15.7.2015

Loppuloman suunnitelmia.

Mulla on lomaa tässä jäljellä enää parisen viikkoa, kun elokuun alusta aloitan työt ja samaisen kuun puoli välissä alkaa myös koulussa toinen vuosi opiskeluita. Kesällä ollaan Timin kanssa lähinnä rentoiltu, mutta onneksemme päästy myös Karva-Kaveroimaan ihan mukavasti. :-) Viime postauksessa kerroin myös Levin reissustamme, joka oli varmasti yksi mieleenpainuvimpia koirakokemuksia, kun kierrellään Timin kanssa niin vähän missään.


Loppulomalle ja blogille olisi suunnitelmissa vieläkin näitä karvakaverivierailuja, joista tulen jonkun verran aina kertomaan tai ainakin mainitsemaan ja lisäksi toivon, että ehdittäisiin koirapuistoilemaan ja joku päivän retki käymään myös. Sopivia retkipaikkoja ollaan etsittykin ja tarkoitus olisi heti ensi viikolla mennä käymään jossain, jos vaan säät sallii!

Blogin puolelle on tulossa seuraavanlaisia postauksia:
- Tärkeimmät ja turhimmat varusteemme
- Miksi tehdä eläinavusteista vapaaehtoistyötä?
- Kysymyspostaus

Pysykää kuulolla. :-)

10.7.2015

Millainen oli Sokos Hotel Levi?


Mullahan on ihan kokonaan unohtunut se postaus Sokos Hotel Levistä, josta mun piti jo aiemmin kirjoitella. Käytiin siellä siis kesäkuun alussa Timin ja mun vanhempieni kanssa. Kesäkuu varsinkin on tosi hiljainen kuukausi siellä ja Levin keskustassa taisi olla yksi tai kaksi liikettä auki! Kulutettiin siis päivät maaten ja syöden ja Timin kanssa ulkoillen. Johan koira oli ihmeissään, kun pääsi moneen kertaan päivässä lenkille, vaikka yleensä tulee lenkkeiltyä vain se 2 x päivässä.


Heti saavuttuamme hotellille Timi huomioitiin hienosti ja se sai mukaansa ylläripussin, joka sisälsi herkkuja ja kakkapusseja. Allergioiden takia pystyimme Timille antamaan vain lammastikun ja muut herkut olen lahjoittanut kaverini labbikselle.

Timi tottui yllättävän helposti hotelliasumiseen! Hississä kulkeminen oli ihan helppo juttu ja koska sesonkia ei ollut, niin itse hotellikin oli aika hiljainen paikka. Oli yllättävää, jos lenkillä tuli joku muu ihminen tai varsinkin koira vastaan!



Hotellihuoneessa oli pieni baarikaappi, johon saimme raakaruuat tungettua ja nekin maistuivat ihan hyvin Timille, vaikka alussa se olikin vähän jännittynyt. Molemmat yöt tuli nukuttua hyvin, vaikka pelkäsinkin levottomuutta. Pyysimme myös ettei huoneessamme tehtäisi välisiivousta, niin Timi sai olla kokoajan ihan rauhassa ja mitään ongelmia ei syntynyt.

Sen verran positiivinen kokemus jäi hotelliasumisesta, että uutta matkaa toivotaan pian!


^Näissä maisemissa saimme lenkkeillä lauantaiaamuna.

8.7.2015

Onni on koira, josta on iloa myös muille



Tänään käytiin pitkästä aikaa taas Karva-Kaveroimassa Timin kans. Mentiin heti aamulla Validia-talolle, joka on täällä Rovaniemellä erityistä tukea tarvitsevia varten oleva hoitolaitos. Oltiin tuolla ensimmäistä kertaa, mutta oli kyllä ihan mahtava vierailupaikka. :-) Meidän kanssa vierailulla oli 105-kiloinen mastiffi Jätkä, jonka tapaaminen sujui Timiltä myös hyvin.

Vierailun lisäksi tänään on ollut ohjelmassa käynti mummolassa ja minun tädin luona. Onnekseni voin sanoa, että Timppa osasi käyttäytyä tosi hyvin. Vähän nämä ötökät ja kostea ilma verottaa sen jaksamista, mutta toisaalta jos helteisiin vertaa niin kaipa tämä on parempi!

Ensi viikolla mennään taas käymään karvakaverihommissa yhdessä vanhustentalossa. Timi on siellä käynyt kerran aiemminkin, niin toivotaan että meillä sujuisi hyvin! Mahtavaa, että ollaan nyt päästy vähän aktiivisemmin aloittamaan tämä homma, kun jokainen käynti on Timillekin niin hyvää harjoitusta. Samatenhan se on myös tosi väsyttävää aivotyötä, vaikkei siellä tarvikaan kuin istua rapsuteltavana!

PS. Mulla on nuo oranssit työliivit, ja Timikin sai tänään vihdoinkin omat liivinsä, niin oli pakko ostaa Berralta tuollainen oranssisävyinen hihna (vaikka onkin treeneihin tarkoitettu).

27.6.2015

Kesä, eikä mitään tekemistä, kaupunki nöyränä sylissä


En muista, missä vaiheessa jopa Bloggerin avaamisesta tuli ihan ylitsepääsemätöntä! Ei enää kiinnosta osallistua arvontoihin ja muiden ihmisten bloggaukset jää kommentoimatta. Täällä kuitenkin ollaan. :-)

Juuri laitoin tänään ilmottautumiset 23.8. olevaan ryhmikseen! Heti maksamisen jälkeen iski paniikki, kun muistin ettei olla Timin kanssa harjoiteltu mitään näyttelyihin liittyvää varmaankaan viimeiseen vuoteen ja samalla muistin kaiken sen näyttelyaamujen panikoinnin, heh. Viime viikonloppuna kävin pyörähtämässä Juhannusnäyttelyssä kaverini avustajana ja samalla kotiutin Timille taas yhden hihnan.

Jokunen aika sitten kävimme Karvakaverihommissa yhdessä vanhainkodissa. 45 minuutin vierailu oli koiralle taas väsyttävä kokemus, mutta tosi hyvää aktivointia muuten niin tavalliseen arkeen. Ihanaa oli nähdä taas miten paljon vanhukset nauttivat koiran rapsuttelusta. Timi oli vähän stressaantunut uusista tiloista ja ihmisistä ja alku menikin vinkuessa.

Sitä aiemmin lupaamaani arvostelua Sokos Hotel Levistä on tulossa, kunhan saan usb-piuhan ja sen avulla kamerasta kuvat koneelle! Reissua varten lainasin kaverini kameran laturia, niin sain ihan hyviäkin kuvia Timpasta.

5.6.2015

Jo perinteeksikin muodostunut; hengissä ollaan -postaus.

Kirjoitin tähän yhden kappaleen verran siitä, miten kiire mulla on ollut ja miten se kameran laturi on edelleen hukassa. Uusi maksaisi 80 €, mutta mieluummin vaikka jatkan etsintöjä kuin pistän yhtäkkiä tuollaisen summan siihen laturiin. Lisäksi kirjoitin siitä, että nyt kun ensimmäinen lukuvuosi ammattiopistossa on ohi, niin olisi enemmän aikaa panostaa blogiin ja plaaplaaplaa. Tällaista perusselittelyä, jonka sitten deletoin ja nyt kirjoitan oikeasti sen mitä päässä liikkuu.

Onko mulla intoa päivitellä tätä blogia? Pari lukijaa on kadonnut, mutta edelleenkin olen ylpeä tästä määrästä ihmisiä jotka meitä jaksavat seurata. Katselukertojakin on kertynyt yli 30000, josta olisin aiemmin kirjoittanut jopa kokonaisen postauksen, jos olisin sen huomannut. Meillä on nyt Timin kanssa mennyt pari mätsäriä ohi, joihin oli tarkoitus mennä. 14.6. on kuitenkin edessä vielä yhdet, jonne mennään, jos säät vaan sallii. :-)

Karvakaveritoimintaa ei olla hirveästi päästy vielä aloittamaan, kun vierailut ovat olleet arkipäivisin siihen aikaan, että minä olin töissä. Nyt on ensi viikolle kuitenkin sovittu yksi vierailu ja lisäksi kesäkuun lopussa käydään työskentelemässä. Niistäpä postausta tulossa siis myös!

Mitäköhän muuta meidän kesä tuo tullessaan? Tällä hetkellä ollaan Levillä, jossa vietetään viikonloppu Sokos Hotellissa. Timi on tietenkin mukana ja tässä muutaman tunnin pyörimisen jälkeen se rauhoittui. Ajattelin hotellista kirjoitella ihan erillisen postauksenkin ajatellen koirallista ihmistä ja itse koiraa, ehkä tästä Levin ympäristöstä myös, jos saan aikaiseksi.

Haaveissa olisi kesän aikana myös päiväreissu jonnekin vaeltamaan sekä saunareissu saunalautalla, samanlainen millaisen viime kesänä teimme.

Siispä tulevia postauksia on ainakin
-mätsäripostaus 14.6.
-pari postausta karvakaverivierailuista
-arvio Sokos Hotel Levistä

Postaustoiveita saa toki myös ehdottaa!

Edelleenkin jatketaan tällä stressittömällä linjalla blogin suhteen. :-) Mulla jopa olisi kuvia Timistä, kunhan löydän sen piuhan jolla niitä koneeseen laitetaan. :D Oon aika huoleton ja hukkaan kaikki tavarani, joka kostautuu tällaisissa tilanteissa. Koittakaa kestää!

4.5.2015

No nyt saa onnitella!

Lauantaina päästiin vihdoinkin testaamaan olisiko meidän Timistä Karva-Kaveriksi. Mulla oli tarkoituksena että ehtisin lenkkeilyttää Timiä ennen testiä ja plaaplaa saada sen ihan väsyneeksi, jottei se jaksaisi hösöttää, niin kuin sillä yleensä on tapana. Onnekseni voin sanoa, että vaikkemme ehtineetkään kuin kävellä 15 minuutin matkan testipaikalle, niin sekin oli ihan riittävää. Testi sujui todella hyvin alusta alkaen, koira kuunteli ja suoritti pyydetyt jutut. Aika paljolti testissä toki vain katsotaan yleistä käyttäytymistä eikä mitään sirkustemppuja tarvitse tehdä. Noin 20 minuutin testauksen jälkeen saimme onnittelut ja Karva-Kaveri -tittelin meidän Timillekin! :-)

Testin jälkeen pääsimme vielä ihan tositilanteeseen eli ensimmäiselle työkeikalle. Kävimme vierailulla yhden vanhustenhoitolaitoksen osastolla ja voi että miten onnellinen olin nähdessäni, miten hyvin tuo Timi oikeasti käyttäytyy. Ei mitään ongelmia, muuta kuin osaston kuumuus ja vanhukset olivat niin onnellisia koiran vierailusta. Tosi hienoa päästä nyt vihdoinkin aloittamaan toiminta kunnolla, varmastikin tänne blogin puolelle tulee postauksia vierailukäynneistä.


Molemmat kuvat ottanut Rovaniemen alueen toiminnan koordinaattori Mira Niittylahti.

18.4.2015

Jos nyt vaan pysyttäis siinä ruokavaliossa.

Pitkin kevättä oon antanut meidän vanhempien antaa Timille viilikupin jämät, eli pohjalle jäävät viilitipat. Sehän ei mitään hyvää aiheuttanut, kun muutamassa viikossa alkoi taas rapsutukset ja järsimiset. Kun tajusin syyn, niin kirosin itseäni - aina kun löytyy hyvä ruokavalio, niin jollainhan sen saa pilattua. No, ei siinä mitään, viilit pois ruokavaliosta joo, mutta kun perjantaina ajoimme eläinlääkärille iho-ongelmien kanssa, niin johan se vähän ottaa päähän.

Keskiviikkona mun veli siis laittoi viestiä, että Timi "järsii p*rsettään", tarkemmin ottaen häntäänsä. En päässyt koiraa itse tutkimaan, mutta varasin perjantaiaamulle ajan Univettiin. Ensimmäisenä siellä tutkittiin anaalirauhaset, jotka olivat ihan täynnä, varsinkin oikea oli varsin tukkeutunut. Onneksi kumpikaan rauhasista ei ollut tulehtunut, vaan ne saatiin hienosti tyhjennettyä sen suurempia ongelmia. Se varsinainen ongelma olikin hännän tyvi, joka oli aivan verillä. Joko viilin syönnistä aiheutuneiden ihokutinoiden tai täynnä olleiden anaalirauhasten takia Timi oli päättänyt järsiä hännän tyvensä. Siinä oli parin sentin avohaava, jonka ympäriltä jouduttiin trimmaamaan karvat pois ja samalla ympäristöstä löytyi muutama pienempi haava.

Onneksemme saimme nyt kipulääkkeet ja ihovoidetta, tietenkin haavaa myös puhdistetaan pari kertaa päivässä. Olen yllättynyt että vasta nyt meidän täytyi mennä tyhjennyttämään anaalirauhasia, koska niiden täyttyminen on tipsuilla varsin yleistä! Akuutimpi asia on verillä oleva iho, joten toivotaan että se alkaa paranemaan pian. Jos se ei ole maanantaiaamuun mennessä kummentunut, niin maanantaina käymme näyttämässä sitä uudelleen ja silloin mahdollisesti aloitetaan antibiootit. Toivotaan että nyt alkaisi helpottamaan, kun Timi on aika masentunut kivuissaan, kauluri päässä.

Ja mikä omistajalla harmittaa myös, on se, että huomenna olisi ollut match show ja ensi viikon sunnuntaina myös. Ensi viikkoinen on ehkä mahdollinen, mutta huominen jää ainakin välistä. No, tuleehan niitä kisailuja.

PS. Katsoin, että viimeisin terveys-aiheinen postaus on kirjoitettu _lokakuussa_ !! Meillä on siis pitkään mennyt todella hyvin. Toivotaan, että seuraava ellikäynti on vasta rokotuskäynti elokuussa. :-)

10.4.2015

Timi äänessä.

Bongasin Hertan ja Kertun blogista esittelyhaasteen. Ilmeisesti jonkun pitäisi tähän haastaa, mutta päätin sitten kuitenkin vaan tehdä tän. :-D

1. Olen.. reippaat 8 kiloa rakkautta täynnä oleva hellyydenkipeä hömelö, jota kutsutaan yleensä nimellä Timi, mutta lempinimiä löytyy aika liuta määrä. En harrasta oikeastaan mitään muuta kuin tyttökoira-bongausta (jota jotkut kutsuvat lenkkeilyksi) ja joskus temppuilua mamman kanssa. Mätsäreistä tuo ihminen on puhunut, eli jospa sinne päädyttäisiin vielä tämän vuosisadan aikana!



2. Parhaat päikkärit nukun.. ehdottomasti uudessa kerrostaloyksiössäni, eli kaapissa. Kaappitarina on sinänsä hauska, että yhtenä päivänä ollessani yksin kotona, päätin että nyt tarvitsen jotain uutta valloitettavaa. Koska eteisemme kaapin ovi oli raollaan, tyhjensin alimmaisen hyllyn vaatteista ja menin sinne nukkumaan. Ihmiset eivät oikein tykänneet siitä, mutta koska olen niiiiin ihana, sain luvan uneksia kaapissa jatkossakin, eli hyllylle ei laitettu enää vaatteita.

3. Paras kaverini on.. varmaan ihmistyypeistä tuo mamma tai sitten mamman veli, joka jaksaa leikkiä kanssani aina kun haluan. Koirakavereita tapaan ihan hävettävän harvoin, joten en osaa sanoa kuka niistä olisi bff:ni.

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina.. no ehdottomasti lampaanlihasta tehtyjä herkkutikkuja tai lampaan sisäfilettä. Viiliä. Jotain raksuja. Ehkä karjalanpiirakoita. Päälle lampaanjauhelihaa voissa paistettuna. Ei kasviksia, pthyi.

5. Kun minua pyydetään tuomaan lelua, kannan omistajani eteen.. rotan. Aina Ikean rotta, koska muita leluja en tarvitse, joten niitä ei paljoa esillä olekaan. Tällä hetkellä kiusattavana valkoinen rottayksilö.

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? Varmastikin ensimmäinen. Mutten ole hiiri, vaan kotikoira. Seurakoira rotumääritelmäni mukaan, mutta varmaan 2/3 vuorokaudesta olen vain itseni seurassa, koska ei nuo ihmistyypit kuitenkaan jaksa tai osaa rapsuttaa koko aikaa! Paitsi jos mamma on kotona, niin kyhnään kyljessä vuorokauden ympäri.


7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? Karkureissut, joista muutama on onnistunut. Se on (mamman mielestä) yksi pahimpia tapojani, mutta minun mielestäni ihan hauskaa. Pääsen aina sellaisiin paikkoihin mihin minua normaalisti ei vietäisi! Koirapuistoreissut ja koirakavereiden tapaaminen ovat myös olleet hauskoja reissuja ja yleensä myös näyttely- tai mätsärireissut, koska silloin saan jakamatonta huomiota ihmistyypeiltä ja rapsutuksia tuntemattomiltakin ihmisiltä.

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? Ainakin Jalon koska musta tuntuu, että meillä synkkäis hyvin yhteen. Olisi myös hienoa päästä painimaan jonkun suuremman lauman kanssa, joten ehkä mainitsen Hertan, Kertun ja Martan, koska siis KOLME TYTTÖKOIRAA samassa paikassa, o m g !!

Tässäpä mun ajatuksia. Mamma muuten ei vieläkään ole löytänyt kameran laturiaan, joten jatketaan näillä puhelinkuvilla niin kauan että se löytyy.

9.4.2015

Juhlat pystyyn.

Miten Timi juhli 4-vuotissyntymäpäiväänsä?

Lenkkeili aamulla meidän isän kanssa normaalin kilometrin mittaisen lenkin. Söi herkkuruokaa (eli samaa mitä joka aamu). Kulutti päivän nukkumalla kaapissa:

Oma kerrostaloyksiö.
Kun mie tulin kotiin, Timi riehui, leikki luulla ja _karkasi_ kun muu perhe oli syömässä. Kyllä, takaovi oli jostain syystä jäänyt veljelläni auki ja pian huomattiinkin, että koira oli lähtenyt sillä ovenavauksella. Tuli lopulta takaisin, mutta kyllä mie ehdin vaan säikähtää. Ensimmäisen kerranhan Timi karkasi 1-vuotissyntymäpäivänään, niin ehkä tämä on joku perinne?

Mutta hieno koira se on. Tehtiin kakku ja kaikki, raaka-aineina lampaan jauheliha, kasvikset ja lammastikut. Lopputulos oli ainakin synttärisankarin mielestä hyvä! Instagramiin laitoin kakunsyöntivideon, tämän linkin kautta sen ehkä näkee koneeltakin. :)

Kakun syönnin jälkeen ollaan istuttu sohvalla, Timi pääsi imuroitavaksi ja iltalenkinkin kävi pyörähtämässä isäni kanssa, sillä itse olen edelleenkin kuumeflunssakeuhkotaudissa. Hyvä syntymäpäivä oli ja edelleen oon sitä mieltä, että parhain päätökseni ikinä on ollut tuon koiran ostaminen ja vieläpä oikean yksilön valitseminen.

Se on niin sopiva, minulle.

5.4.2015

Osallistuttiinpas mekin.

Paikka ja hyppy -blogissa oli vuodenaikahaaste ja siihenhän me päätettiin ottaa osaa, kun muuten mulla ei nyt ole vieläkään uusia kuvia tänne blogin puolelle. Tässäpä siis tulee:

KEVÄT

KESÄ

SYKSY

TALVI

PS. Katselin noita vanhoja mätsärikuvia ja muistin taas, miten onnellinen oon ollut kun me ollaan käyty niissä Timin kanssa.

21.3.2015

Arvonnan voittaja!

Ystävämme arvontakone arpoi tänään voittajaksi Minnan, joka muisteli parhaita muistoja viime vuodelta näin: "Paras muisto viime vuodelta oli se, kun Senni täytti vuoden ja itse valmistuin ammattiin :)"

Onnea siis Sennille täydestä vuodesta ja Minnalle ammatista! Otan sinuun yhteyttä sähköpostitse mahdollisimman pian. :-)

Kiitos myös muille osallistumisesta ja postausideoista! Niitä alan toteuttaa niin pian kuin suinkin mahdollista.

MUKAVAA LAUANTAITA!

15.3.2015

Kun koiraharrastus on vaan niin kamalan kallista.

Niinhän sitä aina sanotaan. Tällä hetkellä meillä ei ole hirveämmin menoja, joten ei ole myöskään niitä kuluja ja selvitään mun mielestä aika siedettävillä summilla.

Ruokintakustannukset:

Ruokana syötettävä lampaanliha totta kai maksaa, tässä menneet Vauhti-Raksun tilauksemme:

27.9.2014:
Lampaan luut 10 kg - 30 €
Lampaan luuton jauheliha 5 kg - 35 €
Lampaan rasvapala 1 kg - 5 €
> Yhteensä siis 70 €.

8.11.2014:
Lampaan luuton jauheliha 5 kg - 35 €
Murre Alkuvoima Vire -kasvispalat 1 kg - 6,75 €
> Yhteensä siis 41,75 €.

20.12.2014: 
Lampaan jauheliha+elimet 5 kg - 28,50 € (joulualennus).
> Yhteensä 28,50 €.

7.3.2015:
Lampaan luuton jauheliha 5 kg - 35 €
Murre Alkuvoima Vire -kasvispalat 1 kg - 6,75 €
> Yhteensä siis 41,75 €.

Tähän lisäksi vielä Apteekista ostettava sinkki+biotiini joka kestää n. 2-3 kuukautta (n. 10 €/purkki), B-vitamiiniliuos joka kestää n. 2-3 kuukautta (8 €), maitohappobakteerijauhe (n. 10 €) joka kestää n. 2 kuukautta. Lisäravinteisiin menee siis n. 170 €/vuosi.

Lampaan luita ostettiin heti alussa iso määrä ja olen laskeskellut niiden riittävän suurinpiirtein kesäkuulle asti, eli ei todellakaan ollut paha summa, vaikka kertaostona tuntuikin paljolta. 5 kg jauhelihaa kestää kerrallaan tuon 2-3 kuukautta, eli n. parin kuukauden välin laitetaan tilausta menemään.

Harrastuskulut:

Mitä me tällä hetkellä harrastetaan? Ei mitään. Näihin kuluihin menee siis vain jotkut satunnaiset namit tai herkut, joita ostetaan kerran puolessa vuodessa ja yksi pussi maksaa 4 €. :D
Tottahan toki ostin vasta meille uuden jälkiliinan ensi kesää varten, joka maksoikin sitten noin 10 euroa(?), mutta on varmaan ikuisuuskamaa, jos vaan huolehdin siitä paremmin kuin edellisestä jälkiliinasta.

Jos harrastaisin Timin kanssa sitä mitä haluaisin, niin kävisin vuosittain näyttelyissä ainakin muutaman kerran, jolloin näyttelymaksuja kerääntyisi itsessään n. 150-200 €, johon päälle vielä näyttelypaikalle matkustaminen, siellä syöminen ja mahdollinen yöpyminen. Lisäksi tälle vuodelle on suunnitelmana kiertää niin monet mätsärit kuin mahdollista, niiden ilmottautumismaksu on jotain 5-6 €/kerta ja jos kuvitellaan että käydään vaikka 10 mätsäriä vuodessa niin niistä kertyy se reipas 50 €.

Lisäksi haaveilen doboilusta, jolloin dobokurssi maksaisi vähän koirakoulusta riippuen n. 90-100 euroa. Omat välineet kotiin maksaisivat suurinpiirtein 130 euroa; dobo-pallo n. 40 euroa, tasapainotyyny n. 40 € ja doboiluun opastava kirja n. 50 €.

Yhdistysten ja liittojen jäsenmaksut:

Olen jäsenenä Suomen Kennelliitossa (jäsenmaksu 39 €/vuosi), Tiibetinspanielit ry:ssä (jm 26 €/vuosi), Australianpaimenkoirat ry:ssä (30 €/vuosi), Rovaniemen Käyttökoirat ry:ssä (jm 30 €/vuosi) ja Suomen Karva-Kavereissa (jm 40 €/vuosi). Pelkkä yhdistysten jäsenyyskin vie lompakostani siis 165 euroa vuodessa.

Muut kulut:

Timillä on näiden juttujen lisäksi vakuutus, jonka hinnan suuruudesta en tosin ole varma. Tänä vuonna kuluihin kuuluu myös syksyllä otettava rokotus ja joka kevät ja syksy varmistellaan terveyttä matolääkkeellä. Onnekseni voin sanoa, että oon vihdoinkin onnistunut rajoittamaan koiratavaroiden ostoa joten niistä ei oo ongelmaa rahapussille syntynyt!

Kuulostaako sun mielestä meidän kulut paljolta? Paljonko teidän koiranpito kustantaa? 

Ps. VIELÄ MUUTAMA PÄIVÄ AIKAA OSALLISTUA ARVONTAAN!

8.3.2015

Ei päätä eikä häntää.

Ihanaa sunnuntaita ja vielä ihanampaa (ihanempaa?) Naistenpäivää kaikille!

Mitään varsinaista asiaa mulla ei taaskaan ole. Karva-Kavereiden soveltuvuustesti siirtyy meillä vielä maaliskuun loppuun/huhtikuun alkuun, koska olin kipeänä juurikin kyseisenä päivänä enkä oksennustaudissa ollut ihan valmis testattavaksi tai luennolle istumaan, joten jätettiin testi sitten välistä. Olen kuitenkin menossa sinne uudelleen, kun vain saadaan koordinoijan kanssa testi minulle ja Timille järjestettyä! :-)

Huomenna aloitan 4H-kerhon Dogsitter-kurssin, jonka herättämiä ajatuksia pyrin tänne blogin puolelle myös kirjoittamaan. Lisäksi luonnoksissa on postausta tärkeimmistä ja turhista varusteista, ja siitä, kun ymmärsin että me liikutaan aivan liian, liian vähän, joten kertaillaan vähän meidän suunnitelmia.

Haaveilin, että olisin päässyt käymään Kasvattajan peruskurssin tämän kuun lopussa, mutta se siirtyy valitettavasti syksymmälle taloustilanteen ja kiireisen aikataulun takia. Kalenterista voitte vähän käydä tsekkailemassa, että mitä suunnitelmia meillä on tälle vuodelle. Kaikki on kursivoitu, joten ne on vähän ajatuksen tasolla vielä. :-D

Aika vähän täällä blogin puolella tapahtuu, niin kuin tapahtuu meidän koira-arjessakin nyt, joten postaukset on vähän mitä on. Haluaisin vielä kuitenkin muistuttaa, että käykää osallistumassa arvontaan allaolevan linkin kautta! Vajaan kahden viikon päästä arvotaan.

23.2.2015

Meistäkö Karva-Kavereita?


Muistan miten jo ennen Timin meille tuloa tutustuin Kennelliiton järjestämään Kaverikoira-toimintaan. Koska Timi oli pienenä hirveä höseltäjä, niin en haaveillut että me päästäisiin ikinä osaksi sellaiseen. Nyt taas kun se on vähän rauhoittunut, niin olen lähinnä odottanut omaa täysi-ikäistymistäni, jotta voisimme aloittaa kyseisen toiminnan.

Suomessa on nykyään Kennelliiton toiminnan lisäksi Suomen Karva-Kaverit ry, joka ei ole tarkoitettu vain koirille vaan toimintaan pääsee mukaan kaikenkarvaiset eläimet. Mie en ollut tutustunut yhdistykseen sen enempää, mutta kun alkutalvesta huomasin Facebookissa, että toiminta on laajentunut myös tänne pohjoiseen niin pitihän se ottaa sitten yhteyttä yhteyshenkilöön. Testiä ollaan odoteltu ja nyt voin ilokseni sanoa, että tulevana viikonloppuna, tarkalleen la 28.2. olisi kyseinen testi edessä ja sitten nähdään onko meidän Timistä toimintaan mukaan. :)

Mitenkään en ole kyseiseen testiin valmistautunut (muuta kuin panikoimalla etsinyt rokotustodistusta...), koska tässä vaiheessa mie en hirveämmin pysty vaikuttamaan siihen miten Timi siellä käyttäytyy, muuta kuin pyrkimällä itse olemaan mahdollisimman rentona. Testi ei myöskään mulle ole minkäänlainen mittari Timin arvosta, vaan lähinnä mennään sillä asenteella, että jos päästään läpi niin jes, päästään tekemään varmasti ihan huippujuttuja ja Timikin pääsee "töihin", mutta sitten taas jos ei päästä läpi, niin sille on varmasti hyvä syy ja sitten jatketaan meidän elämää ihan niin kuin aina ennenkin.

Tällaisilla fiiliksillä mennään kohti lauantaita. Kirjoittelen testin jälkeen, että miten meille kävi! :-) Myöhemmin on lisäksi tulossa postausta eläinavusteisesta työstä ja vapaaehtoistyöstä, jotka molemmat mulla itellä kiinnostaa.

PS. Muistathan osallistua myös arvontaan.

PPS. Luvassa on näitä kännykkäräpsyjä siihen asti, että löydän mun järkkärin laturin... Huoh.

20.2.2015

ARVONTA!

Viime vuonna järjestin blogimme ensimmäisen arvonnan ja ajattelin, että nyt kun mulla ei hirveästi postauksia meidän arjesta tule, niin piristetään blogia arvonnalla. Arvonta alkaa siis tänään 20. helmikuuta ja aikaa osallistua on kuukausi, eli 20.3. asti. Pyrin arpomaan voittajan mahd. pian ja postittamaan palkinnon voittajalle.

No mutta, arvonnan palkintona on siis


Viimeksi arvontaan sai osallistua kuka tahansa, mutta tämä arvonta on vain blogin rekisteröityneille lukijoille.

+ Ensimmäisen arvan saat jättämällä kommenttiboksiin vastauksen kysymykseen "Mikä on viime vuoden paras koiramuistosi?"

+ Toisen arvan arvontaan saat mainostamalla arvontaa esim. ylläolevalla kuvalla blogissasi/kotisivuillasi. Jätäthän kommenttisi yhteyteen linkin sivuille, jossa mainostat arvontaa.

+ Kolmannen arvan saat jättämällä kommentin yhteyteen postausehdotuksen.


Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni, jos satut voittamaan!

Onnea arvontaan jokaiselle! :-)

8.2.2015

"Kertoisko joku mulle miten tätä kirjaa luetaan?"

Huhhuh. Onkohan tämän blogin historiassa ollutkaan tällaista kuukauden ja viiden päivän kestävää hiljaisuutta? En ole ees tajunnut miten nopeasti aika on mennyt, ja nyt huomaan, että luonnokset on täynnä tulevia postauksia, mutta mitään en oo saanut viimeisteltyä. Eiköhän täältä herätä taas, kun aurinko on alkanut paistaa ja päivät pitenee, niin energiaa riittää näille harrastuksillekin.

Olin aika yllättynyt ja samaan aikaan todella iloinen, kun viime maanantaina huomasin että sähköpostiin oli tullut viestiä Tammelta, joka kyseli, että ehtisinkö tutustua uuteen sarjakuvakirjaan ja kirjoittaa siitä arvostelun blogiini. Tällaiset jutut on ihan once in a lifetime -juttuja, joten tottakai vastasin myöntävästi ja keskiviikkona kirja olikin jo postilaatikossa ja iloisena yllätyksenä siellä oli mukana myös kirja, josta mulle ei aiemmin vielä oltu puhuttu.

Kyseessä on siis Ryo Mitsuyan kirjoittama Mopsi tuli taloon 1 -sarjakuvakirja, jonka on suomentanut Suvi Mäkelä ja kirja julkaistiin täällä Suomessa tammikuun lopulla. Kirja kertoo 14-vuotiaasta Julista, joka sattumusten kautta saa hoiviinsa rumansöpön mopsipennun, jonka nimeää Romeoksi. Kirjassa Julin lisäksi seikkailee suuressa roolissa Julin isoveli, sekä äiti, jotka parhaansa mukaan auttavat koiran kasvatuksessa.

Kirja oli juurikin sitä mitä oli luvattu; lapsille ja nuorille, tai miksei vanhemmillekin, sopiva kirja, jossa oli mukana huumoria, mutta toisaalta siinä oli hyvinkin opettavia kohtia. Joissain koirankasvatusmetodeissa mun mielipiteet tietenkin erosivat kirjan kanssa, mutta tosi paljon siinä oli asiaakin. Kirjassa oli useampia osioita, jotka sisälsivät erilaisia kommelluksia mitä Romeolle sattui ja teos oli varsin mukaansatempaava.



Jokaisen kappaleen alussa oli erikseen pieni "tietoboksi".
Lisäksi sain luettavakseni Neiti Koume, tiikeriraita 1 -teoksen, jonka on kirjoittanut Natsumi Hoshino. Se oli kirjoista se, jonka luin ensimmäisenä, koska ajattelin että "koska nää kissat ei ole ihan se mun juttu, niin luetaan tää pois alta". Kun tajusin, että kirjat olikin kirjoitettu mangatyyppisesti niin ensimmäiset 5 minuuttia meni siihen, että mietin että miten päin mie tämän kirjan nyt luen läpi.

Kirja kertoi Koume -nimisestä kissaneidistä, jonka elämä mullistuu, kun yhtäkkiä taloon tulee toinen äksyilevä kissanpentu. Kirjassa oli useampi kappale ja se oli jaettu osiin, joten mitään romaanityyppistä juttua ei ollut luvassa. Kun alkuvaikeuksien jälkeen pääsin perusjuoneen mukaan, niin voin sanoa että yllätyin kirjasta positiivisesti. Kuvitus oli tehty todella hyvin ja oli hauskaa nähdä, miten paljon pelkillä kirjoitetuilla ääniefekteillä sai elävyyttä teokseen.



Kirjoitetuilla ääniefekteillä tarkoitan esimerkiksi tuota "huuh huuh huuh", "huips huips".
Ehdottomasti nyt kirjat luettuani olen vaan kiitollinen siitä, että minuun otettiin yhteyttä ja sain olla lukemassa tällaisia teoksia, mitä en varmaankaan muuten olisi lukenut, koska olen ennemminkin syvällisten romaanien suurkuluttaja. Kiitos Tammelle tästä mahdollisuudesta ja ehdottomasti suosittelen kaikkia tutustumaan näihin teoksiin. :-) Katselin netistä, niin Mopsi tuli taloon -kirjalle on ilmeisesti toinenkin osa ja Tiikeriraita -sarjaa löytyy jo 7 teosta! Vau.

3.1.2015

Tavoitteet vuodelle 2015.

Tässä kuva, jonka julkaisinkin jo blogin Facebook-sivuilla.
 1. Enemmän koiratapaamisia.

2. Toivottavasti ehdittäisiin tavata myös muita Jatibin D-pentuja.

3. Saataiskohan me se kastrointi tehtyä myös? Tai ainakin päätettyä, että tehdäänkö sitä vai ei. :D

4. Ja mätsäreissä kierrettyä.

5. Toivottavasti tämänhetkinen ruokavalio toimii ja saadaan mielenrauha iho-ongelmien kanssa.

6. Liikutaan enemmän ja myös vapaana metsässä tai jossain aidatulla alueella.

7. Käydään Timin kanssa vaeltamassa vähintään joku viikonloppureissu.

8. Timin kanssa pyritään aloittamaan kaverikoira-/karvakaveritoiminta. 

9. Käydään koirauimalassakin, kun se on ollu monta vuotta tavoitteena.

10. Omistaja aikoo myös kuvata enemmän ja kirjoitella blogiin, vaikka mitään huipputahtia en lupaakaan.

+ Toiveissa olisi myös käydä se kasvattajan peruskurssi, jos sellainen sattuu sopivaan saumaan.