16.5.2014

Harrastekurssi, 2/7. - Aktivointi

Torstaina aloiteltiin ensimmäistä kertaa aktivointikurssia niin, että koirat ovat mukana. Mulla jännitti tosi paljon, koska tiesin, että paikalle on tulossa n. 10 muuta koiraa joiden seassa oli myös juoksuisia narttuja, joiden perään T on ainakin aiemmin himoinnut kovasti. Mentiin paikalle noin varttia ennen kuin varsinainen kurssi alkoi, että Timi sai rauhassa pissailla ja tutkia paikkoja. Se meinasi vetää jonkun verran, mutta yllättävän hyvin otti kontaktia ja tehtiin pari seuruupätkää ennen aloittamista ja kaikki sujui hienosti!

Varsinainen päivän aihe meillä oli aktivointi, johon kuului sitten temppuja, aktivointilelujen kokeilua ja muuta väsyttävää. Oli ihan huippuhauskaa ja aika meni tosi nopeasti! Ensimmäisenä me harjoiteltiin kapulan kosketusta, koska tarkoituksena oli opettaa koira viemään jokin esine roskikseen. Timi ei kapulasta hirveästi innostunut/paikalla oli liikaa häiriötä, mutta aion kotona yrittää opettaa esimerkiksi nenäliinalla tuota roskien viemistä, koska naksuttimella se näytti yllättävän helpolta.


Sen jälkeen siirryttiin tunnistamaan sormia. Tempun ideana oli tosiaan, että koira oppisi tunnistamaan kaikki sormet; kun omistaja sanoo jonkun sormen nimen niin koira koskettaa kuonollaan sitä. Tämän T tajusi yllättävän hienosti ja "peukku" meiltä luonnistuu jo. Aluksi otettiin yhden sormen koskettamista niin, että pelkästään se kohteena oleva sormi oli esillä ja muut nyrkissä, mutta pian kokeilin että osaako T valita peukun ja pikkurillin väliltä ja osasihan se! Hieno pieni.


Sitten me saatiin kokeilla namien etsintää maasta, kuppien alta ja männyn kaarnan alta. Tuota mäntyhommaa me ei ehditty kokeilla, mutta pitää testailla sitä täällä kotona, kuulosti (ja näytti muiden kokeilemana) niin hauskalta!

Viimeisenä me harjoiteltiin tasapainojuttuja eli orava-temppua, joka T:lle olikin tuttu juttu. Se pysyy tasapainossaan aika hyvin, mutta ainahan sitä lisätreeniä voi harrastaa. Sitten kokeiltiin myös vatitemppuja, eli koiran piti nostaa tassut vadin päälle, vadin sisään ja takajalat vadin päälle. Kaikki onnistui hyvin! Tuota vadin sisään etutassujen laittamista kokeiltiin ekaa kertaa ja se olikin vähän haastavaa. Muutaman toiston jälkeen se alkoi kuitenkin luonnistua myös, vau!


Kerta kaikkiaan oli hieno ilta ja olin niiin ylpeä siitä työtarmosta, millä Timi teki hommia. :) Nyt jatketaan vaan näiden juttujen treenaamista ja ensi viikoksi oli läksynä opettaa kosketusalustaan koskeminen, koska edessä on mm. flyball-hommia.. Niistä ensi kerran jälkeen lisää!

4 kommenttia:

  1. Hei, Timistä kehittyy vallan mainio koira! Ei siis tarkoita, etteikö jo olisi vallan mainio, mutta tuossa oppimisessa antaa itsestään juuri sen kuvan, mikä ihmisillä onkin tipsuista: tiibetinspanieli on älykäs! Hyvä Timi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :) Joko namit oli parempia kuin ennen tai sitten se alkaa vähän rauhoittumaan, kun osas jopa keskittyä asiaan, mistä olin tosi ylpeä.

      Poista
  2. Jes hyvä Timi, toivottavasti ens kerralla menee yhtä hyvin! :)

    VastaaPoista