8.1.2016

Toteutuiko vuoden 2015 tavoitteet?

Huh, en meinannut ees muistaa, että olin luvannut viime vuodelle jotain! No sellainen postaus kuitenkin löytyi ja päätin nyt katsoa läpi, että toteutuiko ne tavoitteet vai ei. :-D Missään vaiheessa vuotta en oo tähän postaukseen palannut, että olisin voinut muistella mitä piti tehdä.. Noo, joo.

1. Enemmän koiratapaamisia.
- Miksi tää on meidän ikuisuusongelma?! En vaan ikinä saa järkättyä mitään. :-D Pari järkättyä tapaamista oli, muut satunnaisia törmäyksiä.

2. Toivottavasti ehdittäisiin tavata myös muita Jatibin D-pentuja.
- Eipä tavattu kertaakaan..

3. Saataiskohan me se kastrointi tehtyä myös?
- No ei sitäkään saatu vielä, mutta tämän vuoden aikana se on todennäköisesti tulossa, koska Timi reagoi narttukoirien hajuun vielä voimakkaammin kuin aiemmin.

4. Ja mätsäreissä kierrettyä.
- Käytiinköhän yhen kerran? Vai oonko nähnyt unta? :D


5. Toivottavasti tämänhetkinen ruokavalio toimii ja saadaan mielenrauha iho-ongelmien kanssa.
- No kyllä! Se rauha löytyi loppuvuodesta, onneksi :) Nyt mennään vähän sellaisella sekaraakaruualla, eli ei enää pelkkää lammasta.

6. Liikutaan enemmän ja myös vapaana metsässä tai jossain aidatulla alueella.
- Liikuttiin kyllä, muttei niin hirveästi vapaana. Hohhoijaa. Syksyllä käytiin ihan mahtis reissu laavuilemassa, Timi tykkäs kyllä! Neljä tuntia käveltiin ja aika tyytyväinen koira oli sen jälkeen :-D








7. Käydään Timin kanssa vaeltamassa vähintään joku viikonloppureissu.
- Noup. No jospa tänä vuonna.. :D

8. Timin kanssa pyritään aloittamaan kaverikoira-/karvakaveritoiminta.
- Jes! Joku näistä toteutui! :D Eli karvakaverointi aloitettiin ja on ollut kyllä yksi parhaista päätöksistä liittyä mukaan!

9. Käydään koirauimalassakin, kun se on ollu monta vuotta tavoitteena.
- Eipä tääkään toteutunut, vaikka melkeen kerran jo varasin ajan.

10. Omistaja aikoo myös kuvata enemmän ja kirjoitella blogiin, vaikka mitään huipputahtia en lupaakaan.
- No kirjoittaminenhan loppui kuin seinään kesällä, joten ei tämäkään suuremmin toteutunut.

+ Toiveissa olisi myös käydä se kasvattajan peruskurssi, jos sellainen sattuu sopivaan saumaan.
- Tännekin olin jo ilmoittautumassa, kunnes vaihdoin mieltäni.

No huhhuh, miten epäonnistunut meidän vuosi on ollut jos katsoo tätä listaa ja sen toteutumista! Vaikkei kaikki jutut toteutunutkaan eikä tehty "paljon mitään", niin oon aika onnellinen jo pelkästään siitä että Timi on Karvakaverina ja ruokaongelmat on ainakin hetkellisesti ratkenneet. Kirjoittelen myöhemmin taas tavoitteita vuodelle 2016, niin voidaan vuoden päästä taivastella onko ne toteutuneet, haha.

5.1.2016

Kun meillä ei enää rapsutellakaan.

Tiedättekö mikä on samaan aikaan aika helpottavaa, mutta surullista tajuttavaa.

Se, että koira, jonka kanssa on kamppailtu ruokaongelmien takia, rampattu lääkäreissä, jota on syötetty yli vuoden ajan vain lampaan lihalla ja epäilty eri allergioita ja atopiaa, onkin vain stressaantunut ja ikävöi omistajaansa.

No niin, siinähän se tulikin sanottua. Kuten pidempään blogia lukeneet tietääkin, olen reilun 1,5 vuotta asunut kouluni asuntolassa ja Timi on asustellut vanhempieni kanssa noin 20 minuutin ajomatkan päässä minun olinpaikastani. Yleensä olen käynyt viikonloppuisin kotona, joskus myös viikolla. Viime elokuussa sain ajokortinkin ja nyt kulkeminen on ollut helpompaa, kun on autokin käytössä. Tämä varsinainen ruokailujen tutkiminen alkoi syksyllä, kun isäni ilmoitti, että Timi ei suostu syömään enää mitään. Kyllästyminen lampaanlihaan oli tullut tai juoksut jollain narttukoiralla siinä lähistöllä veivät nuorelta mieheltä ruokailuhalut.


Ensin muutaman päivän tilannetta seurattuani sanoin, että kokeile laittaa ruokaan vähän lohta - ehkä se maistuisi sitten paremmin. Se toimikin pari päivää. Sitten isäni oli huomannut, että Timihän tykkää tonnikalasta tosi paljon. Hän on siis ostanut jotain kissoille(?) tarkoitettua tonnikalaa, jossa suolaa ei ole niin mahdottomasti mutta ravintosisältö ihan ok ja antanut sitä välillä lampaan sekaan. Seurasin tilannetta kokoajan korvat höröllä - milloin alkaa ripulointi ja rapsuttelu? Mutta sitä ei tullutkaan. Aloin myös viettää enemmän aikaa kotikotona, aina menojen salliessa ja rapsuttelu loppui melkeinpä kuin seinään.

Nyt tällaista sekaruokintalinjaa on jatkettu muutaman kuukauden ajan, eikä Timillä ole ollut mitään ongelmia. Edelleenkin se on välillä syömättä ja ruokamäärät on välillä huolestuttavan pieniä. Se on syönyt nyt lammasta, kasviksia, tonnikalaa, lohta, naudanlihaa.. Välillä kananmunan keltuaisia. Ja kaikki on mennyt alas eikä suuria seurauksia ole ollut. Tähän tilanteeseen voi kyllä vaikuttaa sekin, että nyt on ollut kylmiä ja kuivia ilmoja, toisin kuin kesä oli aika kosteahko ja siksipä sekin voi vähän kutinoita aiheuttaa. Mutta se on selvää, että allergiaa ei ollut. En tiedä, onko minua ollut ikävä - on varmaankin. Seuraillaan tulevaa kesää kohti mennessä, miten tilanne muuttuu vai muuttuuko mitenkään.

PS. Jos kiinnostaa lukea edellisiä ruokintapostauksia, niin niitä löytyy aikamoinen määrä tuolta raakaruoka, terveys ja ruokailu -linkkien alta.

PPS. Kamerani laturi on vihdoinkin löytynyt!! Kunhan vaan löydetään vielä se piuha, jolla kuvat saa koneelle, niin pian alkaa niitä uusia kuviakin näkyä eikä vaan näitä vanhoja. Vihdoin.

1.1.2016

Uusi vuosi alkaa postauksella!

Ollaan saatu blogille kaksi Liebster-haastetta, mutta aina on tuntunut olevan niin kiire etten muka oo ehtinyt keskittymään sen vertaa blogin kirjoittamiseen :-D Tässäpä nyt kuitenkin vastauksia kysymyksiin!

Kiitos Partojen pakinat ja Koiratädin ihmemaa -blogit!

Ensin Nathalien kysymykset:

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt?
Pitäiskö tähän vastata lyhyesti ja ytimekkäästi? No, alkanut joululoma, se että meillä on kunnolla lunta, vatsa täynnä hyvää ruokaa ja melkein jo koko perhe koolla, isosisko tulee vielä huomenna. :-)

2. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?
Käyn kuntosalilla, lenkillä, tapaan kavereita, käyn kaupungilla. Siinä kai ne pääasialliset tekemiset.

3. Onko koirahistoriassasi jokin tapahtuma, joka vaikuttaa elämääsi yhä tai jonka haluaisit muuttaa?
Toivoisin että meitä ois täällä kolme, eli Luigikin ois vielä osa meidän perhettä.

4. Ihailetko jotain julkisuuden henkilöä?
Nykyään en kyllä seuraa hirveästi julkisuutta enkä jaksa keskittyä seuraamaan ketään erityisesti. Urheilijoita seurailen jonkun verran. :-)

5. Onko jokin koiristasi ollut ns. elämäsi koira, miksi?
Eiköhän se Timi ole nyt ja tule olemaankin, kun on kuitenkin ensimmäinen oma koira!

6. Uskotko yliluonnolliseen?
En.

7. Mistä esineestä et voisi luopua?
 No varmaan oon niin puhelinriippuvainen, että siitä en vois :-D enkä kattilasta tai paistinpannusta, että saan aina ruokaa!

8. Elämäsi tärkein ohjenuora, johon tartut vaikeissa tilanteissa?
"May your lives be as spectacular as your asses"

9. Onko sinulla haaverotua, jollaista et kuitenkaan voi ottaa, koska ko. rotuinen koira ei sovi sinulle esim. luonteensa tai vaatimiensa resurssien puolesta?
Afgaaninvinttikoira ois ihan mahtava, mutta en jaksais ikinä pitää sitä turkkia kunnossa :-D

10. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?
Opettaja ja kampaaja! Ainakaan kampaajaa musta ei varmaan tule, mutta ensimmäisestä en osaa vielä sanoa.

11. Onko jokin arkipäiväinen taito, jota et hallitse, mutta jonka haluaisit oppia?
Oikeesti aika montakin. Jos osaisin olla huolellisempi enkä sotkis/hajoittais asioita kokoajan, niin se ois aika siistiä. :D



Sitten Liinan kysymykset:

1. Milloin olit viimeksi ylpeä itsestäsi? Miksi?
 Menin tänään heti aamusta salille, enkä jättänyt sitä ihan yöhön niinku yleensä :D

2. Jos saisit valita yhden paikan, johon matkustaisit kahdeksi viikoksi, mikä se olisi?
Oi, niitä ois vaikka kuinka paljon! Nyt voisin lähteä vaikka Islantiin, ois varmaan vielä kylmempi siellä. :-D

3. Kerro yksi hyvä ja yksi huono muisto kesältä 2015?
Hyviä muistoja on paljon! Ostin maastopyörän ja poljeskelin pyörää enemmän kuin ikinä. Kävin Oulussa poikakaverin kanssa päiväreissun. Sain ajokortin. Huonoja muistoja on sitten kaikki riitaa aiheuttaneet kommellukset kavereiden kans.

4. Onko lemmikkien pitäminen eettisesti oikein?
Voi ei. Tätä kysymystä oon pitkään pohtinut ja ehkä voisin sanoa tähän, että ei ole. Mutta toisaalta, nykypäivänä kaikki on niin jalostettua ja ihmisen omien mielihalujen mukaan kehiteltyä, niin eihän nää jalostuksen tulokset välttämättä siellä ulkona enää pärjäisi. Silloin mun mielestä jutut menee yli, jos sitä koiraa/kissaa/marsua, mitä tahansa, pidetään ihan oikeasti vaikka kokoajan häkissä, ilman virikkeitä jolloin se ei pääse ollenkaan toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. Tai jos se eläin on lapsen korvike, jota sitten puetaan ja pidetään "hyvänä", mutta oikeasti tehdäänkin hallaa sille eläimelle, koska kyllähän vaikka se koira tarvitsee muuta enemmän kuin hupparin ja kynsien lakkausta, niin kuin esim. ulkomailla koirille tehdään.

5. Saat muuttaa yhden asian maailmassa. Mikä se olisi?
Eriarvoisuudesta voitais oikeasti siirtyä tasa-arvoisuuteen :-D Ainahan sitä puhutaan, että tasa-arvo ja tasa-arvo, mutta toteutuuko se?

6. Mitä ominaisuuksia yhdistät hyvään ystävään?
Voit luottaa siihen missä vaan tilanteessa. Teillä on samanlaiset käsitykset siitä, millä tavalla kavereille puhutaan ja mistä asioista kavereille voi sanoa. Mie esimerkiksi voin ihan huoletta sanoa minun kavereita idiooteiksi tai muiksi vastaaviksi ja tiiän että ne voi sanoa ihan saman, enkä mie siitä suutu. :-D Me voidaan siis vitsailla ja kettuilla toisillemme huoletta. Parhaille ystäville voit sanoa, jos et jaksa niitä tai tehdyt suunnitelmat tuntuu liian rankoilta. Välillä pitää tottakai joustaa, mutta mitään asioita ei tarvi tehä vasten tahtoaan. Siinä ainaki muutamia juttuja, millaisia omista ystävyyssuhteista tulee mieleen. :-) Niin ja se vielä, että mun kaverisuhteet on sellaisia, että vaikka nähtäis tai soiteltais puolen vuoden välein, niin me jatketaan juttuja siitä mihin ne viimeksi jäi, haha.

7. Millaisia suunnitelmia sinulla on seuraavan vuoden ajalle?
Oivoivoi. Mie opiskelen, käyn töissä. Tammikuussa aloitan treenit personal trainerin kans, niin toivon että kehitystä tulisi kokoajan. Meillä on pari työharjoittelua koulussa, niin pääsen varmasti kokemaan hienoja uusia juttuja. Otan tatuoinnin, ehkä jonkun lävistyksen. Timin kanssa käydään karvakaverijutuissa. Oon myös ajatellut, että Timi kastroidaan nyt alkuvuodesta 2016.

8. Mikä on viimeisin kuva kännykässäsi?
Hitsi kun en saa sitä tähän liitettyä. Mutta se on kai joku screenshot jostain tatuoinnista :-D

9. Voisitko kuvitella majoittavasi kotiisi pakolaisperheen?
Joo, jos en asuisi asuntolassa. Tänne mun vanhempien luo voitaisiin ottaa, ja mun vanhemmat miettikin sitä tässä syksyllä, kun turvapaikanhakijoille haettiin perheitä ja paikkoja. Täällä pohjoisessa tuo "kotimajoitus" ei mun mielestä kuitenkaan oo niin yleistä. Jos jollain on hätä, niin miksi mie en sitä auttaisi?

10. Ketä tai mitä ihailet eniten?
Ihailen määrätietoisia ihmisiä, jotka on jo löytäneet jonkun intohimonsa ja kertoo siitä silmät loistaen, ylpeänä siitä mitä ne haluaa. Parempaa tottakai, jos he vielä tekevät kaikkensa sen haaveen saavuttamisen eteen. Parasta ikinä.

11. Mitä teet vapaa-ajallasi?
Mun päivät menee yleensä koulussa, josta meen töihin. Sen jälkeen meen salille, syömään ja nukkumaan. Jos mulla ei oo töitä, näen kavereita, käyn kirjastossa, kuntosalilla, ulkoilemassa. Parhaina päivinä meillä on aikaa karvakaveroida tai käydä koirapuistossa. Luen myös blogeja aika paljon.

NYT HEI IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Toivottavasti joku jaksoi nämäkin vastaukset lueskella :-)