25.7.2014

Lauttakoira ja kalakaveri.

Keskiviikkona käytiin pitkästä, pitkästä aikaa koirapuistossa ja uhmattiin kaikkia "älä ulkoiluta koiraasi helteillä" -käskyjä. Lämmintä oli vajaat 30 astetta ja mietin aika pitkään että mennäänkö, mutta mentiin kuitenkin, kun oli tarkoitus tavata Timin kasvattajaa. Jaanalla oli mukanaan omat koiransa Fiina eli Timin mamma ja Angelica-vanhus, joka jaksoi lähinnä nauttia auringosta. Hyvin nuo jaksoi telmiä reilut puoli tuntia, jonka jälkeen oli ohjelmassa vaan vedenjuontia ja loppuilta maattiin kotona. Onneksi puistossa oli puustoa jonkin verran ja päästiin varjoon, niin ei ollut ihan tajuttoman kuuma. Kuvia mulla ei valitettavasti ole, mutta lisäilen niitä jos J:ltä jossain vaiheessa kuvia saan.

Torstaina eli tänään, siis eilen käytiin lauttailemassa setäni saunalautalla. Oon niin luonnonlapsi kuin olla ja voi, joten nautin reissusta tosi paljon! Meillä menikin aikaa joella melkeinpä kaheksan tuntia ja hyvin jaksoi Timi olla mukana myös. Ensin se oli hihnassa lautalla, mutta lopulta aattelin että ei tuo koira kuitenkaan vapaaehtoisesti uimaan mene, niin se on aivan sama että onko se hihnassa vai ei. Mulle oli ihan ok, että meneekö Timi uimaan, koska vaikka sitä kastumista yritänkin välttää niin paras keino koiralle viilentyä on se että se käy välillä polskimassa.

No, ennakkoajatuksistani huolimatta Timihän meni uimaan. Vapaaehtoisesti. Monta kertaa. Rähisi vähän matkan päässä olevalle poijulle, kävi juoksemassa vapaana lähellä olevalla saarella (jonne se itse ui), söi mukaan otettua luuta, kerjäsi grillin vieressä, nautti rapsutuksista, istui vierelläni kun kalastin vaikka olikin ihan väsynyt, ravisteli itsestään vettä niin että joka paikka kastui, vinkui huolissaan kun menin kauemmas uimaan. Kuorsasi lautan perällä, vaihtoi paikkaa vuorotellen varjosta aurinkoon. Kävi tarkastamassa kalasaaliin ja yritti saada ahvenen pyrstöstä kiinni.

Maailman paras kaveri. Sopii mukaan minne vaan. Toivottavasti edes osa antoisasta päivästämme välittyy kuvien kautta sinne puolelle ruutua!

 




10 kommenttia:

  1. Voi miten hyvä mieli tästä postauksesta tuli :') Ihana Timi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva jos sain välitettyä tunnelmaa sinnekin! :--)

      Poista
  2. Ihania kuvia, onnellinen koira :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! Timi näyttää kyllä aika tyytyväiseltä. :')

      Poista
  3. Timistä oli sittenkin retkikaveriksi, hienoa! Osasi nauttia yhtä paljon kuin sinäkin! Kuvistakin näkee onnellisen koiran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timi oli kyllä mitä parhainta retkiseuraa, nautti ihan sydämensä kyllyydestä! :)

      Poista
  4. Suloinen Timi! Ja kuvista ainakin välittyy, että koira nautti retkestänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, on se vaan aikamoinen! :')

      Poista
  5. Kyllä välittyy! Aivan ihania kuvia! :)

    VastaaPoista