Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakaverit. Näytä kaikki tekstit

5.4.2018

Karva-Kaverit vierailulla.

Moikka,

kuten viime postauksessa kerroin, olimme menossa Karva-kaveroimaan pitkästä aikaa. Eilen siis koitti kyseinen kerta ja menimme erityisnuorten ryhmään vierailulle Timin ja toisen koirakon kanssa. Koirat tapasivat ensin ulkona noin kymmenen minuuttia ennen varsinaisen keikan alkua, koska Timi on aina yleensä enemmän kiinnostunut muista koirista kuin varsinaisesti paikalla olevista ihmisistä ja siksi halusin että se ehtisi edes vähän rauhoittua ja tajuta, mikä on homman nimi. Koirat tulivat tosi hyvin toimeen eikä ongelmia tullut, mikä oli tietysti hyvä!

Paikan päällä Timi oli aivan oikeasti SUPERRAUHALLINEN. En tiedä miten tuosta häslääjästä tuli yhtäkkiä niin rauhallinen, ja veikkaan että a) 1,5 vuotta sitten tapahtunut kastrointi rauhoitti eikä Timi ollut niin kiinnostunut toisesta koirasta tai b) se oikeasti tajusi, että nyt ollaan "hommissa" ja nyt ollaan nätisti. Timillähän on tosi usein tapana hyppiä ihmisiä vasten, mutta nyt se näköjään vaan asettui lattiatasoon ja osasi olla siellä rauhassa, kun nuoret tulivat silittelemään. Olin ihan tajuttoman iloinen, kun Timi pääsi kehuttavaksi ja rauhoittui jopa jonkun tytön syliin nukkumaan. Kyseinen tyttö olisi halunnut myös viedä Timin kotiin, mutta ei nyt ainakaan vielä päästy asiasta sopimukseen. ;)

Silloin ekoja keikkoja tehdessämme vuonna 2015 Timi tosissaankin oli melkoinen höslä, mutta tietysti siitä on jo 3 vuotta ja koirakin alkaa vanhentua pikkuhiljaa. Samanlainen pyörijä se kyllä on ja nauttii huomiosta aivan suunnattomasti, joten tuollaiset paikat on sille aivan otollisia! Aina jos joku lopetti rapsuttamisen, Timi meni istumaan jonkun toisen ihmisen viereen ja odotteli huomiota, jota se tietysti sai samantien, kun oli niin useita silittelijöitä vierellä. :D Oltiin paikalla noin 35 minuuttia, kun Timi alkoi näyttää väsymisen merkkejä jo 25 minuutin jälkeen mutta millään ei ikinä malttaisi lähteä pois kun noissa on niin kivaa sekä minun että koiran mielestä. Toivotaan kuitenkin että päästään keikkailemaan taas pian, mikäli kaksijalkaisen työharkkakiireet sen antaa myötä!

Mukavaa huhtikuun alkua! :)

Isä pesi Timin viikonloppuna pääsiäisen aikaan, ja koira näyttää taas astetta vaaleammalta ja nuorelta! :D

11.6.2014

Jopa on laiska, kepeämpi päivä, sellainen, jona ei viitsi edes viheltää.

Blogissa onkin eletty hiljaiseloa aika pitkän aikaa! Ei olla tehty paljoa mitään, koska on ollut kamalat helteet ja kesätyöt ovat vieneet kaiken aikani. Viime viikolla ei käyty harrastuskurssilla, kun ei sinne ehditty, mutta huomenna ollaan menossa ja ohjelmassa on muistaakseni toko ja rallytoko. Ensi viikolla pk-lajit ja parin viikon päästä sitten mejä. Pakko sanoa, että niitä kertoja odotan kyllä vielä enemmän kuin huomista!

Kesäkuussa meillä on ohjelmassa luonnetesti (tulevana sunnuntaina!), harrastuskurssikertoja, tipsulenkkejä, jne. Lisäksi olen itse talkoilemassa Juhannusnäyttelyssä ja Agilityn maajoukkuekisojen karsinnoissa. Touhua siis kesätöiden lisäksi riittää, mutta onneksi välillä ehtii treffailla koirakavereita ja nollata ajatuksia juttelemalla samanhenkisen ihmisen kanssa.





Tavattiin siis Pihkaa, samaa suomenlapparia, jota nähtiin kolmisen viikkoa sitten. Timi pysyi erittäin hyvin lähellä ollessaan vapaana ja paini P:n kanssa ihan täysillä. :)

24.5.2014

2 x tiibettiläinen

Ei, meille ei ole tullut toista tipsua tässä viikonlopun aikana, vaikka se saattaisikin olla apu krooniseen pentukuumeeseeni! Aika ennenkuulumatonta, että saman viikon aikana Timi on treffannut jo kahta koiraa, tiistaina Pihkaa ja tänään Mauria. Timihän on aina ihan fiiliksissä, kun se näkee toisen tiibetinspanielin ja tänään sitten vihdoinkin tavattiin, kun ollaan pidemmän aikaa jo juteltu Maurin omistajan kanssa. Ja pakko myöntää, kyllä rotutoveri on aina paras toveri, pojat leikkivät pitkään, vaikka M on jo 11,5-vuotias ja lopulta molemmat makoilivat tyytyväisinä nurmella. :)


20.5.2014

Kahdeksan tassua.







Timi pääsi tänään leikkimään neljän kuukauden ikäisen Pihka-suomenlapinkoiran kanssa, oli ihan mahtavaa. Toivottavasti tavataan joskus vielä uudelleen. :-)
 
Ps. Kuvissa näkyvä keltainen juttu, on 10 m:n liina, kun laitoin jossain välissä Timin siihen varmistaakseni että se pysyttelee lähistöllä.

28.12.2013

Rapsuta koiraa kerran, niin ei sinulta enää työtä puutu.

Meillä on kerrankin ollut vähän erilainen viikko, kuin yleensä. Jouluaattona ei touhuttu koirien kanssa sen kummempia. Käytiin pitkällä metsälenkillä (molemmat vapaana, jes!) ja koirat sai avata omat pakettinsa, joissa oli muutama purutikku, ei sen kummempaa. Luigi meinas seota sitä pakettia avatessa, hah. :D

Keskiviikkoiltana perhetuttumme tuli käymään meillä, mukanaan 7-viikkoinen poikavauva sekä kaksi koiraa, ranskanbulldoggi (miten se kirjoitetaan?) ja amstaffi. Tää amstaffi on sattuneista syistä meille tuttu muutaman vuoden takaa ja olipa ihana nähdä miten kovasti se koira oli kasvattanut massaa ja saanut samalla järkeä päähänsä. ;) Timi oli hirmukiinnostunut ranskiksesta, mikä ei yllätys ollutkaan, koska kyseinen koira oli narttu. Luigi taas oli vaan ihmeissään, kun oli niin paljon hälinää. Alussa se meinas vaan haukkua ja komentaa muita, mutta sitten alkoi kutsuminen leikkimään.
Vierailu oli tosi mukava ja hyödyllinen, koska meillä ei nyt Luigin aikana ole ketään koirallista ihmistä käynyt.

Torstai-iltana siskoni lähti kaupunkilenkille, ja koska olin itse hirmuväsynyt, niin annoin hänelle Luigin lenkkiseuraksi. Kotona vähän jänskätin, että miten Lui käyttäytyisi, koska se on kulkenut kaupungin hälinässä meillä ollessaan ainoastaan minun seurassani. Se oli kuitenkin suhtautunut yllättävän hyvin muihin ihmisiin, koiriin ja autoihin, ainoa ongelma sillä on tällä hetkellä hihnassa vetäminen, jota koitan kovasti kitkeä pois.

Tänään olikin edessä pitkään odotetut Kinkunsulatusmätsärit, jonne molempien poikien kanssa oli tarkoitus mennä. Kuitenkin viimeyönä aloin voida huonosti ja aamun vietin pää vessanpöntössä, joten mulla ei käynyt enää mielessäkään lähteä päiväksi mätsäreihin, vaan kääriydyin peiton alle nukkumaan. Harmittaa vaan, että nyt meillä ei ole yksiäkään mätsäreitä ennen Lahden pentunäyttelyä, joihin on enää kolmisen viikkoa aikaa. Lähdetään sinne sitten ilman kunnollista treeniä, apua.
Vielä yksi jouluinen kuva ennen vuoden vaihdetta!

21.11.2013

Koirakavereita ja reeniä, reeniä, reeniä..


Tiistai-iltana Monsterosa Niuserra (Ilkka) kävi meillä omistajansa kanssa kylässä. Tarkoituksena oli, että Lui ja Ile olisivat touhunneet yhdessä, mutta Ileä kiinnosti oikeastaan vaan merkkailu ja meidän Luikero jäi aivan huomiotta. Käytiin kuitenkin metsässä vähän juoksuttamassa koiria ja juteltiin koiraharrastuksista, eli mukava ilta oli. Eiköhän nuista pojista hyviä kavereita tule, kun Luigi vähän kasvaa! :) Valitettavasti ei oo yhtään kuvaa, koska oli niin pimeää tuolla pihalla.

Eilen tarkoituksenani oli ottaa Lui kainaloon ja lähteä käymään bussilla kaupungissa, mutta koska oli aivan järkyttävän kylmä (kiitos -20 asteen pakkaset♥) niin ei lähdetty sitten yhtään minnekään! Otetaan uusiksi jonain muuna päivänä. :-) Mulla kun on nyt kuitenkin alusta asti tarkoitus opettaa L kulkemaan bussilla ja junalla, kun varmasti junaa erityisesti tullaan tulevaisuudessa käyttämään.


Tänään eli torstaina oon vaan hengaillut kotona, koska koeviikko ja vapaapäivät. Pojat on väsyttäneet toinen toistaan ja reenailtiin vähän näyttelyjutskia. Meidän Timppahan alkaa oleen jo aika vahvoilla niissä ja hampaiden katsomiset ja muut sujuu ongelmitta. Luigi alkaa myös ymmärtämään nättiä kulkemista ja seisominenhan Luilla on kasvattajan ansiosta jo tosi vahvoilla. L antaa myös tutkia itseään tosi hienosti, lukuunottamatta hampaiden katsomista, jota me ollaankin nyt harjoiteltu ajatuksella "pienissä pätkissä ja usein".
Tänään illalla käytiin ihan oikeissa Sukokan järjestämissä näyttelytreeneissä, joissa Timpan kanssa on useammankin kerran pitänyt lähteä käymään, muttei olla sitten saatu aikaiseksi. Nytpä pakkasin sitten kasan nameja, näyttelyhihnoja ja rokotuskortit poitsuille mukaan ja pakkasin molemmat autoon. Ajeltiin paikalle ja iskä päätyikin ottamaan Timin ohjeistaakseen, joten sain keskittyä tuohon penneen ihan kunnolla. Meidän lisäksi paikalla oli 5 koirakkoa eli ihan sopivasti. :-) Luigi veti tosi hienosti vierelläni ja seisominenhan on ihan priimaa, kun kasvattaja on sitä pienestä asti Luin kanssa opetellut. Pöydällä ei sen suuremmin otettu mitään, harjoiteltiin olemista ja koskettelua, vähän jopa hampaita. Niitä treenaillaan runsaasti jatkossa :)

Viime keväänä Timpalle ostettu, liian pieni Hurtan haalari oli Luille juuri nyt sopiva, mahtuu siis alkutalveksi! Jee!
Timi kans meni isän kanssa ihan hienosti, vähän ehkä oli hukassa, kun oon ollut ainoa joka Timppaa ohjeistaa. Pöydälläolo, hampaat ja muut oli ihan peruskauraa, vähän meinasi hösöttää muiden koirien takia, joten se on juttu jota Timin kanssa on harjoiteltava. Yllätyin kuitenkin suuresti, kun Timi söi nameja muiden koirien läsnäollessa. Tää oli ihan uus juttu, koska yleensä mätsäreissä/näyttelyissä/muissa koiratapahtumissa Timppa ei ikinä syö nameja, koska se on niin stressaantunut. Edistystä siis! Hieno pieni tiibettiläinen ♥

Pieni väsynyt tiibettiläinen :)

22.10.2013

Sunnuntain kaupunkireissu

No morooo, Tiki-tiki täällä!

Ensinnäkin, ette arvaa miten paljon mä vihaan tota nimee! Tikitiki, tiktak - tulee vaan mieleen joku herätyskello hei! Tähän toi owneri vois sanoo, että herätyskellonahan mä toiminkin aina välillä... ainakin sillon, kun on kiire lenkille tai päiväunet on omistajalla venyneet liian pitkään, mä vähän käyn komentaan, että ylös, nyt, heti! Yleensä toi mamma vaan kääntää kylkee ja antaa mun riekkua yksinään, höh.

No mutta niin. Sitä piti sanomani, että sunnuntaina käytiin vähän kaupungilla. Me kun asustellaan täällä Jumalan selän takana, heh, nii tykkään välillä päästä seikkaileen tonne cityyn. Kun mamma kotona käski mut autoon, niin en tiennyt yhtään mitä ois edessä! Mielenkiinnolla siis odottelin siellä boksissa, paitsi että välillä se odottelu kävi vähän tylsäksi ja taisin nukahtaa..... kroohpyyh vaan kuulu. Heräsin kuitenkin aikalailla HETI kun kuulin, että me pysähdyttiin. Mamma laitto mulle hihnan ja pannan ja sain hypätä pois autosta.

WAU! Niitä hajuja! JOKA. PUOLELLA. En tiennyt miten päin oisin ollut, joten päätin vaan pyöriä ympyrää. Mamma kuitenkin ohjasti mut kohti rantaa, se kun tykkää kävellä joenrannalla. Kyllähän se kelpas mullekki, ainaki miljoona uutta hajua! Täällä on varmaan kävellyt Turre, Tessu, Tassu, Tossu, Musti, Täplä.... mitäs niitä olikaan, mä mietin. Munhan oli pakko olla tosimies ja merkkailla ihan jokainen pusikko ja mammakin oli onneksi sen verta hyvällä tuulella, että se antoi mun haistella rauhassa!


Kun me mentiin eteenpäin, alkoi niitä koirakamuja tulla vastaan. Ensin sellanen suurensuuri musta hovawart, onneksi en pelännyt ees sitä! Vähän kattelin sen suuntaan, mutta oli niin kiire eteenpäin, että antaapa olla. Yhtäkkiä mää huomasin, että EI. VITSIT. Ei oo tosi. Siellä maassa makas toinen tipsu, mun lajitoveri! Se laitto makoileen sinne nurtsille ja mietin että mitäs hitsii, eiks sillä tuu kylmä? Mamma kysyi sen toisen tipsun ownerilta, että mitä se koira tekee ja se kertoi, että tää toinen tipsu oli keksinyt, että kun se laittaa maahan makaamaan, se pääsee haistelemaan muita koiria! Vautsi mikä neropatti, itse en oo tota ikinä hokannu! ..mamman mielestä onneksi en.

Noh, meidänhän piti sitten sen toisen tipsun - Edu nimeltään - kanssa haistella toisiamme aivan älyttömästi. Ja painittiin, leikittiin. Se yritti alistaa mua, mutta mä sanoin EHEI ja yritin itse samaa! Mamma oli vähän raivona, koska se ei tykkää mun rajummista leikeistä yhtään. Onneks Edu ymmärsi ja meistä tuli ihan hyvätkin kaverit.

Nojoo, eipä siinä tietenkään koko päivää voinut painiakaan, vaan lähdettiin kulkemaan eteenpäin. Sain paljon ihastelevia katseita ja mua nauratti hirveesti, kun joku mummo säikäytti ton mun ownerin ja tuli höpötteleen mun hyvälaatuisesta turkista! Ja aina ne ihmiset kysyy samaa "mikäs ton nimi on? ja monta vuotta se on?" pöh, mitä ne sellasta kysyy! Kysyis vaikka et mikä mun lempiruoka on ja miten osaankin kuolata kaikkien farkkujen lahkeisiin, ne on paljon tärkeempiä tietoja hei.

Vaikka tykkäänkin olla citykoirana, niin pakko myöntää, että OLI SE VÄSYTTÄVÄÄ! Kokoajan haistella ja olla rapsuteltavana, hohhoijaa. Kyllä mää vaan nautin, kun päästiin takas tänne metsän keskelle ja pääsin juoksemaan ihan vapaana vaan. Se on koiran elämää se!

PEE ÄS. Me ollaan saatu uus lukija, tervetulloo! :)

15.10.2013

Syksyretkeilyä

Kyläilyvisiitiltä ollaan nyt kotiuduttu!

Ihan mahtavat pari päivää oli ja Timppa pääsi taas kokemaan kivoja juttuja. Kertoilen tapahtumista pääasiassa kuvien muodossa, mutta kuvien ulkopuolellakin tapahtui vaikka ja mitä; ensimmäisenä aamuna Timi pääsi karkuun (ei minnekään kauas onneksi), Timppa merkkasi reviiriään vähän liiankin ahkerasti ja pääsi kokeilemaan miltä juokseminen pyörän vierellä tuntuu. Se kyllästyi nuotiolla olemisesta "hei missä ne MUN makkarat on...?" ja ikävöi mammaa, jos joutui olemaan toisessa huoneessa. Timi yritti päästä leikkimään kanin kanssa häkkiin ja mietti, miksi naapurin pihalla kävelee kalkkunoita ja kanoja, varsinkin, kun ne päästelee niin hassuja ääniä!

Hienot pari päivää oli, kerta kaikkiaan! Talven painaessa päälle oli kiva vielä hetki nauttia näistä lumettomista keleistä :-)





"booooriiiing...."

Timi ja Ruffe 13.10.2013
Timi ja Ruffe ??.06.2011


Aamulenkit näissä maisemissa, ei huono ollenkaan :)
Timistä ja lampaista tuli parhaita kavereita..
...niin hyviä, että Timpan piti nuolla niiden korvat ja haistella turkkia. :-D
Jos nämä kolme päivää tiivistäisi yhteen kuvaan, se olisi tässä:

Rakkaus on
Ikiaikainen ja suunnaton
Se on rajoittamaton, täysin viaton,
vaikka miten se kahlitaan

20.8.2013

Leirillä - osa 1

Hellou, aurinkoista viikon alkua kaikille!
Jos kuvaton postaus aiheesta koiraleiri ei kiinnosta, voit skipata tämän postauksen!

Ihan mahetsu viikonloppu takana ja asiaa niin paljon, että saa nähdä kirjoittelenko tästä nyt useammassa osassa. :) Perjantaina siis, kun saatiin kaikki kamat pakattua autoon, lähdettiin ajeleen kohti leirikeskusta, jossa koiraleiri starttasi klo 18. Paikan päällä oli 16 nuorta tyttöä koirineen, ohjaajat ja muutama ohjaajan koira myös! Näitä kyseisiä leirejä oli pidetty useampana vuonna aiemminkin, mutta enhän mie oo ikinä huomannut enkä sitten oo päässyt mukaankaan. Onneksi tuli tänä vuonna lähdettyä! :)

Perjantaina me esittäydyttiin toisillemme ja asettauduttiin huoneisiin. Sitten meidät jaettiin neljän hengen ryhmiin ja ryhmille keksittiin nimet. Meidän joukkue todellakin käytti mielikuvitustaan ja ryhmälle tuli nimeksi Vuh Vuh! :D Ryhmään kuului siis Timin lisäksi Niisku-neitokainen ja valkoinen paimenkoira Jeri, sekä yksi tyttö, jolla ei ollut omaa koiraa mukana, mutta sai lainata ohjaajien Lanttia. :) Perjantai-ilta menikin siinä vaan tutustellessa ja ollessa, eikä tehty sen kummempia!

Launtaina päästiin sitten jo puuhailemaan vähän kaikenlaista. Kierreltiin eri pisteillä, joilla esiteltiin koiralajeja. Ensimmäisenä mentiin rally-tokoon, sitten agilityyn, perustottelevaisuuteen ja viimeisessä pisteessä askarreltiin heijastimia. 

Tykkäsin aivan hulluna tuosta rally-tokosta, vaikka ensin ajattelinkin, ettei Timi varmasti kuuntele minua yhtään. Onneksi pikkuisen houkuttelun jälkeen koira alkoi jotain puuhailemaankin ja saatiin myös hirmuisesti ideoita ja temppuja tänne kotiin työstettäväksi, esimerkiksi pujottelu ja 360 astetta kääntyminen oli tosi kivoja juttuja. Lisäksi tykkäsin sellaisesta tempusta, jossa koira ensin laitetaan istumaan, sitten makaamaan ja koiran pitää pysyä paikoillaan, kun omistaja kiertää sen ympäri. Ensin tää ei meinannut onnistua meillä yhtään, mutta nyt kun ollaan kotonakin muutaman kerran kokeiltu, niin Timppa alkaa tajuamaan sen idean. :-)

"Agility-koiraa Timistä ei ikinä tule", sen olen sanonut aiemmin ja sanon sen edelleen. :D Timillä ei ollut radalla minkäänlaista mielenkiintoa touhuta mitään, se oli vähän liikaa hajujen ja mamman perään ja putket ja aidat olivat sille ihan hepreaa! Joistain esteistä sen sai hirmuisen houkuttelun jälkeen menemään ja putkikin onnistui loppujen lopuksi. :) Kepit alkoi kans pikkuhiljaa luonnistumaan, joten ehkä me käydään joskus nuita kokeilemassa, mutta ei aleta aksan parissa sen enempää aikaa viettämään kuin aiemminkaan.

Perustottelevaisuudessa harjoiteltiin paikallaoloa, istumaan menemistä, kontaktia, yms. perusjuttuja, jotka meiltä luonnistui jo valmiiksi hyvin. Tärkeitä asioita kuitenkin, niin hyvä oli niitäkin treenailla!

Näiden juttujen jälkeen käytiin levähtämässä hetki ja sen jälkeen kuultiin luento aiheenaan eläinsuojelu ja koiran hyvinvointi (ruokinta, koulutus, aktivointi, jne) ja siltäkin luennolta tuli hyviä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. :)

Tässä nyt alkaa olemaan lauantai aika hyvin paketissa, mutta on vielä mainittava, että leirillä oli myös Diego - Timin reilu 3 v. sukulaispoika ja voi että miten touhussa nuo oli, kun pääsi painimaan keskenään! Lempi leiskui kans näiden poitsujen välillä ja varmaan Rapatassun jälkiä -blogiin tulee tekstiä ja kuvia myöhemmin! Nyt mie kuitenkin lopetan tämän postauksen ja kirjoittelen sunnuntaipäivästä sitten erikseen. :) Toivottavasti joku jaksoi tän kuvattoman postauksen kelailla tänne asti!!

6.8.2013

Koirapuistoilua

Hejsan taas!

Sunnuntaina eksyttiin koirapuistoon. Tässä muutama kuva sieltä, voin sanoa, että Timin pyllyä tuli kyllä kateltua enemmän kuin iloista virnettä naamalla. Puistoilun jälkeen tuloksena oli erittäin kuolainen ja väsynyt koira, haha. On se vaan mahtava. ♥







Paikalla oli siis meidän lisäksi pomeranian, papillon, yorkshirenterrieri ja kaksi sekarotuista. :-)

Millaisia kokemuksia teillä on koirapuistoista?

Ihanaa tiistaita!

30.5.2013

Ongelmakoira? Ehei sittenkään.

Hejsan,

käytiinpäs eilen siis hakemassa koira hoitolalta kotiin. ♥ Kouluttajat S ja J kertoilivat mulle ensin, miten Timillä oli mennyt ja sitten harjoiteltiin jotain juttuja käytännössä ja saatiin virallinen koulutussuunnitelma tänne kotiin toteutettavaksi.

Kouluttajat tarkkailivat Timiä myös kotonaan, josta löytyy pari sakemannia ja cairnterrieri, sekä kissoja. Ensimmäisenä iltana, kun Timppa oli mennyt heidän luokseen, se oli hetken haistellut, kävellyt muiden koirien makuualustan luo ja merkannut sen. Siis mitä? Meidän koira? Tuota Timi ei ole tehnyt _ikinä_ minun nähteni, mutta näköjään muut koirat herätti sillä tuota dominanssikäyttäytymistä ja piti heti yrittää näyttää, kuka on tullut taloon.. Kouluttajat olivatkin jatkossa seuranneet Timiä jatkuvasti ja jos koira oli yrittänyt nostaa jalkaa, niin kielto heti - ja Timi tajusi lopettaa. Hyvä niin.

Lisäksi kolmen uroskoiran kanssa Timi oli muuten tullut ihan hyvin toimeen, mutta kaikkia kolmea oli pitänyt yrittää astua.. Timihän aina yrittää alistaa kaikki pienemmät/samankokoiset, joten esimerkiksi se cairni ei ollut yllätys, mutta se, jos Timppa yrittää saksanpaimenkoiran niskaan, eikä edes kerrasta usko kun kielletään/toinen ärähtää, niin onhan se vähän yllättävää kyllä.

Joo, tässä välissä haluan sanoa, millä sanoin kouluttajat Timiä kuvasi. Se on kiva, rehellinen ja ystävällinen koira, joka tulee hyvin toimeen muiden kanssa, muttei ole tietoinen pienuudestaan ja sen huomaa esimerkiksi noissa tilanteissa, kun se yrittää niskan päälle tai merkkailee reviiriään. Olen tehnyt hyvää työtä sen kanssa, että koira tulee helposti autoon, on avoin ihmisille ja koirille eikä hätkähdä isommistakaan jutuista, esim. viereltä kävelevä hevonen on ihan ok. Muutaman päivän aikana Timi oli päässyt tutustumaan myös lähellä olevaan maaseutuoppilaitokseen ja mukaan oppitunneille, ja sielläkin koiralla oli kaikki mennyt hyvin. Se on välillä vähän korvaton, mutta irtiollessaankin se oli kuitenkin mieluummin valinnut lauman kuin karkaamisen.

Nojoo, sitten lähdettiinkin itse toimintaan eli testaamaan hihnaohituksia ja tilanteita, joissa meillä on ollut ongelmia. Ensin oltiin sisällä ja näin käytännössä, mitä Timi tekee, jos tilaan tuodaan toinen koira, joka oli tällä kertaa kleinspitz. Vähän aikaa koirat haistelivat toisiaan, kunnes Timi alkoi työntää päätään toisen takajalkojen väliin, nostaa tassuja toisen selän päälle ja jos vaan mahdollista astua toista koiraa.  Mulle näytettiin samantien miten toimitaan, ei mitään hyssyttelyä, vaan ehdoton kielto, jota vaan toistetaan tarpeeksi kauan. Oli hienoa nähdä, kun kävin komentamassa koiraa ohjatuilla tavoilla, niin se lopetti touhuilunsa ja tuli suoraan vierelleni istumaan ja tapittamaan minua silmiin. :)

Näiden harjoitusten jälkeen lähdettiin pihalle. Kumpikaan kouluttajista ei missään vaiheessa ollut nähnyt Timin ärisevän, rähisevän, haukkuvan, yms. ei mitään, muille koirille. Harjoiteltiin hihnaohituksia sakemannin kanssa ja Timillä meni älyttömän hyvin, ei mitään muuta ongelmaa kuin jonkun verran piippaamista. Toivon, että hihnaohitukset menis kotonakin näin. :)

Meillä nyt ei siis ole mitään muuta ongelmaa kuin Timin liian suuri ego, se ei missään vaiheessa halua myöntää pienuuttaan. Timi on myös vähän "tosikko" eli kouluttajan mukaan se ei oikein osaa leikkiä muiden koirien kanssa. Tätä pitää alkaa harjoitella siis enemmän. :) Jatkossa miekin lupaan olla tiukempi käytöstapojen kanssa ja alkaa pitämään koiraa enemmän irti ja treffailemaan koirakavereita. Tarkoitus olisikin tässä joku päivä lähteä myös sosiaalistamaan koiraa kaupungin hälinään, me kun asutaan aika kaukana keskustasta ja enimmillään täällä on tullut lenkillä se 4 ihmistä vastaan. ;)

Kaikin puolin mulla jäi ihan hyvä fiilis koko tapaamisesta. Oli myös ihan mahtava tunne saada vauva kotiin ♥ Kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, sitä me nyt tarvitaan!

6.5.2013

Puhelinkuvia!






kesäkesä♥

Muutama puhelinkuva viikonlopulta, se oli täynnä lenkkeilyä ja ulkoilua Timin ja mäyriksen kans. :-) Tänään ollaan treenailtu näyttelyjuttuja ja nyt Timi makoilee väsyneenä minun sylissä.

Löysin netistä tuommosen kivan haasteen ja meinasin aloitella sellaista tässä jossain vaiheessa! :) Huomenna koirakurssille, kirjoittelen siitä sitten myöhemmin lisää.

Päivä 1 - Kuinka koirani tuli minulle?
Päivä 2 - Unelmakoirani
Päivä 3 - Koirahistoria
Päivä 4 - Koirien tavarat
Päivä 5 -Toivelistani
Päivä 6 - Parhaat saavutuksemme
Päivä 7 - Lempikoirani
Päivä 8 - Mitä koirani syö?
Päivä 9 - Elämäni koira/koirat
Päivä 10 - Parhaat kuvat koirastani
Päivä 11 - Vahvuutemme ja heikkoutemme
Päivä 12 - Tärkein ja turhin varuste
Päivä 13 - Tavoitteemme
Päivä 14 - Koirani hyvät ja huonot puolet
Päivä 15 - Videokooste koirastani
Päivä 16 - Blogeja joita luen
Päivä 17 - Taustajoukkoni
Päivä 18 - Parhaat koirakuvani (itsekuvatut)
Päivä 19 - Unohtumattomin koiramuistoni
Päivä 20 - Mielestäni upeat koirat
Päivä 21 - Tilannekuvia ja kommelluksia

13.4.2013

Turkinhoitoa ja oksentelua.

Hyvää lauantaiaamun huomenta!Tässä muutama turha kuva eiliseltä:
aamusapuska

Eilen iltapäivällä päätin pitkästä aikaa hoitaa Timin turkkia kunnolla. Aloitettiin harjaamalla turkki Furminaattorilla läpi, jolloin saatiin alusvillaa lähtemään ihan runsaasti. Sitten turkki läpi normaalilla harjalla ja loppuun imurointi. :)
Furminaattorilla ehdittiin ottaa toinen kylki, niin karvaa oli lähtenyt jo tämän verran.

harjatessa kannattaa pitää mustaa paitaa päällä :-)

iltaruokaa
nälkäinen?
Meille tuli eilen illalla vieraita, joilla on mukana tuommonen karkeakarvainen mäyris. Timi on siis ollut minun huoneessa suurimman osan ajasta, koska täällä on myös reilu vuoden ikäinen pikkutyttö, ja Timi ei vielä osaa olla rauhallisesti noin pienten lasten seurassa. Tuolla koira siis tälläkin hetkellä on unten mailla.

Aamulla heräilin ennen seitsemää siihen, että Timi oksentaa ympäri minun huonetta. Jostain syystä se osaa aina mennä matolle oksentamaan, huoh. Timillä on ollut ihan pienestä asti sellainen "vaiva", että jos sillä tulee yhtään pidempi väli ruokailuissa, niin se alkaa helposti oksentamaan keltaista vaahtoa, ja sitähän se oli nyt aamullakin.

Oksentelun jälkeen ruoka maistui taas yllättävän hyvin ja syönnin jälkeen Timi pääsi isän ja mäyriksen kanssa lenkille, ja kuulemma hienosti oli mennyt, vaikken meinannutkaan aluksi uskoa sitä. Noin vuosi sitten Timi roikkui kokoajan toisen korvissa, haukkui ja piippasi, mutta on tuo meidänkin poika ilmeisesti vähän rauhoittunut. :)

Semmoista tarinointia tälle aamupäivälle. Jos huomenna vaan saan kyydin mätsäreihin, niin höpöttelyä tulee sitten niistä varmaan huomenillalla. :-)

P.S. Jos blogillani on anonyymejä lukijoita, niin klikkailkaa vastauksia tuohon oikeassa reunassa olevaan kyselyyn.

PPS. Mitäs mieltä ootte uudesta bannerista, onko liian iso?