9.8.2013

Löpinää

Hei ihanaiset lukijat! 
Tää on ajastettu postaus, joten toivon, että tämä tulee nyt perille. :)

Mitäs sinnepäin ruutua kuuluu? :-) Tämän viikonlopun vietän kavereideni luona, aloitan lukion ja menen festareille, mutta ajattelin silti ajastaa jonkinlaisen postauksen, ettei blogi pääse taas moneksi päivää hiljenemään. Kun pitää kokoajan vähän "tahtia" täälläkin, niin muistaa itse kirjoitella eikä tule taas parin viikon hiljaisuutta.



Maanantai-iltana vastaanotin leiripostin, kun mehän siis suunnataan koiraleirille ensiviikonloppuna eli 16.-18.8. Perjantai-iltana mennään ja sunnuntai-iltana pois! Aivan hirveällä jännityksellä, innolla ja kauhulla odotan kyseistä viikonloppua. :) Ohjelmassa on siis koiramaista toimintaa, eri koiralajien testausta ja myös puuhailua ilman koiria. Timihän ei todellakaan ole viettänyt ikinä viikonloppua suuressa koiralaumassa tai ihmispaljouden keskellä, joten saa nähdä onko se ihan hätää kärsimässä. Siitä saatan kärsiä minäkin, nimittäin Timillä on se ongelma, että se alkaa pomottamaan muita - varsinkin niitä heikompia yksilöitä, joten saa nähdä miten menee! 
Mukava ainakin päästä tutustumaan muihin koiranuoriin ja toivon, että Timillekin löytäis jonkun leikki-/lenkkikaverin kyseiseltä leiriltä, jonka kanssa vois sitten treffata myöhemminkin.


Siis niinQ oikeesti!!
Meillä on kotona niin paljon touhua ja tohinaa tällä viikolla ja kun minä tosiaan olen kaverini luona tämän loppuviikon, niin Timi vietiin keskiviikkoiltana Koijariin muutaman päivän hoitoon. Sunnuntai-iltana haetaan koira pois ja kuullaan taas miten hoitolassa muiden koirien keskellä on sujunut! Vaikka mulla onkin hulluna tohinaa, niin kuitenkin kokoajan jossain takaraivossa miettii, että miten koiralla sujuu. Toivottavasti hyvin! :-)



Ja tosiaan, postauksen kuviin liittyen.. Kirjoitelkaapa mulle postausideoita, toiveita, ehdotuksia, risuja, ruusuja! Mitä haluaisitte lisää, mitä vähennetään? :)

P.s. Timi täyttää tänään 9.8. 2 vuotta ja 4 kuukautta! Iso poika jo ♥

8 kommenttia:

  1. Timin ruokapäiväkirja parilta päivältä, temput videolla tai jottain sinne päin!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kuulostaapa hyvältä! Pitää laittaa korvan taakse. :) Kiitos ideoista!

      Poista
  2. Eikä miten ihana tuo viimeinen kuva :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Itku tulee kun katselee nuita pentuajan kuvia. :)

      Poista
  3. Joo muakin kiinnostaisi toi ruokapäiväkirja! Ja ehkä jonkunlainen Timin päivä videolla tai kuvina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, laitan harkintaan! :) Kiitos ideoista!

      Poista