24.8.2013

The Harrastuskoira

♥ viimeiset lämpimät kesäpäivät on hyvä käyttää treenailuun, testailtiin vähän seuraamista ja rallytokon liikkeitä



Omistajan jalat on vinksinvonksin, tai ainakin heikunkeikun! :D






♥ ihanaa on katella Timpan tyytyväistä kasvojenilmettä yhdessäolon jälkeen, kun huomaa, että on se niin mamman poika, kuin vaan olla voi

21.8.2013

Leirillä - osa 2

Jos jotakuta vielä sattuis kiinnostamaan, niin kirjoittelen leiriviikonlopulta sunnuntainkin tekemiset ja ajatukset ylös! :-)

Aamulla tosiaan heräilin kuuden aikaan koiran piippaamiseen.. Olin saanut nukuttua edellisenä yönä ehkä pari tuntia, koska Timi piippas stressaantuneena läpi yön. Kuudesta seittämään jaksoin kuunnella, mutta sen jälkeen raahauduin koiran kans vesisateeseen ja aamupissalle.

Sunnuntain ohjelmassa oli erilaisia pisteitä, eli treenailtiin junior handleria, mejää ja pidettiin tietovisa. :) Ensimmäisenä mentiin ohjaajien tekemälle verijäljelle. Se oli Timille ihan eka kerta ja vähän jännitin, kun kuulin, että jotkut koirat pelkää/jännittää verta, mutta alkumakauksella, jossa oli verta ja lihapullaa, Timi veteli lihapullat naamaan, nuoli verta vaikka kuinka kauan ja pääsi hajulle tosi hyvin!! Välissä tuli häiriöitä ja koira unohti koko jäljen, joten me eksyttiin jäljeltä sitten hetkellisesti, mutta lopussa saatiin hajusta taas kiinni ja Timi pääsi loppumakaukselle, jossa sai hirveät kehut ja makaukselta löytyvät nakinpalat. Mejä tuntui aivan järjettömän kivalta, joten varmasti tullaan sitä tulevaisuudessakin kokeilemaan!

Junior handlerissa oli aika perusjuttuja ja Timi muisti näyttelyjutut hyvin, vaikka alussa meinasin jäädä pois kokonaan kyseisistä treeneistä. Myös se tietovisa sujui meidän ryhmäläisiltä tosi hyvin!

Kun oltiin hetki oltu ja lepäilty, aloitettiin kisailut. Ensin oli JH-kilpailu, jossa aina yksi ryhmäläinen edusti koko joukkuetta. Meidän ryhmästä oli edustamassa N. ja Jeri-valkkari ja heillä meni tosi hyvin!! :) Sen jälkeen siirryttiin aksailemaan, eli kun edellisenä päivänä oli harjoiteltu, niin nyt hyödynnettiin kaikkia niitä oppeja. Ensimmäisellä aidalla Timi tuli suoraan aidan alta minun luo - nojoo, voi kai sitä hypätä niinkin.. Sitten mentiin putkeen, Timi m e n i oikeasti sinne hienosti, voi että olin ylpeä hurtasta! Sen jälkeen pari aitaa, hitaasti mutta varmasti mentiin ;) Ne aidat oli Timiä varten asetettu silleen, että se pääsi vain kävelemään niiden yli. Yhden aidan yli kyllä oikeasti hypättiinkin - vau! :D Viimeisenä radalla oli kepit, jotka Timi hyvin osasi mennä. :) Vaikka oltiinkin hitaita kuin kilpikonnat, niin silti olin ylpeä jokaisesta jutusta, mitä Timi radalla osasi tehdä. :)

Taas hetki lepäiltiin ja tyhjennettiin leirikeskuksesta omia tavaroita, kunnes mentiin välipalalle ja kuulemaan kilpailujen tuloksia. Kaikki kisat oli ryhminä, joten oli hyvä mieli, kun saatiin ryhmässä nauttia niistä tuloksista! 

Ensinnäkin tietovisassa oltiin ensimmäisiä, haha! Saatiin palkinnoksi Pedigreen pussiruokaa ja nameja - mikään nameista ei kelpaa Timille ja pussiruokaa en syötä, haha, mutta kivahan se oli voittaa. :) Myöskin lauantaina pidetyssä kiihdytyskisassa oltiin ensimmäisiä! Timin yksilöllinen aika oli jotain kuuden sekunnin paikkeilla. Tästä palkinnoksi saatiin Pedigreen nappulaa - eipä tuotakaan meillä syötetä, mutta enköhän mie saa tuon tungettua jonnekin. JH-kisassa, jossa Jeri-valkkari oli kilpaillut, oltiin kans ykkösiä! N:n ansaitsema voitto, joten N sai pokaalin ja muut ryhmäläiset ruusukkeet. :) Agilitykilpailussa oltiinkin sitten kolmansia, Timppa vähän hidasti meidän keskiarvoaikaa ;) Noh mutta niin, siitäkin pokaalit palkinnoksi ja sitten olikin jo pussi täynnä tavaraa! Lopuksi kaikki sai vielä diplomit leirilläolosta ja hyvällä mielellä sai sitten lähteä kotiin!

Sellainen viikonloppu oli meillä, oon tosi harmissani ettei kuvia tullut otettua, mutta oli niin paljon touhua, ettei sitä ekana miettinyt valokuvaamista! :D Lupaan kuitenkin, että näiden jättipostausten jälkeen tulee välillä kuvapainotteisiakin postauksia. Esim. se päivämme kuvina -postaus on luonnoksissa tulossa! :)

20.8.2013

Leirillä - osa 1

Hellou, aurinkoista viikon alkua kaikille!
Jos kuvaton postaus aiheesta koiraleiri ei kiinnosta, voit skipata tämän postauksen!

Ihan mahetsu viikonloppu takana ja asiaa niin paljon, että saa nähdä kirjoittelenko tästä nyt useammassa osassa. :) Perjantaina siis, kun saatiin kaikki kamat pakattua autoon, lähdettiin ajeleen kohti leirikeskusta, jossa koiraleiri starttasi klo 18. Paikan päällä oli 16 nuorta tyttöä koirineen, ohjaajat ja muutama ohjaajan koira myös! Näitä kyseisiä leirejä oli pidetty useampana vuonna aiemminkin, mutta enhän mie oo ikinä huomannut enkä sitten oo päässyt mukaankaan. Onneksi tuli tänä vuonna lähdettyä! :)

Perjantaina me esittäydyttiin toisillemme ja asettauduttiin huoneisiin. Sitten meidät jaettiin neljän hengen ryhmiin ja ryhmille keksittiin nimet. Meidän joukkue todellakin käytti mielikuvitustaan ja ryhmälle tuli nimeksi Vuh Vuh! :D Ryhmään kuului siis Timin lisäksi Niisku-neitokainen ja valkoinen paimenkoira Jeri, sekä yksi tyttö, jolla ei ollut omaa koiraa mukana, mutta sai lainata ohjaajien Lanttia. :) Perjantai-ilta menikin siinä vaan tutustellessa ja ollessa, eikä tehty sen kummempia!

Launtaina päästiin sitten jo puuhailemaan vähän kaikenlaista. Kierreltiin eri pisteillä, joilla esiteltiin koiralajeja. Ensimmäisenä mentiin rally-tokoon, sitten agilityyn, perustottelevaisuuteen ja viimeisessä pisteessä askarreltiin heijastimia. 

Tykkäsin aivan hulluna tuosta rally-tokosta, vaikka ensin ajattelinkin, ettei Timi varmasti kuuntele minua yhtään. Onneksi pikkuisen houkuttelun jälkeen koira alkoi jotain puuhailemaankin ja saatiin myös hirmuisesti ideoita ja temppuja tänne kotiin työstettäväksi, esimerkiksi pujottelu ja 360 astetta kääntyminen oli tosi kivoja juttuja. Lisäksi tykkäsin sellaisesta tempusta, jossa koira ensin laitetaan istumaan, sitten makaamaan ja koiran pitää pysyä paikoillaan, kun omistaja kiertää sen ympäri. Ensin tää ei meinannut onnistua meillä yhtään, mutta nyt kun ollaan kotonakin muutaman kerran kokeiltu, niin Timppa alkaa tajuamaan sen idean. :-)

"Agility-koiraa Timistä ei ikinä tule", sen olen sanonut aiemmin ja sanon sen edelleen. :D Timillä ei ollut radalla minkäänlaista mielenkiintoa touhuta mitään, se oli vähän liikaa hajujen ja mamman perään ja putket ja aidat olivat sille ihan hepreaa! Joistain esteistä sen sai hirmuisen houkuttelun jälkeen menemään ja putkikin onnistui loppujen lopuksi. :) Kepit alkoi kans pikkuhiljaa luonnistumaan, joten ehkä me käydään joskus nuita kokeilemassa, mutta ei aleta aksan parissa sen enempää aikaa viettämään kuin aiemminkaan.

Perustottelevaisuudessa harjoiteltiin paikallaoloa, istumaan menemistä, kontaktia, yms. perusjuttuja, jotka meiltä luonnistui jo valmiiksi hyvin. Tärkeitä asioita kuitenkin, niin hyvä oli niitäkin treenailla!

Näiden juttujen jälkeen käytiin levähtämässä hetki ja sen jälkeen kuultiin luento aiheenaan eläinsuojelu ja koiran hyvinvointi (ruokinta, koulutus, aktivointi, jne) ja siltäkin luennolta tuli hyviä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. :)

Tässä nyt alkaa olemaan lauantai aika hyvin paketissa, mutta on vielä mainittava, että leirillä oli myös Diego - Timin reilu 3 v. sukulaispoika ja voi että miten touhussa nuo oli, kun pääsi painimaan keskenään! Lempi leiskui kans näiden poitsujen välillä ja varmaan Rapatassun jälkiä -blogiin tulee tekstiä ja kuvia myöhemmin! Nyt mie kuitenkin lopetan tämän postauksen ja kirjoittelen sunnuntaipäivästä sitten erikseen. :) Toivottavasti joku jaksoi tän kuvattoman postauksen kelailla tänne asti!!

15.8.2013

Ruokapäiväkirjaa muutamalta päivältä


Koska Lapin luonto on kaunis, niin tää postaus tulee sisältämään jonkun verran luontokuvia ja ehkä vähän vähemmän niitä aiheeseen liittyviä photoja, mutta älkää pelätkö, ei tästä oo tulossa mikään maisemablogi!


Aiemmin kyselin teiltä postausideoita ja kaksi henkilöä ehdotti sitten ruokapäiväkirjaa! :) Tämä oli minusta tosi kiva idea ja päätin toteuttaa sen nyt muutamalta päivältä!



Maanantaiaamu aloitettiin naudanjauhelihalla ja rypsiöljyllä, eli aika perus aamupalalla mentiin. Illalla ruuaksi päätyi naudan palalihaa, joka annettiin jäisenä könttinä suoraan pakastimesta, jotta koira sai viilennystä hellepäivään ja samalla vähän enemmän työtä hampailleen. Sitten nappasin koiran hihnaan ja mentiin metsään laukkaamaan ja harjoittelemaan luoksetuloa, joka sujui mainiosti! Palkkauksena käytettiin juustoa ja maanantaina maha toimi hyvin ja Timi teki tarpeensa iltalenkillä.


Palalihaa
Tiistaina aloitettiin aamu luoksetuloharjoituksilla ja irtiololla, joten koira sai kanafilettä ja vähän possunjauhelihaa aamupalaksi. Illalla mentiinkin sitten broilerin siivillä ja kun läksyjen takia lähetin isän lenkille koiran kanssa, niin olihan se varma, että oli järjetön vesisade ja koira ja iskä tuli aivan märkinä takaisin!



Keskiviikkona lähdettiin puoli seittämän aikoihin tuonne sumun sekaan aamulenkille. Oon ihan järkyttynyt, kun nykyään aamuisin on alle 10 astetta lämmintä ja sumuista! Syksy ja talvi tulee taas vauhdilla. Aamupalaksi muutama lemmikin lihapulla ja öljyä ja parin tunnin päästä lähdettiin käymään uudella lenkillä, kun mulla oli aikaa. Illalla otin koiran hihnaan ja lähdettiin keskelle metsään vähän rentoutuun! Juustoa päätyi palkaksi kun koira tuli luokse. :) Iltaruoaksi lohta, joka Timille maistui tietenkin paremmin kuin hyvin!!



Torstaina aamulla taas muutama lemmikin lihapulla ja öljyt siihen päälle. Iltaruoaksi muutama broilerin siipiä. Ihmeteltiin, kun Timi ei tehnyt tarpeitaan koko päivänä, kunnes se illalla oksensi broilerinsiipimössön ulos, koska ei ollut ilmeisesti malttanut pureskella sitä kunnolla ja se oli edelleen melkein kokonaan ja sulamaton.. Hohhoijaa, kun kiireellä pitää syödä. :P



Huomenillalla lähdetään koiraleirille ja sunnuntaina paluu sieltä!! Kirjoitusta viikonlopusta tulee ensi viikon aikana.

Toivottavasti tykkäsitte tästä vähän tarkemmasta ruokapäiväkirjasta, tätä oli ihan jees kirjoittaa ja katsoa itekin mitä koiralle on tullut syötettyä ja mitä touhuttua! :)

Pikkuvauva harmaantuu♥
Eväät viikonloppua varten eli kalkkunankaula, broiskun siipiä, kuivalihaa, lohta ja jauhelihaa. :)

Ihanaa viikonlopun alkua kaikille! ♥

14.8.2013

Haasteilua taas vaihteeksi


Toivottavasti ette oo ihan kyllästyneitä näihin haasteisiin! Luonnoksissa on monta toivepostausta valmistumassa, joten pysykää kuulolla ;-)

haasteen säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Kiitos haasteesta Tiia :-)



11 faktaa minusta

1. Tänään on äitini syntymäpäivä.
2. En tiedä yhtään, mitä minusta tulee isona!
3. Rakastan nyrkkeilyä.
4. Odotan sitä, että saan ajokortin ja oman nelirenkaisen alle.
5. Tykkään sateen jälkeisestä tuoksusta.
6. Haaveilen vaihto-oppilasvuodesta.
7. Tykkään hirmuisesti leipoa ja kokkailla.
8. Arvostan lähi- ja luomuruokaa syöviä ihmisiä.
9. ...myöskin kasvissyöjiä! Itse en pystyisi siihen, koska rakastan riistakäristystä.
10. Omistan kuparinpunaiset, aika lyhyehköt hiukset.
11. Mulla on aina oikeassa ranteessani "kaverikoru" ja parhaalla kaverillani on samanlainen, ne ovat olleet meillä ranteissa vajaan vuoden.


vastaukset kysyttyihin kysymyksiin


1. Mikä oli paras asia kesälomassasi? Varmaan vapaus. Kesätyöt. Helle. Pari viikkoa kahden parhaan ystäväni kanssa, tuli koettua kyllä vaikka ja mitä.
2. Seuraatko televisiosta jotain sarjaa/sarjoja, jos niin mitä ja miksi pidät siitä/niistä? Eipä nykyään tule seurattua oikein mitään.
3. Jos voisit elää yhden vuoden peruskoulustasi uudelleen, mikä vuosi se olisi? Varmaan 6 -luokka, alettiin vihdoin tulla porukan kanssa toimeen, tajuttiin että joudutaan vuoden päästä erilleen.
4. Oletko kömpelö? Hahah, välillä joo!
5. Parhaat puolet sisarissa/ainoana lapsena olemisessa? Mulla on kolme sisarusta. Parasta on, että aina on joku, joka ehtii/jaksaa kuunnella hölmöjä juttuja. Tietää, että saa välitöntä rakkautta. Sellainen ikuinen tuki ja turva, jota ei voisi ainoana lapsena ollessa kuvitella.
6. Haave, jonka olet vakaasti päättänyt toteuttaa? Oma moottoripyörä pitää joskus omistaa.
7. Missä kaupassa käyt useimmiten? Myös ruokakaupat, kioskit yms. lasketaan. Varmaan K-market tuossa lähellä ja R-kioskilta tulee usein haettua kahvia! Jos pitää käydä suuremmilla ruokaostoksilla, niin Prismaan suunnataan.
8. Millainen on unelma-autosi? Joku isohko farmariauto ois ihan jees. Punainen tietenkin!
9. Jos saisit keksiä oman kaupungin, millainen se olisi? Apua, mikä kysymys...! Ei mistään helpoimmasta päästä. Kaikille ois hyvät olot, asuntoja, sellaisia pikkusia. Paljon taloja, mutta samalla myös pitäis säilyä sellainen yhteisöllisyys!
10. Lajitteletko roskat? Joo, meillä lajitellaan lasi, metalli, kartonki, lehdet, biojäte, paristot!
11. Lempimuistosi lapsuudesta? Niitä on aivan hirmuisesti :-) Ensimmäisenä tulee Helsingin reissu siskon kanssa mieleen!!



kysymykset haastetuille

1. Oletko ikinä haaveillut opettajan työstä?
2. Kuka on lempiartistisi/mikä on lempibändisi?
3. Tykkäätkö matkustamisesta?
4. Mikä oli lempikouluaineesi ala-asteella?
5. Onko sinulla lävistyksiä?
6. Kahvi vai tee?
7. Oletko joskus ollut mukana jonkinlaisessa seurakunnan toiminnassa?
8. Kultaiset vai hopeat korut?
9. Hengailetko mieluummin verkkareissa vai farkuissa?
10. Jos saisit minkä tahansa lemmikin, minkä ottaisit?
11. Jos seiskaluokalla olisit saanut valita ruotsin sijasta jonkun muun kielen, niin minkä olisit ottanut?

haaste menee


9.8.2013

Löpinää

Hei ihanaiset lukijat! 
Tää on ajastettu postaus, joten toivon, että tämä tulee nyt perille. :)

Mitäs sinnepäin ruutua kuuluu? :-) Tämän viikonlopun vietän kavereideni luona, aloitan lukion ja menen festareille, mutta ajattelin silti ajastaa jonkinlaisen postauksen, ettei blogi pääse taas moneksi päivää hiljenemään. Kun pitää kokoajan vähän "tahtia" täälläkin, niin muistaa itse kirjoitella eikä tule taas parin viikon hiljaisuutta.



Maanantai-iltana vastaanotin leiripostin, kun mehän siis suunnataan koiraleirille ensiviikonloppuna eli 16.-18.8. Perjantai-iltana mennään ja sunnuntai-iltana pois! Aivan hirveällä jännityksellä, innolla ja kauhulla odotan kyseistä viikonloppua. :) Ohjelmassa on siis koiramaista toimintaa, eri koiralajien testausta ja myös puuhailua ilman koiria. Timihän ei todellakaan ole viettänyt ikinä viikonloppua suuressa koiralaumassa tai ihmispaljouden keskellä, joten saa nähdä onko se ihan hätää kärsimässä. Siitä saatan kärsiä minäkin, nimittäin Timillä on se ongelma, että se alkaa pomottamaan muita - varsinkin niitä heikompia yksilöitä, joten saa nähdä miten menee! 
Mukava ainakin päästä tutustumaan muihin koiranuoriin ja toivon, että Timillekin löytäis jonkun leikki-/lenkkikaverin kyseiseltä leiriltä, jonka kanssa vois sitten treffata myöhemminkin.


Siis niinQ oikeesti!!
Meillä on kotona niin paljon touhua ja tohinaa tällä viikolla ja kun minä tosiaan olen kaverini luona tämän loppuviikon, niin Timi vietiin keskiviikkoiltana Koijariin muutaman päivän hoitoon. Sunnuntai-iltana haetaan koira pois ja kuullaan taas miten hoitolassa muiden koirien keskellä on sujunut! Vaikka mulla onkin hulluna tohinaa, niin kuitenkin kokoajan jossain takaraivossa miettii, että miten koiralla sujuu. Toivottavasti hyvin! :-)



Ja tosiaan, postauksen kuviin liittyen.. Kirjoitelkaapa mulle postausideoita, toiveita, ehdotuksia, risuja, ruusuja! Mitä haluaisitte lisää, mitä vähennetään? :)

P.s. Timi täyttää tänään 9.8. 2 vuotta ja 4 kuukautta! Iso poika jo ♥

6.8.2013

Koirapuistoilua

Hejsan taas!

Sunnuntaina eksyttiin koirapuistoon. Tässä muutama kuva sieltä, voin sanoa, että Timin pyllyä tuli kyllä kateltua enemmän kuin iloista virnettä naamalla. Puistoilun jälkeen tuloksena oli erittäin kuolainen ja väsynyt koira, haha. On se vaan mahtava. ♥







Paikalla oli siis meidän lisäksi pomeranian, papillon, yorkshirenterrieri ja kaksi sekarotuista. :-)

Millaisia kokemuksia teillä on koirapuistoista?

Ihanaa tiistaita!

4.8.2013

Viikonloppuhulinat

"Koira on tämän maailman ainut olento, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään."

Hellou, mites teidän viikonloppu on sujunut?

Eilen iltapäivällä saatiin isän kanssa idea lähteä kaupungilla järjestettävälle Kalatorille käymään. Tietenkin Timi lähti meidän mukaan; mikäs sen parempaa kuin hyvä ilma ja paljon ihmisiä ja ärsykkeitä koiran sosiaalistamiseksi. :) Pakattiin siis koira ja tavarat autoon ja lähdettiin hurruttelemaan kaupunkiin!


Heti kun saatiin Timi autosta ulos, sen kroppa tärisi vähän joka suuntaan ja huomasi, että se oli tosi innoissaan! Niin paljon uusia hajuja, että ei ole tosi. Käveltiin pidemmän reitin kautta, että Timppa sai vähän totutella kaupunkihälinään ja sen jälkeen oli helpompi viedä se markkinahulinoihin. 
Mulla jänskätti aivan hulluna, koska T on harvoin mukana tapahtumissa jossa on noin paljon ärsykkeitä; rattaita, muita ihmisiä ja koiria, ruokakojuja, möliseviä musiikkilaitteita, pyöriä, jne. ja ajattelin sitten, että perässäni roikkuisi kohta vaan mölisevä koira, mutta onnekseni olin väärässä! Timi käyttäytyi kuin unelma, nuuhki ilmaa ja kävi välillä tervehtimässä koirakamuja, mutta muuten antoi kaiken olla rauhassa. :) Hienosti siis meni, no problemos! Tuolla vaan vahvistui se fiilis, että hyvin Timin kanssa varmasti pärjää aivan missä vain.


Tuolla torilla ollessani mieleeni juolahti kuitenkin yksi asia, josta haluaisin jakaa oman mielipiteeni täällä blogin puolella. Koiranomistaja kun sitä on tottunut siihen, että on kokoajan vilinässä 150 % hereillä, että katsoo ettei oma koira tempoile minne sattuu tai kukaan säikähdä koiraa, ym. Yrittää väistellä rattaita ja viedä koiran vähän kauemmaksi nurmikolla syövistä ihmisistä. :) 

Miksi kuitenkaan ne ei-koiralliset ihmiset eivät tajua tehdä samaa? Tuollakin monta kertaa piti oikeasti melkein kädellä sohia, kun ihmiset ns. kävelevät päälle ja monikin tuli rattaiden kanssa ihan kohti vaan, oletuksena, että minä väistän. Tottakai haluankin väistää, enkä seistä tientukkona, mutta vaikeampi koiran kanssa on yhtäkkiä luikahtaa minnekään väliin. Arvostaisin myös hirveästi sitä, että jos koiraa haluaa silittää, niin tähän kysyttäisiin lupa ensin. Tuollakin taisi kolme ihmistä tulla ihan mitään kyselemättä Timin luokse ja alkaa lässyttämään Timille omiaan. Sehän on tietenkin ihan jees ja tapaamiset meni hyvin, mutta mitä jos T olisikin hyökännyt kohti, murissut, haukkunut..? Silloin syy olisi automaattisesti ollut minun, koska olen koiranomistaja.

Toivoisin myös, että vanhemmat opettaisivat lapsilleen sen, että koiraa kohti ei juosta kädet heiluen ja hyökätä sen kimppuun rapsuttelemaan. Tämäkin tapahtui kerran, mutta onnekseni Timi ei varmaan tilanteesta hirveästi ehtinyt tajuamaan, koska aika kovalla äänellä pyysin lasta rauhoittumaan ja tulemaan sitten silittämään. Ja tämä sujui hyvin. :)

Ehdottomasti siis aina kun olen jossain liikenteessä koiran kanssa, yritän olla mahdollisimman huomaamaton ja pyöriä syrjässä, mutta haluaisin myös, että jos yritän koiraa sosiaalistaa siinä hälinässä, niin se saisi niitä hyviä kokemuksia. Vaikka tipsutkin on pieniä ja näppäriä koiria, niin ei ne varmastikaan halua minkään jyrän alle jäädä - tai rattaiden tai pyörän.

Iiiihana, kuolainen ja tyytyväinen karvakaveri ♥

Sellaisia mietteitä tänään! Kommentoikaa, jos tulee mieleen jotain aiheeseen liittyen, haluaisinkin vähän kuulla muidenkin mielipiteitä. :)

P.s. Tervetuloa uudet ihanat lukijat ♥ :)

3.8.2013

Operaatio: Raakaruokien pilkkominen ja pakastus

Joku haluaa selvästi mukaan toimintaan!






Huh, vajaassa tunnissa tuli taas melkeinpä kahdeksan kiloa pötköjä pienittyä ja luut irroteltua toisistaan ja pakastettua vähän pienempiin pusseihin. :) Nyt riittää taas pitkäksi aikaa ruokaa!

Tosiaan keskiviikkona kävin meidän vakikaupassa Jäljessä vähän tuhlaamassa ja hakemassa pakastimen täytettä. Mukaan tarttui perussafkaa eli kalkkunaa, broiskua, broiskun siipiä, mutta myös erikoisempia juttuja joita meillä ei ole vielä nähty, eli kalkkunan kauloja ja poron jauhelihaa. :) Niitä päästään maistelemaan lähiaikoina ja kirjailen sitten ylös miten ne Timille sopii!

Wuf, mukavaa lauantaita koirakaverit!

2.8.2013

Gallup, eli tylsä kuvaton postaus aiheesta koirat

Lueskelin tässä Walesilaiset -blogia, jossa oli tehty tällainen haaste ja koska meidän blogissa ei ole ollut pitkiin aikoihin mitään eloa, niin ajattelin ajankuluksi täytellä tällaisen gallupin! Jos vaan joku meidän lukijoista innostuu myös täyttämään, niin laittakaapa linkkiä, niin käyn lukemassa! :-)

MITKÄ OVAT TÄLLÄ HETKELLÄ LEMPIROTUJASI?
No apua! Niitä on aivan älyttömästi, haha. Mulla miellyttää FCI1 -ryhmän paimenkoirat, esim. auspai, sheltti, colliet ja belgit. Myös terrierit, esim. airikset ja lakelandit, brassit ja jackrusselit kiinnostaa. Loppujenlopuksi tykkään kuitenkin myöss seurakoirista, esim. cavalierit ja chihuahuat ja tietenkin myös tiibetinspanielit miellyttää.

SALAINEN HAAVEROTUSI?
Hmm, hah. Enpä ehkä uskalla sitä mainita edes ääneen, varsinkin jos se on salainen. ;) Joku mulle aika yllättävä, isompi koira on pyörinyt mielessä.

LEMPIKOIRAHARRASTUSLAJISI?
No mullahan ei oo sen enempää kokemusta oikein mistään muusta kuin näyttelyistä ja mätsäreistä ja ne on olleet meille ihan sopivia. Haluaisin kuitenkin sopivan koiran kanssa kokeilla tokoa, pk-lajeja, agilityä, koiratanssia, kaverikoiratoimintaa, ihan mitä vain! :)

INHOKKILAJISI? MIKSI?
Niin kuin ylempänä mainitsin, niin mulla on niin vähän kokemusta oikein mistään, niin en osaa vastata tähän.

MITKÄ OMINAISUUDET KOET TÄRKEINÄ KOIRASSA?
Sopeutuminen uusiin tilanteisiin, "käytöstavat" ja hyvä suhtautuminen muihin koiriin ja ihmisiin. Myös innostuminen ja halu toimia yhdessä omistajan kanssa on plussaa.

ROTU/ROTURYHMÄ, JOTA ET VOISI KOSKAAN OTTAA, MIKSI?
Vinttikoirat ainakin on sellaisia. En vain koe kyseisiä rotuja mulle sopiviksi, enkä jaksaisi harrastaa esim. ratajuoksua, ym. mihin vinttikoirat hyvin soveltuu.

JOS ET VOISI OTTAA KOIRAA, MINKÄ ELÄIMEN OTTAISIT?
Varmaan kaneja/hamstereita. Edelleenkin haaveilen hamstereiden kasvattamisesta, niin kuin tietenkin myös koirien kasvattamisesta.

LAPSUUDEN KOIRAROTUHAAVEITA?
Westie on varmasti ollut aina se ykköshaave, lisäksi muistan toivoneeni tolleria eli novascotiannoutajaa. Kumpikaan ei meille kuitenkaan ole päätynyt, ainakaan vielä.

KOIRIIN LIITTYVIÄ INTOHIMOJA/PAKKOMIELTEITÄ?
Ostella kaiken maailman turhakkeita, eli vähän sellaisia juttuja mitä ei tarvi, mutta koiran varjolla niitä voi ostella. Lisäksi mulla on koiran myötä tullut pakkomielteeksi järjestellä meidän kotia ja lukea ja opiskella uutta tietoa koirista ja niiden ruokinnasta, hoidosta, jne.

MILLÄ TEEMALLA NIMEÄT KOIRAT?
Timiä ottaessa mulla ei ollut ajatusta mistään teemasta, yms. mutta jos joskus meille tulee enempi koiria, niin saamenkieliset ja luontoaiheiset nimet kiinnostaa. Ajatuksena on myös, että jos joskus alan koiria kasvattamaan, niin pentueilla pitää olla tietyt teemat nimissään. :)

Noniin, nyt on elokuullekin jotain postausta saatu laitettua! Toivottavasti blogiin saadaan vähän eloa, kun koulut alkaa ja päästään omaan rytmiin! :)