "Joka ikinen ihminen ajattelee omansa olevan se paras, vaikka se hyppisi kehässä kahdella jalalla ja olisi enemmän kiinnostunut pussailemaan tuomaria, kuin seisomaan nätisti paikoillaan." Toivon, että se olisi totta, koska on toki niitäkin, joita meriitit kiinnostaa enemmän kuin se itse koira.

Tän postauksen piti kertoa taustajoukoistani koirahommissa, jolla kiittäisin kaikkia ihmisiä, mutta tästä tuli fiilistelypostaus. Toivottavasti hyvä tunne välittyi.
Kiitän kuitenkin perhettäni, joka jaksaa kanssani siivota koiranpissoja lattialta, imuroida, lenkittää koiria, kuluttaa bensarahoja, kuunnella koirapälätystäni. Kiitos kavereilleni, jotka jaksavat suunnitella kanssani tapaamisia sen mukaan, että milloin olen missäkin koiratapahtumassa ja kuunnella, kun selitän serteistä ja kontaktipinnoista, vaikkeivat ymmärtäisikään mitään. Kiitos ihmisille, joihin oon tutustunut koirajutuissa ja tämän blogin kautta. Kiitos molempien koirieni kasvattajille tuesta ja jaksamisesta, heille jotka ovat koiransa käsiini suoneet ja luottaneet, että pidän heistä huolta. Sen varmasti teen.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! Vietän sen taas kerran imuroiden, punniten koirien ruokia, kouluttaen ja ulkoillen pakkassäässä. Miten sinä vietät viikonloppusi? :)

Luulin omistavani kaksi koiraa, mutta ne paljastuivatkin possuksi ja kissaksi

Kilometripostaus tulossa, hyvää päivää!

Oon tässä päivisin seuraillut tuota pentua ja miettinyt reilun kahden vuoden takaista aikaa. Millaista pentuelämä oli Timin kanssa ja miten erilaisia ne ovatkaan, jos Timiä ja Luigia vertaa keskenään?

Timi tuli meille kesäloman alussa. Silloin en vielä päässyt kesätöihin, joten vietin koko kesän pennun kanssa kotona. Sisäsiisteyskasvatus oli helppoa, koska olin kokoajan läsnä ja pystyin näkemään, milloin Timpan oli päästävä ulos. Loppujen lopuksi meni vain hetki, että se teki tarpeitaan vain pidempään yksin ollessaan, muuten se osasi ilmaista haluavansa ulos.

Loman huonoja puolia oli tietenkin se, että yksinolokasvatus meinasi jäädä unholaan. Ensimmäisen muutaman viikon vietin pennun kanssa melkeinpä 24/7, joten voitte arvata miten vaikeaa yksinolo oli. Muistan, kuinka pentu huusi, kun ensimmäisiä kertoja harjoiteltiin olemaan ihan sitä muutamaa minuuttiakaan yksin. Kuitenkin taas lomalla ollessani yksinoloa pystyi harjoittelemaan useita kertoja päivässä, kestoa pidentäen ja loppujen lopuksi meillä oli ihan hyvin yksinään viihtyvä koira.

Timpan aikaan en oikeastaan tajunnut, miten tärkeää se sosiaalistaminen on ja esimerkiksi koirakavereita se näki ensimmäisen kesän aikana vain kolme kertaa. Tämän puutteellisen pentuajan sosiaalistamisen huomaa nykypäivänäkin, koska Lui on enempi kaikkien kaveri, kuin Timi. Tikitiki lukee muita koiria huonommin ja olen useammankin kerran kuullut sen huonoista leikkimistaidoista, koska se ei osaa olla niin luonnollisesti muiden hauvojen kanssa.

Yksi suurimpia eroja näissä pennuissa on se, että L on syönyt koko pentuikänsä raakaravintoa, kun taas Timillä se aloitettiin vasta tänä keväänä. Alussa Timi söi kahta eri nappulaa sekaisin, mutta koska myös koiran vatsa oli sekaisin, ulosteet järjettömän kokoisia ja koiraa rapsututti kokoajan, niin jätettiin "huonompi" nappula pois ja tadaa - pian pentu alkoi taas voida hyvin. Ihan pentuaikoina Timi söi meillä 4 kertaa päivässä. Piakkoin huomattiin, että nappuloita jäi kuppiin yhä enemmän, joten siirryttiin kolmeen ja siitä kahteen ruokintakertaan. Nappulat turvotettiin aika pitkälle ja välillä ruokaan sekoiteltiin jotain. Silloin en kyllä todellakaan hirmuisesti koiran ravitsemuksesta tiennyt, vaan menin ihan mutu-tuntumalla. Esimerkkinä tästä on se, että Timppa on alkanut syödä öljyjä vasta reilun vuoden ikäisenä eikä lihoja tai muita saanut kuin ihan tosi harvoin pentuaikoina.

Noh, otetaanpa vertauksen kohteeksi Lui. Ensiksikin lähtökohdat on ihan erit. Timi tuli meille vajaan 8 viikon ikäisenä, Luigi vajaan 18 viikon ikäisenä. Se oli siis jo nähnyt maailmaa, eri paikkoja, koiria ja sosiaalistunut pienen elämänsä aikana enemmän kuin Timppa varmaan ikinä. Luikeroinen saapui meille syksyllä, keskelle koeviikkoa, mutten ole nähnyt sitä mitenkään huonona asiana. Pentu tottuu samantien meidän normaaliin arkeen ja toisaalta koeviikolla päivät ovat 2-4 tunnin pituisia, joten se on paljon parempaa totuttelua kuin samantien 6-7 tunnin yksinolo.

Sisäsiisteyskasvatus Luigin kanssa sujuu välillä paremmin, välillä huonommin - pentuaikaanhan kuuluu just tämä. Tähän varmaan vaikuttaa vielä tää kylmä talvikin - Timin aikaan koira oli helpompi vaan päästää pihaan, koska oli hirmulämmin ja pihalla oli mukava hengailla, toisin kuin nyt, kun pakkasta on mittarissa -15. Luikero ei vielä osaa vinkua ulos, joten mun pitää kokoajan tarkkailla sitä, että josko se nyt kävelee ovelle - haluaakohan se ulos? Onneksi olen oppinut myös vähän hillitsemään itseäni, koska tuon pennun kanssa tarvitsee kiirehtiä ulos vain aamuisin ja pidempien päikkäreiden jälkeen. Yksinollessaan Lui on pääasiassa tehnyt 2-3 pissat sisälle ja hienosti osunut paperille.

Luigi syö tosiaan barf-ruokaa ja kasvattajalta mukaan saadut nappulat menevät namitukseen. Ihailen tuon koiran ahneutta, lainatakseni toisen Super-pennun omistajan sanoja: "tän koiran saisi varmasti menemään vaikka perse edellä puuhun, jos siitä vaan saa namia". Tuo kertoo Luigistakin paljon. Ahneus on mahtava ominaisuus ylinirson Timin jälkeen ja tulee varmasti olemaan hyödyksi temppujen opettelussa ja treenikentillä.

Olen onnellinen, että nyt tämän pennun kohdalla tiedän paljon enemmän barffauksesta kuin aiemmin. Osaan jo vähän laskeskella ruokien suhteita ja käyttää maalaisjärkeä, koska en kuitenkaan ikinä jaksaisi punnata ja mitata tarkalleen, minkä verran mitäkin pitää antaa. Onneksi kasvattajalta ja muilta barffaavien koirien omistajilta olen saanut suuresti vinkkejä. Timinkin ruokavalio on monipuolistunut, kun välillä on vaan helpompi antaa Luigille menevistä ruuista osa Timpalle.

Luonteeltaan pennut eivät nyt ihan hirveästi eroa. Timi on aina ollut kaikkien kaveri ja mennyt pää viidentenä jalkana paikasta toiseen, ja huomaan Luikussa tän saman ominaisuuden. :D Timi on aina ollut helppo ottaa mukaan, vaikkei pentuaikoina sitä paljolti sosiaalistettukaan. Välillä Timbuktu on edelleenkin se sama pentu, kuin silloin, kun se 8 viikkoisena käpertyi syliin. Luin kohdalla sama juttu: En epäile hetkeäkään, ettenkö voisi sitä viedä paikasta toiseen. Ollaan käyty eläinkaupoissa ja pentumiiteissä ja tuo on sopeutunut hienosti. Alussa tietenkin brassin tavoin tuo saattaa olla hieman omissa oloissaan tai hakeutua sinne, mutta tulee mukaan touhuihin, kun itsestään siltä tuntuu. Mielestäni T reagoi pentuna vahvemmin erilaisiin ääniin, esimerkiksi roska-autoon, kuin Lui. Luigi ei oo hirveästi meillä ollessaan haukkunut, vähän ihmeissään saattanut tuhahdella, jos ollaan menty uusiin paikkoihin.

Mietiskeltyäni näissä pennuissa on hirmuisesti samaa, mutta silti ne on niin erilaisia. Eri rodut, eri tarkoituksiin hankitut pennut, joten olisin vähän ihmeissäni, jos ne ihan samanlaisia olisivat.

Pojat ovat paikoillaan, samassa kuvassa, joten emmehän välitä huonolaatuisuudesta ;)

Ps. Selitys tekstin otsikolle: Timi kuulostaa ihan possulta innostuessaan, sekä kuorsatessaan, kun taas Lui kuulostaa ihan kissalta venytellessään ja haukotellessaan. Haha. :D

Pps. Rispektit sille, joka luki tän postauksen tänne saakka!

"Oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeä.."

Monsterosa-blogissa oli tehty haaste, jossa oli ideana laittaa seitsemän kuvaa meidän kesästä ja selittää ne yhdellä sanalla. Tähänhän oli pakko osallistua ja kuvina jo täällä blogissa julkaistuja kuvia.

Hyttysiä.

Mätsäreitä.

Aurinkoa.

Uintia.

Näyttelyitä.

Koirapuistoilua.

Rallytokoa.

Ahkerasta työnteosta huolimatta kesä oli ihan mahtava ja näitä kuvia on aina ihana katella. :)

Poistin pilvet tieltä, jotta valo löytyy

"Koira on tämän maailman ainut olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään."

Tiistai-iltana nukkumaan mennessäni seurailin Timiä. Se pyöri ympäriinsä, katsoi välillä minua, kantoi lelujaan. Meni pedilleen ja mylläsi juuri taitellun peiton uuteen uskoon, jotta sen päälle oli parempi käpertyä. Minua alkoi hymyilyttää.

Sillä hetkellä tajusin, että Timistä ei ikinä, ei ikinä, tulisi harrastuskenttien tai näyttelykehien kunkkua. En ikinä tulisi olemaan se ihminen, joka voisi kehua, miten koirani osaisi kaiken ja olisi täydellinen temppukoira.

Mutta se riittää. Timi on minulle täydellinen, tuollaisena mitä se on. Vaikkei Timi osaakaan odottaa ovella, että annan luvan mennä ulos, niin ainakin se osaa tulla käskystä sisälle. Vaikka joka kerta kun päästänkin Timin vapaaksi, mietin että tuleekohan se takaisin, niin kun se tottelee käskyjäni, sydämeni on pakahtua onnesta ja ylpeydestä.

Timillä on omat hassut tapansa ja se on todellakin niin tipsu, kuin olla ja voi. Yksi asia, jonka huomaan Timin rotumääritelmästä eroavan, on "pidättyväisyys vieraita kohtaan" - no aijaa? Timbuktu ottaa jokaisen vieraan häntä heiluen, kieli pitkällä vastaan. Muuten Timpan jääräpäisyys, aikalailla puuttuva miellyttämisenhalu, liittyvät pitkälti varmasti jalostettuun luonteeseen ja alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.

Muistan, kun kirjoittelin toukokuussa epätoivopostauksen ja siihen HooPee kommentoi pitkän kommentin, josta osa meni näin: "Yritä välttää kaikkia stressitilanteita, pysy itse rauhallisena. Näytä Timille, että hyväksyt hänet ihan sellaisenaan, vaikka se välillä onkin vaikeaa." Timin kanssa päivät ovat vaihtelevia, mutta pääasiassa kun olen stressaamatta, myös koira on rauhallinen ja puuhailee niitä juttuja, jotka sille ovat tyypillisiä. Viimeisen parin viikon aikana olen alkanut oivaltaa sen, että Timi on oma yksilönsä ja ainutlaatuinen sellaisena. Alkanut vihdoinkin hyväksyä Timin, juuri sellaisena mitä se on. Seuraava koira voi olla meille se duracell-pupu, jolla on intoa ja luonnetta niihin harrastuksiin, mitä minäkin haluaisin kokeilla. Tällä hetkellä kuitenkin elämääni sopii hienosti Tiki-tiki, joka juoksee perhosten perässä ja kierii ensilumessa, vaikkei sillä korvia olekaan niin paljoa, että se tajuaisi lopettaa. ♥

Syksyretkeilyä

Kyläilyvisiitiltä ollaan nyt kotiuduttu!

Ihan mahtavat pari päivää oli ja Timppa pääsi taas kokemaan kivoja juttuja. Kertoilen tapahtumista pääasiassa kuvien muodossa, mutta kuvien ulkopuolellakin tapahtui vaikka ja mitä; ensimmäisenä aamuna Timi pääsi karkuun (ei minnekään kauas onneksi), Timppa merkkasi reviiriään vähän liiankin ahkerasti ja pääsi kokeilemaan miltä juokseminen pyörän vierellä tuntuu. Se kyllästyi nuotiolla olemisesta "hei missä ne MUN makkarat on...?" ja ikävöi mammaa, jos joutui olemaan toisessa huoneessa. Timi yritti päästä leikkimään kanin kanssa häkkiin ja mietti, miksi naapurin pihalla kävelee kalkkunoita ja kanoja, varsinkin, kun ne päästelee niin hassuja ääniä!

Hienot pari päivää oli, kerta kaikkiaan! Talven painaessa päälle oli kiva vielä hetki nauttia näistä lumettomista keleistä :-)

"booooriiiing...."

Timi ja Ruffe 13.10.2013

Timi ja Ruffe ??.06.2011

Aamulenkit näissä maisemissa, ei huono ollenkaan :)

♥

Timistä ja lampaista tuli parhaita kavereita..

...niin hyviä, että Timpan piti nuolla niiden korvat ja haistella turkkia. :-D

Jos nämä kolme päivää tiivistäisi yhteen kuvaan, se olisi tässä:

Rakkaus on
Ikiaikainen ja suunnaton
Se on rajoittamaton, täysin viaton,
vaikka miten se kahlitaan