8.3.2015

Ei päätä eikä häntää.

Ihanaa sunnuntaita ja vielä ihanampaa (ihanempaa?) Naistenpäivää kaikille!

Mitään varsinaista asiaa mulla ei taaskaan ole. Karva-Kavereiden soveltuvuustesti siirtyy meillä vielä maaliskuun loppuun/huhtikuun alkuun, koska olin kipeänä juurikin kyseisenä päivänä enkä oksennustaudissa ollut ihan valmis testattavaksi tai luennolle istumaan, joten jätettiin testi sitten välistä. Olen kuitenkin menossa sinne uudelleen, kun vain saadaan koordinoijan kanssa testi minulle ja Timille järjestettyä! :-)

Huomenna aloitan 4H-kerhon Dogsitter-kurssin, jonka herättämiä ajatuksia pyrin tänne blogin puolelle myös kirjoittamaan. Lisäksi luonnoksissa on postausta tärkeimmistä ja turhista varusteista, ja siitä, kun ymmärsin että me liikutaan aivan liian, liian vähän, joten kertaillaan vähän meidän suunnitelmia.

Haaveilin, että olisin päässyt käymään Kasvattajan peruskurssin tämän kuun lopussa, mutta se siirtyy valitettavasti syksymmälle taloustilanteen ja kiireisen aikataulun takia. Kalenterista voitte vähän käydä tsekkailemassa, että mitä suunnitelmia meillä on tälle vuodelle. Kaikki on kursivoitu, joten ne on vähän ajatuksen tasolla vielä. :-D

Aika vähän täällä blogin puolella tapahtuu, niin kuin tapahtuu meidän koira-arjessakin nyt, joten postaukset on vähän mitä on. Haluaisin vielä kuitenkin muistuttaa, että käykää osallistumassa arvontaan allaolevan linkin kautta! Vajaan kahden viikon päästä arvotaan.

4 kommenttia:

  1. Oi dogsitter-kurssi, mua ainakin kiinnostaa kuulla mitä mieltä oot siitä! Joskus muistan selailleeni sitä kurssimateriaalia, mielenkiintoisia juttuja. Silloin totesin että jätän väliin, kun hoitokoiria tunkee muutenkin ovista ja ikkunoista :D Mä haluun uusia kuvia Timistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea uutta tuo Dogsitter-kurssi tuokaan! Paljon perusteita tottakai, mutta uskon että uuttakin tietoa tulee. :-) Yritän toteuttaa kuvatoiveen! :D

      Poista
  2. Eikä te tuutte tipsujen erkkariin huomenna! :D tuun moikkaamaan jos tunnistan teijät.. Meiltä lähtee telma ja nooa sinne

    http://iikku-iikku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oltaispa tultu, mutta se jäi ihan ajatukseksi ja sitten unohdin koko homman kokonaan. :-(

      Poista