21.5.2014

Because, when you stop and look around, this world is pretty amazing.

Viime päivinä päässä on pyörinyt taas monen monta ideaa tämän blogin suhteen. Mie oon aika kova vaihtelemaan ulkoasua, tuota kansikuvaa ja muokkailemaan sivuja. Erilaisilla koodeilla kun blogista saa niin eri näköisen. On hyvä kuitenkin aina muistaa, ettei se ulkonäkö oo kaikkein tärkein vaan blogin sisältö!

Jossain vaiheessa viime syksynä kirjoitin itselleni "aikataulun", jossa luki koska minkäkin postauksen piti ilmestyä. "3 postausta viikossa, n. jokatoinen päivä". Voitte arvata, kauanko jaksoin sitä. Päinvastoin koko bloggaamisesta meni hauskuus, kun siitä tulikin jotain pakkoa ja blogin kävijämäärillä oli enemmän merkitystä kuin sillä sisällöllä.

No mutta niin, aiheeseen. Juttelin ystäväni kanssa eräänä päivänä asuinpaikastani. Kuten aiemminkin olen maininnut, asun kaupungin keskustasta n. 20 kilometrin päässä ja sehän on nykypäivänä aika paljon. Perheemme käy kerran viikossa kaupassa, eikä kerran päivässä kuten useimmissa talouksissa nykyään tehdään. Kaupunkiin kulkemiseen tarvitsen yleensä isääni, varsinkin koirahommissa, kun en tuota hurttaa kehtaa skootterin kyydissä alkaa kuljettamaan. :-D Siinäpä huonoja puolia.

Kuitenkin, rakastan tätä paikkaa enemmän kuin mitään. Melkein takapihalta alkaa montamonta kilometriä metsää ja hyvät lenkkeilymaastot on ihan vieressä. Myös joki löytyy noin puolen kilometrin päässä, joten uimaankin pääsee halutessaan ja uiva koira olisikin siinä mielessä aika mahtava. Kävimme tänään T:n kanssa pitkän lenkin metsässä. Oli ehkä vähän liian kuuma, mutta koiran ehdoilla mentiin ja se olikin suurimman osan ajasta liinassa, joten se sai myös itse määrätä tahdin ja pysähtymiset. Olen ihan eräjorma, joka rakastaa pitkiä lenkkejä ja luonnon kuvaamista. Rentoudun ihan täysin metsässä ollessani ja oon ihan sfääreissä vielä pitkään lenkin jälkeenkin. Tässäpä muutama kuva reissulta:







 

Tykkään niinniin paljon, kun alkaa olemaan valoisaa ja hyvät ilmat, jotka sallivat kuvaamisen. Timi sopii vaan tosi hyvin tuonne metsään.

8 kommenttia:

  1. Miten tuollaisia copyrightejä saa tehtyä, että niihin saa jonkun kuvion?

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, Timi näyttää niin onnelliselta :')

    VastaaPoista
  3. Näin kaupungissa ja 50 m lähimmästä kaupasta asuvana voisin sen vert kommentoida, et en todellakaan käy kaupassa kuin 2-3 kertaa viikossa ja mä oon sulle siiiiiiss niiiiiiiiinn KATEELLINEN lenkkimaastoista ja metsästä ja ja ja ja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, yleistinköhän mä liikaa?! Oon vaan niin tottunut siihen kerran viikossa kaupassa käyntiin, että tuntuu hullulta että miten joku voi käydä siellä joka päivä? :D

      Poista
  4. Oi vitsi, tulipa hyvä mieli tästä postauksesta :) Sun asuinpaikka kuulostaa ihanalta, mut ite en varmaan osaisi kaupunkiin tottuneena enää asua muualla. Tai no, ehkä joskus vielä... Voi miten hieno Timi, ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä että sain hyvän mielen välitettyä sinnekin. :-) Uskon että ite en varmasti loppuelämää tuu näin syrjässä viettämään ja nautin myös niistä ominaisuuksista mitä kaupunki tarjoaa, mutta pakko täällä on ainakin käydä sitten aina fiilistelemässä.

      Poista