19.9.2014

Intohimona koirien raakaruokinta.


Useimmissa raakaruokintaa koskevissa artikkeleissa ohjeistetaan antamaan koiralle lihaa 2-3 % sen painosta. Timi painaa tällä hetkellä n. 6,6 kg, joten oikea määrä lihaa olisi suurinpiirtein 130-200 grammaa. Ei kuulosta suurelta määrältä, varsinkaan, kun tuo vielä jaetaan sekä aamu- että iltaruokaan.

Tiibetinspanielin ihannepaino rotumääritelmässä on 4,1 - 6,8 kg, jota verrataan säkään, jonka pitäisi olla keskimäärin 25 cm. Voin väittää, että suurin osa tipsuista nykyään painaa kyllä enemmän kuin tuo ihannepaino antaa ymmärtää ja säkäkorkeus on varmasti myös korkeampi. Rotumääritelmään verrattuna Timi on siis ihan sopivan painoinen, mutta on se painanut joskus kahdeksankin kiloa, eikä se silloinkaan ollut lihava. Säkäähän Timillä on n. 27-28 cm. Kylkiluut tuntuu ja välillä tuntuu, että liiankin selvästi. Tuo turkki vaan hämää niin paljon, ettei osaa ajatella, että onko koira lihava vai laiha.

Timi ei nyt lähiaikoina ole saanut kasviksia tai muuta kuidun- ja hiilarinlähdettä, kun moniin viljoihin se reagoi tai ei suostu syömään niitä, joten en ole niitä väkisin lautaselle tunkenut. Välillä olen antanut pellavasiemenrouhetta, joka ei ainakaan ole pahentanut rapsutuksia. Mietin tässä eräänä päivänä, että miksen oo syöttänyt Timille pitkään aikaan kasviksia, enkä muistanut syytä. :D Vihreitä kasviksiahan Timi on saanut, eikä niistäkään ole tullut mitään pahempia oireita.Päätin siis vaihteeksi ottaa taas myös kasvikset meidän ruokavalikoimaan. Kasviksilla saan ruokakuppiin melkein kaloritonta täytettä, jolloin koira on kylläisempi ja vatsa toimii paremmin. Kuvassa olevassa ateriassa on lampaanjauhelihaa ja Vire-kasvis"annospaloja", jotka on tosi käteviä. Ne sisältää kesäkurpitsaa, parsakaalia ja pinaattia eli pelkkiä vihreitä kasviksia.

Samaan aikaan, kun oon suunnitellut nykyistä ruokavalioa, niin laskeskelin paljonko se tulee kustantamaan. Olen sen verta onnellisessa asemassa, että minun ei vielä tarvitse maksaa yksikseni Timin ruokia, mutta hyvähän niitä on silti laskea.

Tähän mennessä olemme ostaneet ruuat paikallisesta lemmikkieläinkaupasta, mutta koska lammas on sieltä aina vähissä, niin päätin tehdä vaihteeksi tilauksen Vauhtiraksulta, joka tuo ruokaa ihan meidän kyläämme asti tai sitten keskustaan.

Koriin päätyi:
- 5 x lampaan luuton jauheliha 1 kg, yhteensä 35 euroa
- 2 x lampaan rasvapala 0,5 kg, yhteensä 5 euroa
- 10 kg lampaan luita, yhteensä 30 euroa

Lampaan jauheliha on 1,60 € halvempaa kuin lähieläinkaupassamme, joten säästöä tulee jo pelkästään siitä. Heidän valikoimaansa ei kuulu lampaan rasvapala, joten siitä en osaa sanoa mitään. Samoin luiden kilohintaa kaupassa en osaa sanoa.
Jos lasketaan, että Timi syö päivittäin n. 200 g ja kaksi kertaa viikossa luun ilta-ateriana, niin viikossa lihaa menee 1,2 kiloa. Sillä laskukaavalla tuo viisi kiloa jauhelihaa riittää suurinpiirtein neljäksi viikoksi. Jonkun verran tuosta päivittäisestä lihamäärästä korvautuu kasviksilla ja välillä annan tuota lampaan rasvaa erikseen. Lisinä Timi saa B-vitamiinia ja maitohappobakteereja.

Lampaan lihaa 35 euroa kuussa? Hui. Kuulostaa tosi paljolta, koska jos laskisin tuon saman summan porsaan lihalla, niin se maksaa n. 2,40 €/kg, jolloin viisi kiloa kuukaudessa maksaisi suurinpiirtein 12 euroa. :D No, jos nyt saamme ruokavalion toimimaan tämän lampaan kanssa ja kutinoita edes vähän kuriin, niin maksan siitä mitä tahansa.

Oletko sinä laskenut kuinka paljon koirasi ruuat kustantavat kuukaudessa, entä vuodessa?

PS. Käytän nykyään niin paljon aikaa lukiessani koirien ruokinnasta ja varsinkin raakaruokinnasta, että voisin alkaa kutsua tätä jo harrastukseksi. "Mitä sä teet mielellään?" "Luen netistä artikkeleita koskien koirien raakaruokintaa." Intohimohan se sekin on. :D

12 kommenttia:

  1. Meillä menee ruokaan ehkä jotain 80-90€/kuukausi kahteen koiraan... 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messi syö varmaan niin paljon, ettei ihme ettei summa oo suurempikin! :-D Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Euro per koira per päivä. Laskettu on. Moneen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :-) Laskin samantien että paljon tuo tekee vuodeksi, mutta onneksi sellaisia summia harvemmin tulee muuten laskettua.

      Poista
  3. Sofi syö ihan kuivaruokaa joten sen hintaa ei juuri tarvitse laskea, mut en kyllä osaa sanoa paljonko ruokaan menee vuodessa. Joskus me laskettiin että kuinka kauan yksi iso säkki kestää mut enpä muista enää. :D Ja kun mäkin oon vielä siinä onnellisessa asemassa, ettei tarvitse ite maksaa koiran ruokaa, niin ei jää edes niin mieleen ne ruokakustannukset vuodessa.

    Toivotaan, että toi lammas auttaisi nyt Timin kutinoihin! Meillä nyt oleva hoitokoira Ziggy on kans kamalan allerginen about kaikelle, joten sen takia teidän ruokavaliokokeiluja ja Timin kutinajuttuja on mielenkiintoista lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva jos ruokintapostaukset kiinnostaa! :-) Musta tuntuu että nappularuoka kesti Timillä ainakin pentuna aina tooosi kauan. Annettiin silloin NutroChoicelta jotain nappulaa, jossa 3 kg:n säkki maksoi n. 12,50 euroa. Se kesti ainakin sen kuukauden, eli silloin kuussa meni suurinpiirtein tuo ~13 euroa ruokintaan.

      Poista
  4. http://koiriamaalta.blogspot.fi/2014/06/kuukaudeksi-pakolliset-syotavat.html Me vielä toistaiseksi syödään tällä kaavalla, tarkoitus olisi ensi vuoteen mennessä vaihtaa maisa kokonaan raa'alle. Tuikun ruoka päivässä on n. 0,91€ ja Maisan 0,58€. Koska itse maksan ja tulot ovat epäsäännölliset, niin tuo on ihan tarpeeksi :D Vaikka kuinka olen laskeskellut, niin mun tulot eivät ainakaan opiskelijana riitä siihen, että voisin syöttää tuikulle kokonaan raakaa. Maisaa pystyn, mutta Tuikun on oltava nappulalla. Muuttoa odotellessa, kun sitten maksan ainoastaan Tuikun ruuat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinpä vilkaisemassa tuon postauksen, mielenkiinnolla luen aina muiden ruokinnasta! :-)
      Ymmärrän hyvin, että noilla perusteilla et Tuikkua siirrä raakaruokinnalle, koska se syö kuitenkin varmasti paljon enemmän kuin pienemmät koirat, niin lihamääräkin olisi jo aika runsaasti. Erään tuttuni aussie syö päivittäin 250 grammaa lihaa, joka tekee viikossa 1750 g, kuukaudessa 7000 g. 7 kiloa lihaa kuussa! Siihen vielä öljy- ja vitamiinilisät, kasvikset, ym..! Ja aussie ei sinänsä vielä hirveän iso koira ole, aktiivinen kuitenkin tottakai.
      Mullakin on haaveissa suurempi koira vielä jossain vaiheessa tähän rinnalle, mutta viimeistään poismuuttaessa tai täyttäessäni 18 joudun maksamaan koiran/koirien ruuat itse, niin saa nähdä jatkanko toisenkin kanssa raakaruokintaa vai etsinkö jonkun nappulan. :-)

      Poista
  5. En ole vielä tarkasti laskenut Pontuksen ruokintakustannuksia, mutta ehkä hyvä niin koska mä varmaan pyörtyisin jos tietäisin koko summan.. :D Pelkästään lihoihin taitaa mennä kuukaudessa 60-80e. Onneksi on myynnissä isompia eriä, niin siinä säästää vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mietin itsekin että melkoisia summia tulee, jos alkaa laskemaan kuukausi- tai vuosikustannuksia. Pontus varmasti syökin tosi paljon, joten sitä ruokaa ja rahaa menee. Itsekin oon tosi iloinen että tajusin tuon Vauhtiraksun, kun siellä hinnat on vähän halvempia kuin tuossa lähieläinkaupasta, josta useimmiten tulee haettua vaan se 1 tai 2 pakettia kerrallaan - nyt saatiin ainakin ne kuukauden ruuat kerralla! :-)

      Poista
  6. Kiihkeä aihe tuo raaka/barfruokinta. Olen huomannut keskustelun tästä aiheesta olevan yleensä hyvin tunteikasta, ehdotonta, kiihkeää, muistuttaen keskusteluja uskonnosta tai politiikasta. On aika kummallista, että siitä mediassa harvoin osataan vaihtaa mielipiteitä, hyväksyen erilaiset näkemykset ja kunnioittaen toisen tapaa ruokkia koiraansa. No, meni hiukan aiheen ohi, kuten tapanani on...
    En minäkään tiedä, kuinka kalliiksi koirieni ruuat koskaan ovat tulleet. Olen aina yrittänyt ostaa tarjouksista, esim. silloin kun Vilini oli lammasdieetillä, sain ostettua Prismasta uusiseelantilaista luutonta lammaspaistia kilohintaa 4,95! Meillä pursui pakastin paisteista, mutta riittivät pitkään. Sitten seuraavana vuonna oli tarkoitus uusia tuo, mutta kas kummaa, Prisma olikin kai osannut tilata vähemmän niitä paisteja, ei löytynyt ainuttakaan alennettuun hintaan.
    Eli silmät auki, kun liikkuu marketeissa. Koiralle voi huoletta ostaa myös lihaa, jonka päiväys menee juuri umpeen ja silti pakastaa. Koira itse kaivaisi luut maahan ja söisi hyvällä ruokahalulla sitten ne "hyvin kypsyneinä" eli kovin tarkka ei tarvi todellakaan olla.

    HUOM: Jos antaa koiralle osittain/täysin kypsytettyä lampaanlihaa, niin älkää ikinä kaatako viemäriin sitä keitinvettä tai juoksevaa rasvaa!!! Olen sen mokan kerran epähuomiossa tehnyt ja lampaanrasva jähmettyi putkistoon alta aikayksikön. Siinä ei auttanut kuuman veden juoksuttaminen jälkikäteen, vaan putki- tai talonmies oli hankittava paikalle. Lampaanlihasta erkanee rasvaa myös silloin, kun sitä ei silmällä näe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot aivan oikeassa. Ylipäätänsä koirien ruokinta herättää aina keskustelua ja jokainen ihminen haluaa sanoa mielipiteensä asiasta. Pitäis vaan aina muistaa, että se ruokavalio pitää suunnitella koiran mukaan, ei sen mukaan mitä joku muu syöttää tai mikä olisikaan se "täydellinen" ja ohjeiden mukainen ruokintatapa.

      Kiitos vinkistä tuon lampaanrasvan kanssa! Meiltä kotoa löytyy kyllä tarvittaessa putkimies, mutta parempi kai se olis jos sille ei ois tarvetta. ;)

      Poista