Luulin omistavani kaksi koiraa, mutta ne paljastuivatkin possuksi ja kissaksi

Kilometripostaus tulossa, hyvää päivää!

Oon tässä päivisin seuraillut tuota pentua ja miettinyt reilun kahden vuoden takaista aikaa. Millaista pentuelämä oli Timin kanssa ja miten erilaisia ne ovatkaan, jos Timiä ja Luigia vertaa keskenään?

Timi tuli meille kesäloman alussa. Silloin en vielä päässyt kesätöihin, joten vietin koko kesän pennun kanssa kotona. Sisäsiisteyskasvatus oli helppoa, koska olin kokoajan läsnä ja pystyin näkemään, milloin Timpan oli päästävä ulos. Loppujen lopuksi meni vain hetki, että se teki tarpeitaan vain pidempään yksin ollessaan, muuten se osasi ilmaista haluavansa ulos.

Loman huonoja puolia oli tietenkin se, että yksinolokasvatus meinasi jäädä unholaan. Ensimmäisen muutaman viikon vietin pennun kanssa melkeinpä 24/7, joten voitte arvata miten vaikeaa yksinolo oli. Muistan, kuinka pentu huusi, kun ensimmäisiä kertoja harjoiteltiin olemaan ihan sitä muutamaa minuuttiakaan yksin. Kuitenkin taas lomalla ollessani yksinoloa pystyi harjoittelemaan useita kertoja päivässä, kestoa pidentäen ja loppujen lopuksi meillä oli ihan hyvin yksinään viihtyvä koira.

Timpan aikaan en oikeastaan tajunnut, miten tärkeää se sosiaalistaminen on ja esimerkiksi koirakavereita se näki ensimmäisen kesän aikana vain kolme kertaa. Tämän puutteellisen pentuajan sosiaalistamisen huomaa nykypäivänäkin, koska Lui on enempi kaikkien kaveri, kuin Timi. Tikitiki lukee muita koiria huonommin ja olen useammankin kerran kuullut sen huonoista leikkimistaidoista, koska se ei osaa olla niin luonnollisesti muiden hauvojen kanssa.

Yksi suurimpia eroja näissä pennuissa on se, että L on syönyt koko pentuikänsä raakaravintoa, kun taas Timillä se aloitettiin vasta tänä keväänä. Alussa Timi söi kahta eri nappulaa sekaisin, mutta koska myös koiran vatsa oli sekaisin, ulosteet järjettömän kokoisia ja koiraa rapsututti kokoajan, niin jätettiin "huonompi" nappula pois ja tadaa - pian pentu alkoi taas voida hyvin. Ihan pentuaikoina Timi söi meillä 4 kertaa päivässä. Piakkoin huomattiin, että nappuloita jäi kuppiin yhä enemmän, joten siirryttiin kolmeen ja siitä kahteen ruokintakertaan. Nappulat turvotettiin aika pitkälle ja välillä ruokaan sekoiteltiin jotain. Silloin en kyllä todellakaan hirmuisesti koiran ravitsemuksesta tiennyt, vaan menin ihan mutu-tuntumalla. Esimerkkinä tästä on se, että Timppa on alkanut syödä öljyjä vasta reilun vuoden ikäisenä eikä lihoja tai muita saanut kuin ihan tosi harvoin pentuaikoina.

Noh, otetaanpa vertauksen kohteeksi Lui. Ensiksikin lähtökohdat on ihan erit. Timi tuli meille vajaan 8 viikon ikäisenä, Luigi vajaan 18 viikon ikäisenä. Se oli siis jo nähnyt maailmaa, eri paikkoja, koiria ja sosiaalistunut pienen elämänsä aikana enemmän kuin Timppa varmaan ikinä. Luikeroinen saapui meille syksyllä, keskelle koeviikkoa, mutten ole nähnyt sitä mitenkään huonona asiana. Pentu tottuu samantien meidän normaaliin arkeen ja toisaalta koeviikolla päivät ovat 2-4 tunnin pituisia, joten se on paljon parempaa totuttelua kuin samantien 6-7 tunnin yksinolo.

Sisäsiisteyskasvatus Luigin kanssa sujuu välillä paremmin, välillä huonommin - pentuaikaanhan kuuluu just tämä. Tähän varmaan vaikuttaa vielä tää kylmä talvikin - Timin aikaan koira oli helpompi vaan päästää pihaan, koska oli hirmulämmin ja pihalla oli mukava hengailla, toisin kuin nyt, kun pakkasta on mittarissa -15. Luikero ei vielä osaa vinkua ulos, joten mun pitää kokoajan tarkkailla sitä, että josko se nyt kävelee ovelle - haluaakohan se ulos? Onneksi olen oppinut myös vähän hillitsemään itseäni, koska tuon pennun kanssa tarvitsee kiirehtiä ulos vain aamuisin ja pidempien päikkäreiden jälkeen. Yksinollessaan Lui on pääasiassa tehnyt 2-3 pissat sisälle ja hienosti osunut paperille.

Luigi syö tosiaan barf-ruokaa ja kasvattajalta mukaan saadut nappulat menevät namitukseen. Ihailen tuon koiran ahneutta, lainatakseni toisen Super-pennun omistajan sanoja: "tän koiran saisi varmasti menemään vaikka perse edellä puuhun, jos siitä vaan saa namia". Tuo kertoo Luigistakin paljon. Ahneus on mahtava ominaisuus ylinirson Timin jälkeen ja tulee varmasti olemaan hyödyksi temppujen opettelussa ja treenikentillä.

Olen onnellinen, että nyt tämän pennun kohdalla tiedän paljon enemmän barffauksesta kuin aiemmin. Osaan jo vähän laskeskella ruokien suhteita ja käyttää maalaisjärkeä, koska en kuitenkaan ikinä jaksaisi punnata ja mitata tarkalleen, minkä verran mitäkin pitää antaa. Onneksi kasvattajalta ja muilta barffaavien koirien omistajilta olen saanut suuresti vinkkejä. Timinkin ruokavalio on monipuolistunut, kun välillä on vaan helpompi antaa Luigille menevistä ruuista osa Timpalle.

Luonteeltaan pennut eivät nyt ihan hirveästi eroa. Timi on aina ollut kaikkien kaveri ja mennyt pää viidentenä jalkana paikasta toiseen, ja huomaan Luikussa tän saman ominaisuuden. :D Timi on aina ollut helppo ottaa mukaan, vaikkei pentuaikoina sitä paljolti sosiaalistettukaan. Välillä Timbuktu on edelleenkin se sama pentu, kuin silloin, kun se 8 viikkoisena käpertyi syliin. Luin kohdalla sama juttu: En epäile hetkeäkään, ettenkö voisi sitä viedä paikasta toiseen. Ollaan käyty eläinkaupoissa ja pentumiiteissä ja tuo on sopeutunut hienosti. Alussa tietenkin brassin tavoin tuo saattaa olla hieman omissa oloissaan tai hakeutua sinne, mutta tulee mukaan touhuihin, kun itsestään siltä tuntuu. Mielestäni T reagoi pentuna vahvemmin erilaisiin ääniin, esimerkiksi roska-autoon, kuin Lui. Luigi ei oo hirveästi meillä ollessaan haukkunut, vähän ihmeissään saattanut tuhahdella, jos ollaan menty uusiin paikkoihin.

Mietiskeltyäni näissä pennuissa on hirmuisesti samaa, mutta silti ne on niin erilaisia. Eri rodut, eri tarkoituksiin hankitut pennut, joten olisin vähän ihmeissäni, jos ne ihan samanlaisia olisivat.

Pojat ovat paikoillaan, samassa kuvassa, joten emmehän välitä huonolaatuisuudesta ;)

Ps. Selitys tekstin otsikolle: Timi kuulostaa ihan possulta innostuessaan, sekä kuorsatessaan, kun taas Lui kuulostaa ihan kissalta venytellessään ja haukotellessaan. Haha. :D

Pps. Rispektit sille, joka luki tän postauksen tänne saakka!