1.12.2014

Millaiselle ihmiselle tiibetinspanieli sopii?


Kun tsekataan tiibetinspanielin rotumääritelmä, siellä lukee, että koira on luonteeltaan valpas, uskollinen mutta itsenäinen. Omien kokemuksien mukaan tipsulta todellakin löytyy sitä itsepäisyyttä ja miellyttämisenhalu puuttuu; onhan rotu aiemmin jalostettu vahtimaan luostarin muureilla ja ilmoittamaan vahtikoiran tavoin tapahtuvista muutoksista. Vahtimisviettiä saattaa siis löytyä, mutta meidän Timiltä se puuttuu.

Sanoisin, että harrastuskoiraksi tiibetinspanieli ei mikään paras ole, muttei todellakaan mahdoton. Kaverini Jenny on saanut tiibetinspanielistaan koulutettua oikein hyvän tokoilijan, koska motivointi ja treenitavat on sopivia. Kun paneudutaan enemmän esimerkiksi luonnetestituloksiin, niin huomataan, että suurimmalla osalla tipsuista puuttuu taistelutahto, jota pitäisi olla enemmän, joka auttaisi kouluttamisessa paljonkin.

Tiibetinspanielit ei mun kokemusten tai opiskelujen mukaan ole hirveän herkkiä koiria (toki tämä on hyvin yksilöllistä), joka todennäköisesti johtuu siitä oman arvon tunnosta ja suuresta egosta. Timi kestää ihan sitä kovempaakin käskytystä ja kouluttamisen eri muotoja, eikä ole liian pehmeä. Ennemminkin meidän ongelma on se, että välillä tuntuu että pitäisi karjua jotain urpoja käskysanoja, että kiellot ym. menisi perille. :-D

Mitä ulkonäköön tulee, tiibetinspanielithan on aika pienehköjä koiria (rotumääritelmän mukaan paino 4-6 kg, säkä 25 cm. Veikkaisin silti, että keskimäärin säkä on nykyään 26-28), eivätkä sen puolesta vaadi hirveästi tilaa, hirveän suurta kuljetusboksia tai mitään suurimpia kevythäkkejä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvikkeisiin ei joutuisi panostamaan tai koiralle riittäisi mitkään korttelin välin pituiset lenkit, koska energiaa koiralla on, vaikkei se mikään aktiivisin rotu olekaan.

Muita ongelmia rodussa on ehdottomasti ulkonevat silmät, jotka nykyään vuotavat melkeinpä jokaisella tipsulla jonkin verran. Silmät kun reagoivat helposti pölyyn, kuivaan/kylmään ulkoilmaan, tuuleen, vääränlaiseen ruokintaan, jne. Lisäksi luppakorvat aiheuttavat ongelmia korvissa, jolloin syntyy hiivatulehduksia.

Turkinhoidossa tärkeintä on varmaankin säännöllinen harjaaminen, jolla pystytään ehkä jonkinverran ehkäisemään karvanlähtöä (joka on välillä ihan tajutonta!). Furminaattori, jolla saa alusvillaa pois, on mielestäni tosi hyvä apuväline. Jotkut tipsuihmiset pesevät koiransa useastikin, mutta meillä se ei ole tarpeellista, koska Timi ei likaannu niin paljon enkä jaksa sitä monen tunnin föönäysoperaatiota, kun turkki oikeasti pitää saada kuivaksi ettei se haudo ihoa rikki.

Mielestäni tiibetinspanieli sopii siis ihmiselle, jolla on aikaa ja viitseliäisyyttä panostaa kunnolliseen peruskoulutukseen, koska juurikin em. suuri ego aiheuttaa muuten myöhemmin ongelmia. Sosiaalistamiseen kannattaa panostaa myös heti kotiintulosta alkaen. Koiran kanssa ei saa turhautua, vaikka sillä välillä onkin "hälläväliä" -asenne ja koira tekee mitä tykkää, silloin kun tykkää. Tarpeeksi määrätietoisella koulutuksella ja oikeat motivointitavat löytämällä tipsu tipahtaa sieltä johtajan paikalta ja tajuaa, että on kuitenkin vain se koira talossa.

Jos omistajalla kiinnostusta ja aikaa löytyy, niin tipsut ovat ihan älyttömiä tekemään temppuja ja osaavat niitä varmasti yhtä hyvin kuin muutkin rodut. On tiibetinspanieleita, jotka ovat pärjänneet tokossa ja agilityssä ja omaksi iloksensa voi harrastaa myös pk-lajeja tai jäljestystä. Vaikka rotu onkin tehty ihmisen seuralaiseksi, niin mielestäni se ei tarkoita että koiraa ei voisi vähän piristää ja viettää samalla aikaa yhdessä.

Tipsun ottajan on myös ehdottomasti muistettava pitää huoli turkinhoidosta. Varsinkin korvantaustat takkuuntuvat helposti (varsinkin kun siirrytään pentukarvasta "aikuiskarvaan"), kuten myös hännän ja takamukset pidemmät karvat. Korvia kannattaa puhdistaa säännöllisesti ja kuivata huolellisesti puhdistuksen jälkeen, korvakäytävistä voi myös varovasti leikata ylimääräisiä karvoja. Tassujen karvoja kannattaa myös leikata välillä ja kuivata ne lenkkeilyn jälkeen.

Kuulostaako tiibetinspanieli Sinun rodultasi?

13 kommenttia:

  1. Näin jo tiibetinspanielin omistaneena voinen sanoa pari sanaa.
    Ensinnäkin, minulle oli täysi yllätys se, että tipsulta puuttuu tuo miellyttämisenhalu. Eikä mikään syötävä palkinto tehonnut mihinkään opetustilanteeseen. Piti ottaa ihan erilaiset, "psykologiset" tavat opettaa peruskasvatusta. Tipsu eli meidän Vili oli kuin kissa. Ylväs, itsetietoinen. Kaikesta huolimatta Vilistä kasvoi hyvin käyttäytyvä, erittäin älykäs, aikuinen koira.
    Turkinhoitoa sanotaan helpoksi, mutta se vaatii kyllä kerran viikossa läpiharjaamisen ja -kampaamisen. Housut ja tassut joutuvat pesuille useastikin, riippuen säästä ja vatsantoiminnasta. :)
    Valitsin Vilin tarkoituksella mahdollisimman normaalisilmäisenä, joten mitään silmäongelmia ei ollut, korvat oireilivat harvakseltaan allergian takia, hiivaa ei ollut. Liian lyttykuonoista tipsunpentua ei myöskään pidä valita, se aiheuttaa hengitysvaikeuksia koiralle.
    Vili oli luonteensa puolesta (kunhan alkuvaikeuksista selvittiin) helppo, kiltti koira, erittäin lapsirakas.
    Kenelle tiibetinspanieli sitten sopii? Mielestäni niin opiskelijalle, nuorelle parille, eläkeläiselle kuin lapsiperheellekin. Harrastuskoiraksi ei, sen verran ovat harvassa nuo koulutuksesta kiinnostuneet tipsut. Liikuntaa pitää harrastaa runsaasti, lenkkeilyä sekä maastoliikuntaa, selkää tukevat lihakset vahvistuvat ja siten se auttaa tipsujen pitkää selkää pysymään terveenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatusten jakamisesta! :)
      Timi on kyllä myös opettanut mulle niin paljon koulutuksesta. Vaikka oonkin kärvistellyt tuskissani näyttelykehien laidalla kun mitkään herkut eivät toimi ja koiraa ei kiinnosta, niin oon kuitenkin aika onnellinen että Timi osui mun kohdalle ja on vaatinut paljon enemmän. Eteneminen missään harrastuksissa ei ole helppoa, eikä sen tarvitsekaan, kun tavoitteena ei oo ne kultaiset pokaalit kisaradoilta. Uskon kuitenkin että tipsusta saa kyllä oivan tokoilijan tai rallytokokaverin, jos vaan oikeat motivointikeinot löytää ja omistaa pitkät hermot, sillä niitä tarvitaan.

      Poista
  2. Täälä yksi tipsu omistaja! Mahtavia koiria vaikka välillä tuntuu että se ei kuule eikä nää mua :D hyvin kirjoitettu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! Oon itsekin ihan rakastunut tähän rotuun, kyllä niitä hyviä puolia on kuitenkin aina enemmän kuin huonoja. ;)

      Poista
  3. Pitääpä itsekin kommentoida tipsun omistajana. Hyvä kirjoitus!

    Itse lisäisin vielä mainitsemiesi asioiden lisäksi listaan huumorintajun, sitä tipsun omistajalta ehdottomasti tarvitaan. Kun tipsua ei aina huvita tehdä kuten käsketään, ei auta menettää hermojaan, vaan välillä on ihan hyvä osata vaan antaa olla ja nauraa tipsun omapäisyydelle.
    Ja kuten jo tulikin ilmi tipsun kanssa voi kyllä harrastella, mutta tavoitteellinen harrastaminen kannattaa unohtaa ja keskittyä tässäkin yhteiseen hauskanpitoon.

    Oma ensimmäinen koirani on Jasmin-tipsu, tätä nykyä melkein 10v. Se on onneksi osannut aina käyttäytyä siivosti, vaikkei se käskyjä kovin hyvin noudatakaan. Nuorampana en saanut sitä oiken oppimaan mitään, kun sitä ei kiinnostanut edes herkut, ruokansakin se söi vain joka toinen tai kolmas päivä. Jasminin ollessa 7v. mulle tuli toinen koira ja sen myötä Jasminille alkoi ruokakin maistua. Vielä ruokaakin kovempi motivaattori on kuitenkin kateus. Kun se näkee minun treenaavan toisen koirani kanssa, niin sen jälkeen on motivaatio aika huipussaan.
    Nykyään se on hirveän innokas tekemään kanssani, mutta se oppii toiseen koiraani verrattuna tosi hitaasti. Tarvitsee ihan miljoona toistoa, että muistiin jää jotakin :D Sen kanssa on kuitenkin kiva välillä puuhailla, kun se on niin innokas. Enkä vaadi siltä tarkkaa suorittamista, vaan sinne päin riittää. Tuo toinen koira on sitten sitä varten, että sille voi nillittää pikku asioista. Tipsun motivaatio tuskin kestäisi sellaista.

    En tiedä muuttuiko Jasmin oikeasti niin paljon toisen koiran myötä vai opinko vain itse kouluttamaan paremmin, koska tuon nuoremman kanssa on puuhattu niin paljon, käyty erinäisiä koulutuksia ja olen ihan eritavalla perillä koirankoulutuksesta kuin aiemmin. Uskon, että jos Jasminin kanssa olisi tehty kaikki samat asiat pennusta asti kuin tämän nuoremman, voisi senkin oppimiskyky ja motivaatio olla eri luokkaa. Mutta jonkun on aina pakko olla se ensimmäinen ja kestää ne kaikki virheet ja siihen Jasmin on ollut oikein hyvä opettaja <3

    Jasmin on ollut muilta osin terve, mutta se kärsii patellaluksaatiosta (mihin kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota pentua ottaessa) ja silmät sillä on vuotanut jonkin verran aina, mutta koskaan niistä ei ole mitään varsinaista vikaa löytynyt. Anaalirauhaset täytyy myös tyhjentää säännöllisesti, minkä olen ymmärtänyt olevan yleinen vaiva tipsuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ajatusten jakamisesta! :)

      Huumorintaju tosiaan jäikin omasta listastani pois, vaikka se melkein ensimmäisenä voisikin siellä olla, on nimittäin tosi tärkeää. Viime syksynä kun otin meille toisen koiran, brasilianterrierin, harrastuskoiraksi, huomasi samantien että Timilläkin alkoi oma ruoka ja treenaaminen kiinnostamaan paljon enemmän kuin aiemmin. Uskoisin, että siinäkin oli kyseessä vain kateus, joka sai sitten Timinkin innostumaan (hyvä tietenkin niin). Brassin meiltä lähdettyä ei olla niin hirveästi treenailtu, mutta oikeanlaisella palkkauksella Timi oppii kuitenkin hyvin ja meillä on ollut naksutin myös käytössä, joka on auttanut paljon oikean palkkaamisajan löytämisessä.

      Timin ongelmia on jatkuvat iho-ongelmat, jonka takia nyt ollaan etsitty jatkuvasti oikeanlaista ruokavaliota. Polvethan sillä on 1/1 ja lonkat B/B. Silmät vuotaa jonkun verran, mutta muuten ollaan terveitä. :)

      Poista
  4. Hei, kiitos mukavista kirjoituksista. Itseäni tulevana tipsun omistajana kiinnostaisi tietää, mitä ovat ne psykologiset koulutuskeinot, jos ja kun makupalat eivät kelpaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan omalta osaltani.
      Esim. koira haukkuu kuullessaan porraskäytävästä ääniä. Omistaja kieltää "ei" tai huutaa koiralle "ole hiljaa" tai kutsuu luokseen ja antaa palkintonamin. Ainakin tipsun kohdalla kaikki esimerkit ovat väärin, eivät toimi. Kieltämällä ja huutamalla omistaja tavallaan yhtyy haukkumiseen, koira on mielissään, kun muukin lauma "haukkuu". :) Jos saa namin, kokee tehneensä oikein ja seuraavalla kerralla haukkuu rappukäytävän ääniä vieläkin tomerammin, varsinkin jos palkkionami oli herkullinen. :)

      "Psykologinen" tapa: Tilanne kuten edellä. Omistaja ei ole kuulevinaankaan koiransa (= tipsun) haukkumista. Ei nouse eikä liikehdi levottomasti, vaan on ihan iisisti, rennosti, rauhallisesti. Tämä kysyy kyllä pitkää pinnaa! Kun koira jossain vaiheessa lopettaa itsestään haukkumisen, niin sitten sen voi palkita, namilla, kehumisella, leikillä tms. koiran mielestä kivalla tavalla
      Meillä oli jossain vaiheessa tilanne, jossa lenkillä ollessamme koirani alkoi leikkimään roikkumalla takkini helmassa. Sanallinen kielto ei auttanut. Sen sijaan pysähdyin paikalleni kuin patsas, ihan liikkumatta, hiljaa. Koirani lopetti roikkumisen, jatkettiin matkaa ja jo toistui sama. Taas pysähdyin jne. Vähitellen tipsuni tajusi, mistä on kyse.

      Vielä yksi esimerkki. En käytä koirilleni sanaa "ei". Jos haluan kieltää sopimatonta toimintaa, murahdyn vihaisesti yhden kerran. Jos ei tepsi, niin vielä toisenkin kerran. Kaikki koirani, muutkin kuin tipsut, tietävät heti, mitä kiukkuinen murahdus tarkoittaa. Murahdus on koiran kieltä. Nykyään murahdan ihan hiljaa ja vähän, tepsii!

      Poista
    2. Kiitos kommentista, mukavaa jos olet tykännyt lukea kirjoituksiani!
      Hanne ehtikin vastata jo kysymykseesi hyvin! Mulla itselläni on ollut kova opettelu siinä, että en lähde koiran "komentamiseen mukaan", vaan annan sen pöhistellä yksinään ja kiinnitän huomiota siihen silloin, kun se on nätisti. Esimerkiksi ruoka-ajan Timi osaa suurinpiirtein ennustaa ja aloittaa n. tuntia ennen sitä pöhinän ja käy vuorotellen minun ja isäni luona haukkumassa; josko jompi kumpi antaisi ruokaa. Annetaan sen kuitenkin vaan pöhistä omiaan ja annetaan ruoka vasta sitten, kun meille se sopii, tällöin se päätösvalta pysyy ihmisillä eikä koira määrää meitä.

      Poista
  5. Kiitos sinulle Hanne valaisevista esimerkeistä! :-) Olen tottunut elämään kissojen kanssa, joten siinä mielessä on jo tullut harjoiteltua epäsuoraa viestintää ja oveluutta... ;-) Innolla odotan myös oman tulevan tipsuni itsepäisyyttä. Lapsuudenkotini koira oli chowi, joten olen valmistautunut ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä piti sanoa, että onnea hyvästä rotuvalinnasta! :)

      Poista
  6. Kiitos :-)

    VastaaPoista
  7. meidän tipsu Hassu on aika leikkisä uskollinen ja haluaa miellyttää kaikkia. rally-tokoa me harrastetaan ja kisataan jonkinverran epävirallisissa kisoissa. silmät vuotaa Hassulla aikast paljon ja turkin hoito on todella helppoa harjata ei tarvi usein (keväällä vähän enemmä) pesemme sen saippualla kerran vuodessa ellei ole pakottavaa tarvetta pestä useammin jameilla on myös 2 suomenlapinkoiraa ja 2 kissaa Hassun seurana

    VastaaPoista