4.5.2015

No nyt saa onnitella!

Lauantaina päästiin vihdoinkin testaamaan olisiko meidän Timistä Karva-Kaveriksi. Mulla oli tarkoituksena että ehtisin lenkkeilyttää Timiä ennen testiä ja plaaplaa saada sen ihan väsyneeksi, jottei se jaksaisi hösöttää, niin kuin sillä yleensä on tapana. Onnekseni voin sanoa, että vaikkemme ehtineetkään kuin kävellä 15 minuutin matkan testipaikalle, niin sekin oli ihan riittävää. Testi sujui todella hyvin alusta alkaen, koira kuunteli ja suoritti pyydetyt jutut. Aika paljolti testissä toki vain katsotaan yleistä käyttäytymistä eikä mitään sirkustemppuja tarvitse tehdä. Noin 20 minuutin testauksen jälkeen saimme onnittelut ja Karva-Kaveri -tittelin meidän Timillekin! :-)

Testin jälkeen pääsimme vielä ihan tositilanteeseen eli ensimmäiselle työkeikalle. Kävimme vierailulla yhden vanhustenhoitolaitoksen osastolla ja voi että miten onnellinen olin nähdessäni, miten hyvin tuo Timi oikeasti käyttäytyy. Ei mitään ongelmia, muuta kuin osaston kuumuus ja vanhukset olivat niin onnellisia koiran vierailusta. Tosi hienoa päästä nyt vihdoinkin aloittamaan toiminta kunnolla, varmastikin tänne blogin puolelle tulee postauksia vierailukäynneistä.


Molemmat kuvat ottanut Rovaniemen alueen toiminnan koordinaattori Mira Niittylahti.

14 kommenttia:

  1. Paljon onnea Timi ja emäntä :) hyvää työtä

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, onnittelut :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea Timille ja emännälle! Kuulostaa siistiltä tuo toiminta:)

    http://www.radianceheartpaw.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kuulostaa kyllä ihan mahtavalta. Kiitos paljon! :-)

      Poista
  4. Voi kuinka hieno asia, että Timi selvisi "pääsykokeista"!
    Sitten on kivaa, kun käytte useamman kerran samassa paikassa tervehtimässä vanhuksia, niin niistä vierailuista tulee Timille tuttu ja hauska asia mennä tervehtimään jo entuudestaan tuttuja mummoja. :)
    Tuo toiminta olisi ollut meidän Vilillemmekin kiva asia, Vili kun rakasti kaikkia ihmisiä, myös lapsia.
    Lykkyä tykö! Teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nyt oli vielä alkuihmetystä paljonkin, mutta pian toivotaan että työt alkaa olemaan ihan rutiinia, kun vaan päästään keikoille osallistumaan. Tipsuille tämä on kyllä varmasti vallan sopiva karvakaveriura. Kiitos paljon! :-)

      Poista
  5. Oho oon vähän jäljessä, mut uu hyvä te!! :)

    VastaaPoista
  6. Onpas Timi suloinen tipsu poika! :3
    http://tipsuttelija.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Käyn vilkaisemassa sinunkin blogiasi.

      Poista
  7. Minäkin tutkailin tota kaverikoira-asiaa, mutta vaikka Jalo muuten soveltuisi siihen täydellisesti, taitais ongelmana olla mahdolliset muut koirat, joista Jalo ei kyllä voi olla välittämättä vaan joko rakastuisi, haluaisi leikkiä tai isojen koirien seurassa tulis rähinä :D Ilahdutetaan siis toistaiseksi vaan satunnaisesti vastaan tulevia mummoja, lapsia ja koirakaipuisia ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten koirien kanssa ollaan tosi vähän tekemisissä, niin jos vaan kiinnostaa niin mene ehdottomasti kokeilemaan! :D Mullakin jännitti etukäteen, että miten Timi malttaa muiden antaa olla rauhassa, mutta testitilanteessa meni tosi hyvin ja kiinnostus muita kohtaan ei haitannut testitulosta yhtään. Sinne vaan Jalon kanssa, niin saadaan vielä enemmän tipsuja mukaan toimintaan! :)

      Poista