30.4.2014

Superlapsen kotiinpaluu.

Kaikki blogia pidempään lukeneet tietää, että aloin haaveilla harrastuskoirasta heti, kun tulin tutuksi koiraharrastuksen kanssa ja tajusin, ettei Timistä löydy niitä ominaisuuksia, joita harrastuskoiran kanssa tarvitsisin.
Löysin sopivan yksilön viime vuonna ja marraskuussa kotiutimme neljäkuukautisen vauhtihirmun. Luigi vastasi kaikkia odotuksiani. Viimeistä virhettäkin myöten hyväksyin sen, se sopi elämääni täydellisesti ja oli äitinsä tavoin työnarkomaani, jolle sain opettaa sitä ja tätä ja joka illan tullen kääriytyi lämmittämään jalkojani, kun halusin vielä hetken katsella televisiota. Rakastin Luigin hepuleita ja vaikka välillä mietinkin, että mitä ihmettä minä nyt tälle pennulle teen, niin ikinä en katunut toisen koiran ottamista.

Ensimmäistä päivää kotona.

Kuitenkin eteeni tuli päivä, kun tiibettiläinen ja brasilialainen ottivat ensimmäisen kerran yhteen. Sitten siitä tuli jatkuvaa ja jäähyttelyistä huolimatta kumpikaan ei oppinut jättämään toista rauhaan. Timi sai osuman silmäänsä ja porukat maksoivat itsensä kipeäksi korjausleikkauksesta. Pojat piti erottaa eri huoneisiin, koska en halunnut enää miettiä, että tappaako toinen toisen tai vahingoittaako muuten.

Niimpä meidän elämästä tuli ramppaamista, ovien ja porttien sulkemista. Isäni lenkitti koiria parhaimmillaan viisi kertaa päivässä ja minä yritin virikkeistää molempia, kuunnellessani samalla kun toinen koira ulisi portin takana.

Ei toimi.

Piti luopua toisesta, ja voin sanoa sen olleen elämäni tähän astisista päätöksistä vaikein. Miettiä, luovunko 9 vuoden toiveesta, jonka olen vihdoinkin hyväksynyt sohvaperunana vaiko harrastuskoirasta, jonka kanssa olen tehnyt 5 kuukauden pohjatyön ja nyt pitäisi lopettaa se kaikki ja palauttaa koira kasvattajalleen. Olin yhteydessä molempiin kasvattajiin, yritin keksiä vanhemmalle kotia mutta kun sitä ei löytynyt, niin päädyin luopumaan nuoremmasta.


Viime viikolla Luigi palasi kasvattajalleen, joka etsii sille uuden kodin. Tällä hetkellä asian sanominen ääneen on vaikeaa ja joka ilta mietin, että mihin minä nyt olen Luigin jättänyt, kun se ei enää pyörikään jaloissa. Hölmöläisten jengistä tuli kerta heitolla yhtä osapuolta pienempi ja elämästä kerralla rauhallisempi, sekä monin verroin tylsempi. En voi katua sitä, että L asusti meillä nämä reilut 5 kuukautta. Opin siltä enemmän kuin voin sanoin kuvata ja huomasin, millaiset portit harrastusmaailmaan aukeaa, kun on oikeanlainen koira hyppysissä. Toivon, että annoin Luigille edes jonkinlaisen pohjan jatkaa tätä elämää eteenpäin jonkun muun luona.


Hölmöillen -blogi hiljenee varmasti paljon, mutta jatkamme silti Timin kanssa eliminaatiodieettipostauksia, mätsäröintiä ja toukokuussa mennään harrastekurssille, jonne olin L:n kanssa menossa. Vaikka nyt asian käsittäminen onkin vaikeaa, niin myöhemmin toivottavasti muistelen aikoja vain onnellisina ja niitä monia hyviä päiviä, joita meillä kuitenkin oli enemmän kuin niitä huonoja.

Teksti lyhennettynä: Luigi palaa kasvattajalleen, koska ei tule toimeen Timin kanssa. Se on ihan perseestä, mutta elämä T:n kanssa jatkuu.

12 kommenttia:

  1. voi ei! jaksamisia! tuli kyllä tippa linssiin tätä lukiessa :( voin kuvitella miltä sinusta tuntuu...

    VastaaPoista
  2. Voi ei. Tässä ajassa olisi luullut kaveruuden syntyvän. Syy oli ehkä, että molemmat olivat uroksia.
    Minulle on käynyt noin, kaksi urostamme, ikäeroa 3v eivät tulleet toimeen. Oli pakko kastroida nuorempi, sen jälkeen ei ongelmia enää ollut.
    Luigille se kastrointi ei varmaan olisi sopinut, koska olisit halunnut harrastaa Luigin kanssa. Voihan harmi. Teillä on koko perheellä ollut raskaat kuukaudet. Elämänkokemusta on kertynyt kaikille raskaimman kautta.
    Yritän ajatella positiivisesti... Ehkä ei ollut sittenkään paras mahdollinen aika Luigille? Ehkä sinun pitää keskittyä koulunkäyntiin ensisijaisesti?
    Harmittaa sinun takiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastrointi ei ollut mahdollinen Luigille, koska sitä on tarkoitus käyttää sijoitukseen ja myös harrastuksiin, niin kuin sanoitkin. Timin kohdalla se ei hirveästi olisi vaikuttanut tässä vaiheessa, eikä auttanut ihan hetkessä.
      Jotenkin tuntuu niin kuin sanoitkin, että on tässä parin kuukauden aikana oppinut vaikka ja mitä. Tulkitsemaan koiria enemmän kuin ikinä, hoitamaan niitä eri tavoilla ja sitten vielä se Timin silmäoperaatio. Onpa jotain repussa tulevaisuutta varten. :) Ja tosiaan, nyt keskitytään muihin asioihin ja nautitaan niistä jutuista mitä on jäljellä. Toisen koiran aika on myöhemmin.

      Poista
  3. Raskaan päätöksen jouduit tekemään, mutta toimit tilanteessa täysin oikein. Omistajana sinun velvollisuus on huolehtia että kaikilla on laumassa hyvä olla, vaikka sitten eri osoitteissa Koirien kanssa eläessä ei voi välttyä myös niiltä ikäviltä pettymyksiltä, vaikka suurimmaksi osaksi elämä niiden kanssa onkin perusmukavaa. Mitä enemmän koiria on, sitä suuremmaksi riski kasvaa etteivät joillakin kemiat kohtaa. Meilläkin lauma elää kahdessa osassa, ihan vain varmuuden vuoksi. Malinoisilla on se 25 kg enemmän massaa kuin muilla ja luonteet kaikilla yhtä kiihkeitä. Narttujen kanssa se vielä menisikin hetkittäin, mutta uroksia ei olla ikinä edes laskettu yhteen kun tietää miten siinä kävisi.

    Niin kamalalta kuin tämä saattaa kuullostaa tällä hetkellä, niin nyt nokka kohti uusia tuulia. Ala katsella itsellesi harrastuskoiraa, narttua kaiken varalta. Kun on sinulla on kuitenkin intoa ja taitoa hommaan niin ei kannata jäädä suruun pyörimään, sillä se ei pidemmän päälle auta yhtään mitään tai ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mullakin olisi mahdollisuudet ja voimia sitten tulevaisuudessakin asustella näiden kahden kanssa niin, että ne olisivat erotettuina, niin sen tekisin. Mutta kun mitään takuita sille ei ole, niin on varmasti parempi vaihtoehto että Luigi lähti kohti uusia tuulia, vaikka se pahalta tuntuukin. Kuulen siitä kuitenkin jatkossa edelleen, joka vähän helpottaa asiaa.
      Seuraavan koiran tiedän olevan narttu. Timi on tarkoitus kastroida, jolloin kotimme on sopiva narttukoiralle. En toista kertaa aio ottaa riskiä sille, että olisikin vastakkain taas kaksi urosta ja olisin samassa tilanteessa kuin nyt.

      Poista
  4. Voi ei! :( Uskon että oli hurjan vaikea päätös, mutta toimit ihan oikein. Sun epäitsekkyys ja rakkaus molempia koiria kohtaan on tosi ihailtavaa, ihan kaikki ei pystyis toimimaan tollasessa tilanteessa samalla tavalla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Hiljaiseksi tälläisten uutisten lukeminen vetää.

    Oon kuitenkin samaa mieltä edellisten kanssa, ehdottomasti oikea päätös. Luigi on vielä vauva, sille varmasti löytyy uusi koti ja sen on mahdollista sinne sopeutua. Oli mun mielestä tosi kypsää sulta että toimit just noin. Toivottavasti löydät itelles just narttuharrastuskoiran ja pääset taas treenaamisen makuun. Voimia paljon, ei oo helppoa eikä reilua joutua tekemään tollasia päätöksiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :)
      On hienoa tajuta itsekin, että osaa niitä päätöksiä tehdä vaikka joskus epäröikin.

      Poista
  6. Voi apua, kamalan vaikean päätöksen jouduit kyllä tekemään! On kyllä varmasti ihan hirveä tilanne tuo koirasta luopuminen. Hurjasti voimia!

    VastaaPoista