Onko koirauskottavuuteni mennyttä?

Elän jonkinlaista kriisiaikaa.

Muutama viikko sitten päähäni pälkähti ajatus, että olenkohan elänyt jo aikani ohi ja sisäinen koiraihminen minusta on kadonnut? Olenko pölyttynyt kotiin tv:n ääreen rapsuttelemaan kahta kissaani, keskelle kissojen märkä- ja kuivaruokia. Olemaan kissankarvojen peitossa ja olemaan lisäksi tyytyväinen siihen tilanteeseen. Olen kuitenkin onnekkaana päässyt seuraamaan vierestä ystäväni koiran hankintaa ja sitä katsellessa aloin miettiä, että missä minusta on tuo tunne ja tuo ihminen, joka halusi tietää, oikeasti janosi tietoa koirista ja koirien ruuista, tarvikkeista ja näyttelyistä. Missä on se tyyppi, joka halusi herätä aikaisin aamulla ja mennä kursseille ja tapahtumiin? Entä se, joka odotti joka kuukausi kennelliiton lehden saapumista? (Lopetin muuten kys. lehden tilaamisen pari vuotta sitten ja se on ihmeellistä se).

Miksi en tutki koirien ruokapaketteja, testaile erilaisia koulutusvälineitä ja katso, mistä löytäisin seuraavan koiratapahtuman, johon osallistua? Olenko ylipäänsä osallistunut pitkään aikaan mihinkään tapahtumaan?

Sitten onnekseni pääsin mukaan match show'hun, ihan vain katsomaan, että mitä se meno ja meisinki on, ja mitä siellä tehtiin. Voi että sitä näyttelypöytien kokoamista, koirien seisottamista ja harjaamista. Siellähän minä vasta olin itsekin; isäni ja pilkkijakkaran, koiran, täyden repun ja eväiden kanssa. Eikä paremmasta ollut väliä. Jokainen näyttely- ja mätsärilipuke tallessa arkistoissa, myös ne Mustin ja Mirrin alekupongit, koska niistä ei voinut luopua vaan niihin oli nidottuna sininen tai punainen nauha. Elin ja hengitin koiraelämää, ihan täysin. Kirjoitin päivät pitkät tätä blogia tai jos en kirjoittanut, niin kirjoitin suunnitelmia siitä, mitä voisin kirjoittaa. Mietin arvontoja, tekstejä ja ulkonäön päivitystä. Nyt kirjoitan ja mietin, että onko näiden blogien aika ajanut jo ohi? Onko noloa olla 21-vuotias opiskelija, joka kuitenkin klo 23:47 kaivaa läppärin ja alkaa kirjoittaa, koska päässä pyörii sata ajatusta. Se on pitkästä aikaa aivan ihanaa ja vapauttavaa, aivan parasta.

Ja niin, olenko menettänyt koirauskottavuuteni, kun eihän minulla ole tässä 24/7 läsnä koiraa. On jotenkin surullista sanoa, että joo omistan koiran, mutta se asuu vanhemmillani. On surullista mennä katsomaan Timiä ja nähdä se maailman iloisin ilme, mutta samalla tietää, että heti kun lähden pois niin Timi alkaa järsiä tassujaan ja pyöriä levottomana ympyrää. Miten ikinä voisin selittää sille, että Kyllä, rakastan sinua enemmän kuin mitään, mutta en pysty sinua mukaani ottamaan ja kanssasi asumaan.

Ja siitä uskottavuudesta mietin, että kuinka vakavasti otettavia minun tiedot ja neuvot on, kun en tosissaankaan koe minkäänlaista ongelmakoiraa omistavani. Onhan se hössöttäjä, vähän oman tiensä kulkija ja välillä nirso kuin mikä. Vähän ylipainoinen ja laiska, iho-ongelmainen, muttei kuitenkaan varsinainen ongelmakoira. Siihen koiraan on mennyt aikaa ja rahaa, mutta silti en koe että olisin ikinä ollut väsynyt tai missään nimessä katunut päätöstäni. Millä perusteella voin sanoa kellekään, että Hei tässä on hyvä idea ruokintaan/koulutukseen/elämiseen ja tämä on toimiva keino em. toimintoihin, kun olen kuitenkin itse saattanut kokeilla sataa eri keinoa minkään toimimatta. Ensimmäiset 2 vuotta Timin kanssa oli vähän hankalampaa aikaa ja vielä Luigin kanssa erilaisia hommia kokiessamme olen päässyt näkemään sitä, mitä elämä voi olla parhaimmillaan ja pahimmillaan. Olen monta kokemusta viisaampi ja rikkaampi.

Miten perustelen kellekään sen, että tässä minulla on nämä asiat sinulle nivottuna pieneksi paketiksi, jotka haluaisin sinun kokevan koirasi kanssa ja miten haluaisin sinun sosiaalistavan sitä, ruokkivan sitä tai kouluttavan sitä. Kerronko, että olen 5-vuotiaasta asti valmistautunut oman koiran ottamiseen ja silloin tosissaankin elänyt ja hengittänyt sitä koiraelämää ihan 120%. Kirjoittanut itselleni ja vanhemmilleni oppaan koiran hoidosta ja perusteista koiran ottamiselle. Olen valmistautunut 9 vuotta siihen, että jonain päivänä koiran itselleni kotiutan. Sitten kaksi vuotta lisää, kunnes olin kahden koiran omistaja. Lopulta 5-vuotiaasta 16 vuotta myöhemmin täällä istun, oma paras koirani vanhempieni ilona ja kaksi kissaa minun onnenani.

Ketään enempää arvottamatta tai rakastamatta, kaikkia aina tasapuolisesti kohdellen,
Ikuisesti koiratyttö -97

"The world would be a nicer place if everyone had the ability to love as unconditionally as a dog.”

En tiedä enkä muista, että oonko ikinä tuonut blogissani esiin haluani päästä kasvattamaan ja jalostamaan koiria. Kun oon tästä haaveesta puhunut ystävilleni, niin sieltä tulee ekana esiin "no sitten saat ihan hulluna rahaa, kyllä se kannattaa!", kun taas mun vanhemmat oli aluksi "miksi?" joka myöhemmin kyllä muuttui kannustukseksi.

Miksi ihmeessä mie haluan tunkea lusikkani jalostussoppaan, joka vastoin oletuksia vie sitä rahaa ihan hulluna, vaatii hirveästi aikaa ja vastuuta? Pitää tuntea rotutyyppi ja -määritelmä, tietää millaisia koiria muualla maailmassa on ja tunnistaa itsestään se, miksi haluaa niitä pentuja teettää. Pitää miettiä millaista linjaa pennuista haluaa, ottaen huomioon luonne, terveys, ulkonäkö ja käyttötarkoitus. Pitää olla rehellinen, ottaa vastaan sekä positiivista että negatiivista arvostelua ja palautetta, osata hyväksyä sekin jos muutoksia tulee tai suunnittelemasi astutuspari ei sovikaan yhteen. Olla läsnä pennunostajia varten ja auttaa tarvittaessa koko kasvatin elämän ajan. Tehdä yhteistyötä muiden rodun kasvattajien kanssa. Rakastaa koiria ja kasvattamaansa rotua.

Velvollisuuksia on siis hirveän pitkä lista, eikä tuossa ollut läheskään ne kaikki. Niistä huolimatta voin sanoa, että vieläkin kiinnostaa se kasvattaminen. Välttämättä se halu ei tarkoita, että ikinä oikeasti tulisin niitä pentuja teettämään, koska ikinä ei kuitenkaan tiedä millainen elämäntilanne on.
Oon törmännyt niin hienoihin kasvattajiin ja sitten myös niihin, jotka ei mielestäni sitä kasvattaja-nimeä ansaitsisi, eikä varmasti kellekään ole epäselvää, että kumpaan joukkoon näistä kahdesta haluaisin kuulua. En haaveile rikastuvani koirien jalostamisella, enkä kuulu niihin ihmisiin, jotka tykkäävät koirista vain niiden söpön ulkomuodon takia. Varsinkin ne pennuthan on tosi vastustamattomia. Haluan vaan olla rakentamassa oikeasti parempaa pohjaa koirien jalostukselle sitten tulevaisuudessa ja haluan jatkaa sitä rakennetta ja luonnetta, mikä rodulle on alunperin muodostettu, mutta joka on pikkuhiljaa hiipumassa pois.

Joko te arvaatte mikä se rotu on?

PS. Käythän sinäkin täyttämässä Kennelliiton kyselyn, jonka aiheena on koirien vaikutus ihmisen hyvinvointiin.

Ilman sua mä en oo ees puoliks ookoo.

En muista olenko blogissa maininnut, että asustan nykyään kouluni asuntolassa, joten olen kotona pääasiassa vain viikonloput. Asuntolassa on paljon plussia: pystyn soluasunnossa harjoittelemaan koulujuttuja kaverini kanssa, pääsen harrastamaan paremmin, saan yöunta vähintään tunnin enemmän kun ei tarvitse herätä niin aikaisin, opin itsenäisyyttä ja näen paljon enemmän sukulaisia, koska olen lähempänä heitä. Miinuksia on myöskin, joista suurimpana ehdottomasti se, ettei asuntolaan saa ottaa koiraa ja näenkin Timiä yleensä pe-ma, kun perjantai-iltana tulen kotiin ja maanantaiaamuna raahaudun taas takaisin asuntolalle.

Timihän on pitkän aikaa lenkkeillyt pääasiassa isäni kanssa, mutta nyt varsinkin lenkkeilemme yhdessä erittäin harvoin. Yritän kuitenkin aina kotona käydessäni lenkittää Timiä mahdollisimman paljon. Myöskään kavereiden kanssa en hirveästi vietä aikaa viikonloppuisin, koska haluan pyhittää vähätkin hetket Timille ja muulle perheelleni. Minun poissaollessa Timi etsii minua, ihmettelee missä olen ja kotiintullessani se käyttää kaiken aikansa minun seuraamiseen. Alussa siitä tuli jopa riesa, koska koira ei rauhoittunut ollenkaan nukkumaan vaan etsi minua kokoajan - nyt Timi onneksi osaa jo mennä itsenäisesti nukkumaan ja on ihan "normaali". Meidän spesiaaliaikaa viikonloppuisin on pitkät metsälenkit, vatitemput ja pelkkä sohvalla makailu ja rapsuttelu, sekä harjaaminen. Vauva mikä vauva!

Asuntola-asumiseen sopeutuminen on varmasti mulle itselleni paljon vaikeampaa kuin Timille. Edelleen soitan melkeinpä päivittäin vanhemmilleni ja ensimmäisenä kysyn aina koiran kuulumisia. Huoli on aina, ihan sama missä päin maailmaa on.

Ruokailujen kanssa ollaan painittu jonkun verran. Viikko sitten haettiin lampaan lihat ja luut Vauhtiraksun autolta ja annosteltiin niitä sitten tulevaisuutta varten. Lihan määrää olen nostanut aiemmasta, koska aiemmin Timi sai n. 130 g (vaikkapa kanaa), mutta nyt se on saanut melkein 200 g lammasta. Sen on todellakin huomannut myös painosta, koska kuukaudessa Timin paino on noussut 6,6 kilosta kahdeksaan kiloon. Lasken lihan määrää vähän tai ainakin tarkkailen, ettei paino tuosta nouse. Lihavahan tuo hurtta nimittäin ei ole vieläkään.

No mutta, tulipa pitkästä aikaa taas kirjoiteltua blogiin. Ensi viikolla yritän saada aikaiseksi postausta iho-ongelmista, niistähän tekstiä kyllä riittää.

Millaisia blogeja tykkään itse lukea?

Paljon aina puhun siitä mitä itse haluan blogilleni antaa. Haluan, että se tuo meidän elämää esiin todenmukaisesti. Ei se oo pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka hyviä päiviä onkin onneksi enemmän kuin huonoja. En tässä blogin historiassa kuitenkaan oo kertonut että millaisia blogeja minä itse tykkään lukea, joten kirjoitetaanpa siitäkin!

Ensinnäkin, ehkä tärkein juttu mulle on se, että sisältönä on koira/koirat. Luen kyllä muutamia fitness- ja lifestyleblogeja myös, mutta pääasiassa luen koira-aiheisia juttuja. Muista eläimistä en lue niin hirveästi, joskus kani- ja hamsterijuttuja, mutta harvemmin.

Toiseksi, pidän aktiivisesta päivittämisestä! Lähiaikoina en itsekään niin hirveästi ole päivitellyt, mutta tykkään kyllä lukea blogeja jotka kirjoittavat vähintäänkin kerran viikossa. Ei mitään jokapäiväistä kirjoittamista jaksa kukaan, varsinkin jos tekstit alkaa "eihän me olla tässä mitään tehty...", mutta kerran tai pari kertaa viikossa on ihan jees. Ei minua haittaa vaikka kirjoitettaisiin neljäkin kertaa viikossa, kunhan sitä asiaa sitten oikeasti on. :-)
En ymmärrä miten nykyään niin moni lopettaa sen bloggaamisen. Kirjoitetaan aktiivisesti kuukausi tai pari ja yhtäkkiä huomaakin, että kyseinen blogi on poistettu. Mieluummin aloita kirjoittamaan sillä tahdilla jota pystyt pitämään yllä pidempäänkin! Kyllä niitä lukijoita saa vaikkei kirjoittaisi joka päivä. Äläkä ihmeessä poista sitä blogia, sitä on myöhemmin kiva lukea ja selailla menneitä tapahtumia.

Kolmanneksi, sopivasti treenejä ja normaalia arkea. Muutamaa "pelkkää treeniblogia" luen, koska joidenkin koirien elämä keskittyy pääasiassa siihen ja sitä jaksan vaan ihailla, tällä hetkellä kun en itse sellaista elämää elä. Meillä Timin kanssa tää blogi on pelkkää arkea tällä hetkellä, mutta on kiva että näinkin moni jaksaa meidän juttujamme seurailla. Enimmäkseen kuitenkin blogit joita seuraan on sellaisia, joissa on sekä sitä arkea että juhlaa sopivassa suhteessa.

Neljäs kriteeri, tykkään kovasti lukea mielipidepostauksia. Jos sellaisia blogista löytyy, niin multa saa aina plussaa!

Viides kriteeri, on ehkä se vähäisin. Eli tykkään kyllä, jos blogissa on siisti ulkoasu ja kuvia. Tekstien sisältö on kuitenkin se tärkein, joten siksi tällä ei niin suuresti ole merkitystä.

Lukulistaltani löytyy esimerkiksi tällaista (ja monen monta muuta hyvää blogia, jos mainitsisin kaikki niin multa menis sata vuotta..):

- Tassunjälkiä sydämessä ~ Blogi kahdesta westiestä. Westie on yksi haaveroduistani edelleen, lisäksi aiheena on treenit, ruokavalio, pentuarki. Laadukkaita kuvia joka postauksessa. Siinäpä syitä miksi blogia seuraan! :)

- Vauhdilla mennään! ~ Ihanan Tattis-cockerin treenejä ja kasvamista pennusta aikuiseksi. Paljon kuvia ja mielenkiinnolla odotan tulevaisuutta, kun Tattis pääsee valloittamaan kisakenttiä.

- Toiveesta todeksi ~ Ilo-aussien elämää. Tämä on yksi niistä blogeista, joita olen seurannut alusta asti. Pääsyynä varmasti se, että edelleenkin haaveissa oma aussie. Lisäksi pidän Jennyn tavasta kirjoittaa ja kuvia on paljon!

- Wuppeilua ~ Aiemmin luin Hannen kirjoittamaa Vilinää -blogia, joka käsitteli Vili-tiibetinspanielin elämää. Vilin poismenon jälkeen tuntui luontevalta jatkaa Wuppe-chihuahuan elämän seuraamista. Hanne tietää paljon ja jakaa tietämystään blogista. Mielipidekirjoituksia, normiarkea ja nyt menossa olevaa Wupen laihdutuskuuria. :)

- Bostoninterrieri Domi ~ Kuulokoiraoppilas Domin arkea ja treenejä. Jasmin treenaa Domin kanssa tosi paljon, enkä voi kuin ihailla sitä! Laadukkaita kuvia ja postauksia sopivin väliajoin. Tätä blogia kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

- Elämän pituista rakkautta ~ Blogi cairnterrieri-Kertusta. Cairnitkin kuuluvat suosikkirotujeni joukkoon, joten olen iloinen että päädyin tämän blogin pariin. Treenejä ja seikkailua luonnossa, paljon kuvia ja mielipidepostauksia.

- Emmin blogi ~ Ehkä sama syy lukemiseen kuin Toiveesta todeksi -blogissa; blogin pääkoirana toimii Emmi-aussie! Sopivan pituisia postauksia sopivin väliajoin ja laadukkaita kuvia. :-)

- Karvakamuni Sofi ~ Blogissa pääosassa häärii rescuekoira Sofi, joka rallytokoilee ja treffailee koirakavereita. Tykkään Tiian tavasta kirjoittaa ja Sofi on ihan mahtava koiruus (teksteistä ainakin saa sellaisen käsityksen...), joten blogia olen lukenut jo pidemmän aikaa. Lisäksi jokaisessa postauksessa on paljon laadukkaita kuvia!

- Novascotiannoutaja Valo ~ Tollerit. ♥ Ihana Valo ja hyvän fiiliksen postaukset! Mulle jää aina tosi hyvä mieli, kun luen nuita bloggauksia.

- Koiratädin ihmemaa ~ Tää on varmaan yksi niistä blogeista joita oon pisimpään lukenut. Blogin varsinainen päähenkilö on sekarotuinen Nana, mutta mukana seikkailee tosi paljon muitakin koiria, joita koiratäti-Liina hoitaa ja kuvaa. Nääkin on sellaisia hyvän mielen postauksia, ettei mitään järkeä ja kuvat on tosi hienoja! Tykkään kovasti.

Mulla oli tarkoitus mainita vain muutama blogi, mutta näköjään niitä tuli vähän enemmänkin. Kaikkia näitä ylläolevia yhdistää se, että niissä kerrotaan sekä hyvistä että huonoista hetkistä, eli ihan siitä rehellisestä perusarjesta. Tykkään siitä!
Mainitsematta jäi vielä monta hyvää, joten ehkä mun pitää tehdä joskus vielä erikseen oma postaus niille. :-) Käykää kuitenkin tsekkaamassa ylläolevat ja jos teillä on jotain ehdottomia suosikkeja, niin linkatkaa mulle. Omankin bloginne saatte linkata, jos en vielä lukijana ole, niin käyn katsomassa.

Ihanaa tulevaa viikkoa! ♥

ps. Tää oli taas sellainen kuvaton postaus. Ehkä niitä kuvia tulee, kun jaksan ottaa kameran käteen ja saan tietokoneen toimimaan kunnolla. Siihen asti saatte lukea vaan minun löpinää, hups.

Eihän se ollut tarkoitus, mut asiat muuttaa muotoaan

Päässä on pyörinyt lähiaikoina paljon ajatuksia koiramaailmasta ja -harrastuksesta, mutten jotenkin oo saanut niitä kirjattua ylös, vaikka haluaisinkin. En tiedä miten saisin asian kuulostamaan siltä, mitä tarkoitan, etten loukkaisi ketään tai mitään.

Kirjoittaessani postausta kouluttamattomuuden helppoudesta aloin miettiä, että onko temppuilun vähyys johtunut oikeasti siitä, ettei ole pakko vai siitä ettei kiinnosta. No, sanoisin kuitenkin että koska ei ole pakko, koska Timin kanssa tekeminen on aina ollut vaikeaa enkä olisi saanut sitä oppimaan mitään, jos itseäni ei olisi kiinnostanut. Ajan kuitenkin takaa sitä, että olen huomannut ettei koiraharrastus enää olekaan se ihan number one juttu itselleni. En enää lue jokaista koirien myynti-ilmoitusta, katsele koirakaupoista mitä ostaisin joskus tulevalle pennulle, en kirjoittele nimiehdotuksia ylös.

En tiedä mistä ajatukseni on lähtenyt. Ehkä siitä, että Luigin lähdettyä huomasin miten helppoa elämäni onkaan yhden koiran kanssa. Ja siitä, että kun olin muutaman päivän ajan hoitamassa 8-viikkoisia koiranpentuja, niin huomasinkin etten sellaista enää haluaisikaan. Ja puolustuksena: en todellakaan kadu Luigin ottamista. Me koettiin lyhyessä ajassa niin paljon juttuja, että se oli jo pelkkänä kokemuksenakin hienoa aikaa. Vaikka Luin lähtö tuotti paljon surua ja järsitty sohvanpatja ja puhjennut silmä olivat riidan aiheena moneen kertaan niin en kadu mitään. On aika hämmentävää, että mie, joka kärsin aina kroonisesta koiranpentukuumeesta, alankin huomata miten mahtavia ne aikuiset koirat on, ne joilla on järkeä vähän enemmän päässä.

Koirat on mulle tottakai aivan älyttömän tärkeitä. Varsinkin Timi, niin kuin monessa postauksessa on tullut jo esille. Silti, jos nyt saisin valita minkä tahansa pennun, hinnoista ja kuluista riippumatta, en ottaisi mitään. Koen, että jos en ole täysillä valmis sitoutumaan kaikkeen siihen mitä koirien kouluttaminen ja koiraelämä vaatii, niin on parempi olla ryhtymättä siihen soppaan. Yhden koiran kanssa eläminen on helppoa, enkä silti koe jääväni paitsi mistään tärkeästä. Huomaan, ettei tavoitteellisesti treenaaminen tai kisaaminen koirajutuissa välttämättä olisikaan se mun juttu. En jaksaisi herätä viikonloppuaamuisin aikaisin, että pääsen lähtemään kisoihin enkä varsinkaan koulun jälkeen raahautua jokaisiin treeneihin, että koirastani joskus olisi mahdollista tulla se ykkönen.

Mietiskelin tässä yhtenä iltana, että millaisia kriteerejä mulla koiralle on, kun ne on tainneet vähän muuttaa muotoaan.
- Järkeä päässä. Ei siis mitään hunsvottia, joka riehuu päättömänä ympäriinsä eikä ymmärrä yhtään mitä sanon.
- Hyvä hillakoira, kalakaveri, eräjormailija. Pitää siis jaksaa olla mukanani luonnossa.
- Kompakti koko. Mahdollistaa mukaanottamisen, pienemmän auton, pienemmät kulut. Ei mitään jättiläiskoiria mulle, kiitos.
- Osaa rauhoittua, kun pyydetään. Esim. julkisilla paikoilla ei tarvitse riekkua kokoajan. Timin kanssahan tätä ollaan opeteltu, kun se ei ole ollut mikään itsestäänselvyys.
- Ei haukuta turhasta. Vaikka joku tähän voisikin sanoa että jos et halua haukkuvaa koiraa, niin osta kissa, niin sanon silti että ei sen koiran tarvitse räkyttää turhasta. En pidemmän päälle jaksaisi, jos koira reagoisi kokoajan johonkin, esim. ovikelloon, ohiajaviin autoihin, lapsiin takapihamme leikkipuistossa. Eiei. Koulutuksella pystytään paljon vaikuttamaan siihen, räksyttääkö se koira oikeasti kokoajan vai ei.

Aiemmin halusin koiran hyvillä harrastusominaisuuksilla, mutta harrastuskurssin jälkeen tajusin että aika paljonhan me saatiin Timinkin kanssa irti.

Kaikki nämä ajatukset on sellaisia, mitä mulla on tällä hetkellä - ja ne voivat muuttua. Niihin vaikuttaa varmasti paljon se, että olen pohtinut elämääni, sitä mitä haluan olla, millainen haluan olla, mitä olen nyt. Vaihdoin opiskelupaikkaa ja olen aloittamassa uutta harrastusta. Elämään tulee sijaa siis muillekin asioille kuin koirille. En enää halua harrastusvälinettä, haluan parhaan ystävän. Ja sellainen minulla jo on.

My life has changed since I met you.

Mitä olennaisia muutoksia mun tavoissani on tapahtunut koirien tulon myötä?

- Näin joulun jälkeen ekana tulee mieleen se, että Timin tulosta asti perheemme joulukortit on varustettu koirien kuvalla.

- Lisäksi kaikkiin lähettämiini kortteihin tulee lähettäjiksi myös Timi ja Luigi!

- Olen luopunut joistain mulle tärkeistä jutuista koirien takia, esimerkiksi kuntonyrkkeilyharrastus loppui, kun aika ei vaan riittänyt kaikelle.

- Vietän aikaa tietokoneella huomattavasti vähemmän kuin ennen koiria (t. photou, joka saattoi istua koneella kevyesti 8 tuntia putkeen).

- Kuitenkin feispuukkaan melkeinpä aina koira-aiheisia postauksia tai laitan kuvia meidän koirista, hmm..

- Herään myös huomattavasti aiemmin kuin ennen; viikonloppuaamut ja 6:30 herätykset ♥ Oon oppinut arvostamaan kunnollisia yöunia, näiden kahden kanssa ne ei aina oo mikään itsestäänselvyys.

- Olen pirteämpi, virkeämpi, positiivisempi. En jaksa nipottaa ihan kaikesta, kun katson kahta hännänheiluttajaa!

- En jaksa stressata siisteydestä niin hirmuisesti, koska kahden koiran kanssa on mahotonta, että koti olis kokoajan pölytön ja roskaton.

- Olen saanut huimasti uusia ystäviä ja kavereita. Katselin yhtenä päivänä fb-kaverilistaani ja voin sanoa, että reilusti yli puolet oli ihmisiä, joihin olen tutustunut koirahommien kautta! (ne loput puolet onkin sukulaisia, heh ;))

- Olen parin viikon sisällä kirjoittanut enemmän englantia kuin pitkiin aikoihin, koska naamakirjan kautta multa on Itävalloista, Norjasta ja Brasiliasta asti tultu kyselemään Luigista. Se on hurrrjaa!

- Vietän aikaa enemmän kotona. Tykkään hengata koirien kanssa ja tietysti mun pitää niitä olla hoitamassakin, niin ei ehdi hillua kaupungilla!

- Puhun kokoajan koirista. Opiskelen niistä, luen kirjoja ja artikkeleita. Kirjastossa luen ensimmäisenä koiralehdet ja katson onko uusia koira-aiheisia kirjoja. Surffaan netissä koirasivuilla ja tutkin, mitä nuille pojille ostaisin. :D

- Ennen ostin hirmuisesti vaatteita, karkkia, cd:itä, yms turhaa hömppää, nykyään osaan vähän miettiä mihin sijoitan, koska suurin osa rahoistani menee kuitenkin koirille, erityisesti ruuat vie aika paljon. Olin aikamoinen farkkujen suurshoppailija aikoinaan, kun taas nykyään ne samat farkut käytetään niin pitkään, että ne hajoaa.

- Suunnittelen menemiseni sen mukaan, mitä koiratapahtumia on tulossa. Jos menen jonnekin muualle kuin koiratapahtumaan, niin tutkin, voinko ottaa koirat mukaan.

Tässäpä nyt muutama, jotka tulivat mieleeni! 

Keksitkö sinä mitään, mikä elämässäsi/tavoissasi olisi muuttunut koirien myötä? :)

PS. Timi on huomenna menossa eläinfyssarille, katsotaan johtuisko jalkojen järsiminen ja rapsuttelu jostain lihas- tai nivelperäisestä jutusta. Siitä lisää huomenissa! :)

Muutama hassu kuva perjantain kunniaksi

Messarista ostettiin Luigille Berran takki. Nyt kun on taas -15 asteen pakkaset, on takki pitänyt ottaa käyttöön! Tässäpä muutama kuva:

 Tasapuolisuuden nimissä myös pari kuvaa Timistä:

Ja perhekuva meistä kolmesta:

Kolme alimmaista kuvaa ottanut kaverini, kiitos niistä! :-)

Koiranomistajan vaatetus

Muistakaa, että tekstissä olevia kuvia saa suurennettua klikkaamalla niitä, kun tilaa säästääkseni yritin laitella niitä vierekkäin!

Sillon joskus aikoja sitten lupailin postausta koiranomistajien (tai no lähinnä nyt minun) vaatetuksesta. Vihdoinkin sain etsittyä ja pyydetty äitin ottaan mulle kuvia, joten samalla sain aikaiseksi kirjoiteltua tätä tekstiäkin.

Jospa alotetaan nyt vaikka tämänhetkisestä vaatetuksesta, mitä koiran kans ulkoillessa käytän.

Tarkkasilmäsimmät huomaa, että hiuksiahan tässä esitellään! Ne tosiaan eilen lähti lyhyeksi, niin kuin mietiskelin silloin yks päivä. :D Ei todellakaan oo mun tapaista mikään harkitseminen, vaan tukka lähti, kun kerta puhe oli! Mutta niihin vaatteisiin. Ois pitänyt ottaa kerros kerrokselta nää kuvat, koska tykkään kerrospukeutumisesta. Näiden alla mulla oli siis t-paita, collarit ja fleece. Päällä sitten Torstain softshell-takki, joka on ihan täydellinen niin keväällä, syksyllä kuin talvellakin! Tuo pitää vettä ja tuulta, joten ei tarvi pelätä mitään myrskyjäkään. Jalassa ihan normaalit tuulihousut ja kumikärkiset talvikengät, joihin mahtuu tietenkin vielä mun lempparit eli villasukat. Siksi kumikärkiset kengät, että nuo pitää vettä ja se on erittäin tärkeää varsinkin näillä keleillä! Kukapa haluais mettässä samoilla märillä kengillä ja sukilla, ei kukaan. Lisäksi mulla on aina kaulassa semmonen putkihuivi, että kaula pyssyy lämpimänä.

Ja viimeisessä kuvassa maailman söpöin pöllöpipo, jottei aivot (nii mitkä?) vaan pääse jäätymään eikä korvatulehduksia syntymään.

Ja hei muuten, mulla on useampikin takki ja toi on toinen mustista! Eli varmaan viis on vähän iloisemman väristä, kun näytän niin synkkikseltä näissä kuvissa :D

Ja sitten takaapäin..

Mulla on tuo mahetsu Berran treenitasku, jonka otan melkeenpä jokaselle lenkille mukaan. Miljoona taskua, johon mahtuu nameja, sekä..

..keltainen jälkiliina ja vihreä Kong Wubba. :D

"No eiköhän se riitä, ko alkaa jo nolottaan" -tilannekuva :D

No mennäänpä sitten mätsäreihin ja näyttelyihin. Mie en oo saanut aikaiseksi hommattua mitään jakkuja yms. joita jotkut käyttää näyttelyissä. Timin kans käydään niin harvoin, että oon aatellut, että ihan perussiistit vaatteet ilman suurempia kuolatahroja riittää. Toisaalta kun on kyse koiratapahtumasta, niin ei kai se oo niin vakavaa, jos vaatteissa on karvoja ja kuolaa? ;)

Näyttelyissä suosin aika paljon sellaisia vaatteita, joissa on hyvä olla. Rennoissa ja joustavissa. Usein vielä kun näyttelypaikoille ajaessa menee jonkun aikaa ja siellä pitää kuitenkin hengailla, niin pitää ottaa huomioon että on sopivasti vaatetta ja ne todellakin on sellaiset, joissa jaksaa istua tai seisoa kauemminkin.

Timin kun esitän välillä menemällä kontalleen, niin mun pitää taipua siihen eli housut pitää olla sen mukaiset. Toisaalta jos kumartelen koiraa asetellessani, niin paita ei voi olla niin avonainen, että näkyy jotain ylimääräistä. Alimmassa näyttelykuvassa kun mulla on shortsit jalassa, niin laitoin mustat sukkahousut sen takia, että ilman niitä tai ihonvärisissä sukkahousuissa mulla tulis puolialaston olo, koska en yleensäkään hengaile kovin lyhyissä hameissa/shortseissa.

 

Keväisissä mätsäreissä. Mulla jalassa tennarit (joissa villasukat, of course!), farkut, hiihtotakki ...:D ja kaulahuivi. Muistan noista mätsäreistä sen, että kädet oli jäässä, samoin kuin pää. Että joo.

Tuo toinen kuva piti laittaa vain sen takia, että mätsäreissä en pariamme tuntenut, mutta jälkikäteen asioita on selvinnyt ja parinamme oli hieno brassiherra Monsterosa Niuserra.

Rovaniemi 22(?).6.2013 ja ihana Theo höpöttelemässä Timille. Vaatetukseen keskittyen mulla oli jalassa taas tennarit (♥), mustat trikoot ja päällä toppi ja farkkukauluspaita.

Kemi 8.6.2013. Hirveen ilosissa vaatteissa taas :D No mutta joo, mustat paksut sukkahousut, mustat shortsit, musta nappipaita ja nahkatakki. Jaloissa oli samat punaiset tennarit kuin ylemmässä kuvassa.

Sitten jos mennään vielä hetkeksi arkipukeutumiseen. Yleensä mulla on ne kuolaisimmat ja karvaisimmat collarit aina jalassa, ne on vaan parhaat ja kotoisimmat. En kotona pahemmin hengaile farkuissa, koska tuon koiran kans touhutessa ne ei olis hirveän käytännölliset. Yritän myöskin paidan materiaalin valita silleen, että se ei hirveästi imasis niitä koirankarvoja ja toisaalta mustissa vaatteissa karvat näkyy niin selvästi, että niitäkin pyrin mahdollisimman pitkälle välttämään, vaikkakin suurimmassa osassa näistä kuvista mulla on mustaa päällä, haha. :D Lisäksi oon huomannut että näiden parin vuoden ajan kun Timi on meillä ollut, on tullut hirveän selväksi mikä on tarraharja ja miten paljon sitä tarvitseekaan! :D

Toivottavasti tää postaus vastasi yhtään teidän odotuksianne!

Millaiset vaatteet olette todenneet parhaimmiksi koiran kanssa touhutessa? Entäs näyttelyissä? :)

Omistaja, palvelija, kaksijalkainen, räyhääjä, rapsuttelija...

Lupailin aiemmin vähän postausta tämän blogin tekstien takana olevasta henkilöstä. Tuolta sivusta voi löytää linkin, jossa kerron itsestäni enemmän, mutta ajattelin silti kerrankin omistaa kokonaisen postauksen vain ja ainoastaan itselleni, hahaa! Ei kuitenkaan tarvi pelätä että tästä blogista tulis mun lifestyle- tai vuodatusblogi, ne jutut kirjoittelen ihan jonnekin muualle. :) 

Millainen ihminen mie siis olen? 

Voisin kai kertoa ensin vähän jotain perusjuttuja. Olen iloinen, aikalailla pessimisti ja puhun paljon. Yleensä pyrin puhumaan silloin, kun on asiaa, mutta aika paljon asian vierestäkin tulee jauhettua. Mun äiti on kotoisin Savosta ja isän sukujuuret johdattaa Karjalaan, mites hyvä yhdistelmä se on? No erittäin hyvä, tietenkin! Hauskaa tässä on kuitenkin se, etten asu lähelläkään kumpaakaan paikkaa, joten vielä se kolmas "kulttuuri" näkyy minussa aika voimakkaasti.

Oon aikalailla sarkastinen ja itseironiaa viljelen myös. Oon kaveriporukassa sellainen hauskuuttaja, jos jollain on paha mieli niin yritän saada siitä hyvän. Vastoin tätä, mie myös tartutan sen pahan mielen jostain syystä muille. Pyrin välttämään sitä, mutta.. jostain se vaan tulee! Uskoisin, että oon aika rento ja sanavalmis, mulla on tosi voimakkaat mielipiteet monista asioista. Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta oon melko ujo, alkuunsa ainakin. Vasta tutustumisen jälkeen sitä juttua alkaa tulla.

Mulle ympärillä olevat ihmiset ja asiat on tosi tärkeitä. Perhe, ystävät, kaverit, tutut.. Luonto on yks number one juttu ja nautinkin koiruuden kans eniten siitä, kun saan seikkailla metässä. Arvostan sitä, mitä meidän ympärillä on; taivas, puita, maa. Kivikkoa, hiekkaa, sammalta. Nää kaikki on tärkeitä juttuja ja siksi tänne bloginkin puolelle usein päätyy jotain luontokuvia. Yks minun haaveista on päästä vaeltamaan, ensin ihan pohjoisimpaan Suomeen, sitten Norjaan ja minne vaan rahat ja rahkeet riittää. :)

Jotain erilaisempia faktoja:
*nukun aina korvatulpat korvissa
*rakastan englanninkielistä musiikkia
*en tiedä yhtään, mikä minusta tulee isona
*haluaisin ihan lyhyenlyhyet hiukset, mutten vielä ole uskaltanut leikata

Noh, sitten. Millainen koiranomistaja mie olen? 

Täydellisyyteen pyrkivä perfektionisti, reilu. Tarkka ja tiukka, mutta kuitenkin rento. Millään muulla ei ole niin paljon väliä kuin koiralla. Pyrin pitämään mielessäni ajatuksen, että vika ei ole ikinä koirassa, vaan omistajassa. Rakastava. Siinä ainoa sana, jolla on mitään väliä.

Hyvät lukijani, jäikö teille jotain kysyttävää? :-)

Kiitos näistä upeista "koiran-kuristus-kuvista" ja muista tilannekuvista parhaalle ystävälleni ♥