Epätoivoa

Yritän aina pitää tämän blogin mahdollisimman positiivisena ja kertoa niistä hyvistä asioista mitä meidän elämässä tapahtuu. Kuitenkin varmasti jokainen koiranomistaja tietää, ettei ne päivät ja viikot aina oo sitä ruusuilla tanssimista. Saatan joskus vielä katua sitä, että tämän blogikirjoituksen julkaisen, mutta koska haluan tästä blogista myös keinon purkaa omaa pahaa oloa, niin kirjoittelen nyt vähän syvällisemmin muutaman sanasen. Kommenttia saa toki heittää, jos jotain tulee mieleen.

Timi on pienestä pitäen ollut meidän perheen lellikki. Koiralle on asetettu sääntöjä, mutta jotkut asiat ovat olleet "no tuohan on pieni koira, ei haittaa" -juttuja, esim. vasten pomppiminen. Ainoa joka meillä on alusta asti pitänyt huolen, ettei koira pompi, on siskoni. Timi ei myöskään ikinä ole nukkunut kanssamme samalla sohvalla tai sängyllä, eikä muutenkaan saa viettää aikaa sohvalla, jos olemme kotona. Siihenhän emme voi suuremmin vaikuttaa, mitä koira täällä tekee työ- tai koulupäivien aikana.

Timi on aina ollut myös sellainen, että se kuuntelee - jos haluaa. Se tottelee - jos haluaa. Jos ympärillä on häiriötä, mulla ei satu olemaan nameja, tai jostain muusta syystä, niin koira ei tottele - ei todellakaan. Enkä halua, että tästä tulee väärä kuva, kyllähän Timi tekee temppuja ja on niitä hyviäkin päiviä, mutta nykyään ne tuntuvat olevan aika harvassa. Tämä myös turhauttaa minua tosi paljon. Jos yritän komentaa koiraa eikä se tottele -> turhaudun -> Timi alkaa perseilemään vaan enemmän, koska se ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä.

Timppa ei ikinä oo ollut hirveän hyvä kulkemaan hihnassa. Nykyään se alkaa onneksi jo sujumaan astetta paremmin, meillä on nuo valjaat auttaneet paljon asiaa. Yleensä Timi on vähän sellainen, että se saattaa hyvinkin jäädä taakseni ja koiraa sitten pitää vetää eteenpäin. Myöskään makaaminen keskellä tietä ei oo mikään uusi näky. No mutta niin, ongelmaksi meille on muodostunut toisten koirien ohittaminen. Aina Timi on vetänyt muita koiria kohti ja pomppinut niiden luokse. Meillä ei toimi se, että koira laitetaan istumaan ja odotetaan että toinen menee ohi. Meillä ei toimi se, että alan namittaan koiraa ennen kuin toinen on kohdalla. Meillä ei toimi myöskään kontaktin ottaminen, koska ei koira ota sitä kontaktia. Sitä kiinnostaa vain ja ainoastaan se toinen koira, aivan sama, vaikka skeittaava norsu menisi ohi - Timi näkee vaan sen toisen koiran.

Lisäksi tuohon ohittamiseen on nyt tullut remmirähjääminen. Timi murisee tai haukkuu niille toisille koirille, pyörille ja lastenvaunuille. On eri asia, jos mie työnnän lastenvaunuja, silloin koira kävelee nätisti vierellä, mutta jos rattaat/vaunut tulee vastaan, niin Timi alkaa haukkua.

Mulla on erittäin epätoivoinen olo. Tiedän, etten oo tehnyt tuon koiran kans niitä asioita, mitä se olisi tarvinnut. En oo kouluttanut sitä sen tarvitsemilla tavoilla. En oo sosiaalistanut tarpeeksi, en treenannut niin paljon, mitä tarvitsisi. En oo asettanut oikeita rajoja. En oo ollut Timille se johtaja, minkä se tarvitsisi. Tottakai koira on hukassa, epävarma ja pelokas, jos sille ei näytetä muita keinoja. Timi aistii minusta sen epävarmuuden kun muut tulee vastaan eikä osaa toimia millään muulla tavalla kuin räyhäämällä toisille. Miksi en oo ottanut näitä asioita tosissani ja reilusti vastaan, kun ne on tulleet kohdalle?

Eilen kuitenkin lähti viestiä kouluttajalle. Minun on turha haaveilla näyttelykehistä ja muusta, jos en saa omaan koiraani minkäänlaista kontaktia eikä se luota minuun yhtään. Meillä molemmilla on pelko ja meillä on niin huono suhde, että itkettää myöntää koko asia. Aloitetaan tää kaikki uudestaan, kohdataan asiat niin kuin pitää ja ennen kaikkea meidän pitää nyt antaa toisillemme aikaa.

Meistä vielä tulee voittamaton pari, jonain päivänä.