21.10.2013

Onko koira onnellinen, jos se syö ravinneköyhää ruokaa ja istuu pöydässä lautasen äärellä?


Blogissa on ollut gadgettina jo jonkin aikaa kysely teidän lukijoiden koirien ruokkimistavoista. Kyselyn päättyessä ääniä oli tullut yhteensä 19. Näin raakaruokinnan kannattajana oli hienoa huomata, että 10 teistä oli ilmoittanut ruokkivansa koiraansa raakaruualla, 9 käyttää nappuloita, 6 sekaruokintaa, 1 purkkiruokaa ja 1 kotiruokaa. Nyt joku saattaa miettiä, että 10+9+6+1+1 ei todellakaan ole 19, vaan 27, mutta laitoin kyselyssä mahdollisuudeksi valita useamman vaihtoehdon ja niin varmaan useampikin on sitten tehnyt. :)

Tämä ruokintakysymys palasi eilen taas mieleeni, kun vierailtiin mummoni luona. Hän pitää Timistä kovasti ja jaksaa aina ihastella koiran hyvässä kunnossa olevaa turkkia. Kun kerron Timpan ruokavaliosta, alkaa mummo muistelemaan vanhoja. Useinkin se menee näin: "Koirille syötettiin kaikki jätteet, ihan perunankuorista lähtien ja hyvin kelpasi.." ja lisäksi olen kuullut useammankin kerran tarinan, jossa mummon koira oli kadonnut ja mummo oli miettinyt mielessään, että jos koira vielä tulee takaisin, antaa mummo sille paljon sokeria palkkioksi. Ja koiran palatessa, oli se saanut paljon hienoa sokeria, "siitähän ne koirat pitävät, makeasta", mummo aina lopuksi toteaa.


Varsinkin tuo viimeinen toteamus saa mulla aina karvat pystyyn. Tekisi mieli alkaa väittelemään asiasta, mutta huonokuuloinen, -näköinen ja -muistinen mummoni ei välttämättä sitä ymmärtäisi, eikä ainakaan seuraavana päivänä muistaisi, joten olen kokenut asian turhaksi. Jostain syystä en vain ymmärrä väitettä, että koirat makeasta pitäisivät. Ensinnäkään valkoinen sokeri, jota useimmat ihmiset käyttävät, ei sovi edes ihmiselle tai sisällä yhtään mitään ravintoaineita, niin en ymmärrä miksi sitä pitäisi syöttää koirille.

Mummolassa vieraillessa kuulee useinkin Timille sanottavan "Voi ei kun mulla ei ole sulle mitään annettavaa.. Vaikka eipä sulle mitään saa antaakaan..". Ensimmäisen kerran, kun Timin reilu kaksi vuotta sitten vein mummolaan, tein harvinaisen selväksi, että koiralle ei anneta mitään, ei yhtään mitään, jos minä en niin lupaa.  Mummoni on yllättävän hyvin muistanut sanomiseni, mitä nyt yhden kerran pöydästä antoi puolikkaan karjalanpiirakan koiralle. Vedin siitä hirveät pultit ja Timpan vatsa oli sekaisin seuraavat kolme päivää. Sen jälkeen tulikin mummolle kertaus, että koiralle ei anneta yhtään mitään, eikä varsinkaan pöydästä. Onneksi tätä ei ole sen jälkeen tapahtunut, niin Timi ei ole se pöydän vieressä kerjäävä yksilö, vaan osaa ruokailun aikana pyöriä omissa touhuissaan.
Onnellinen koira?
kuva täältä
Tämä saattaa nyt kuulostaa ihan naurettavalta skitsoilulta, mutta olen nähnyt niin monta koiraa, jotka ovat niitä mummolassa pilalle hemmoteltuja yksilöitä, niin sellaista en todellakaan oman koirani kohdalla salli. (Eräänkin tuttuni isovanhemmat oikein kattoivat pöytään lautasen, ihan vain sitä koiraa varten. Lautaselle kasattiin voideltuja ja Gotlerilla päällystettyjä ranskanleipiä - kun se koira vaan tykkäsi niistä niin paljon. Tämän samainen koira myös sai jokaiselle retkelle omat eväät, niitä samoja ranskanleipiä. Ja sitten jaksettiin ihmetellä, miksi koiran vatsa on sekaisin, sillä on ilmavaivoja ja iho kutisee. Hohhoijaa, sanon minä! Ja tämä tarina oli tosi.)

Tästä aiheesta varmasti riittää mielipiteitä ja tämäkin oli vain yksi niistä, kommentoikaa jos jotain mieleen tulee! :)

2 kommenttia:

  1. Haha yksi hoitokoiristani (lapukka) sai aina mummolassaan ollessaan kello yhden voileivän :DD Siis oikeasti aina yhdeltä iltapäivällä sille tehtiin voileipä...

    Nanan vatsa ei mene kovin helposti sekaisin, joten en ole kovin tarkka sen suhteen mitä sille syötetään, itsekin välillä annan sille kädestä tai pöydästä jotain kun ei se ole ikinä ollut kova kerjäämään. Tai sanotaan ennemmin niin ettei sen kerjääminen ole ikinä haitannut minua!

    Mutta tuo mummolassa ruoan tunkeminen koiralle (ja lapsenlapsille) on jotain ihan käsittämätöntä ainakin meillä. Lähdimme kesällä muutamaksi päiväksi käymään Keski-Suomeen, otin avaamattoman 2kg nappulasäkin mukaan. Yleensä se kestää ainakin kaksi ja puoli viikkoa, mutta tuolla mummolassa kesti valehtelematta neljä vuorokautta, ja säkki oli tyhjä. Mystisintä oli, että en huomannut kenenkään ruokkivan koiraa missään vaiheessa, mutta vaariltani kysyessä hän kyllä myönsi "pari kertaa" ruokkineensa Nanan kun se vaikutti nälkäiseltä. Lähinnä nauratti, mutta jatkossa kyllä pidän sinne mennessäni koiran ruoat jossain ihan muualla kuin keittiössä kaikkien nähtävillä.

    Pöydästäkin Nanalle annetaan mummolassa surutta, mutta en edelleenkään jaksa kimpaantua edellä mainituista syistä (ei kerjää, ei mene vatsa sekaisin), pidän vain söpönä sitä että isovanhempani pitävät koirastani :D Ja vaari kuitenkin myös lenkkeilyttää sitä mummolassa ollessamme lukemattomia kertoja joka päivä, on aika ihanaa miten hän pitää Nanasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kello yhden voileipä? Hahah :D

      Tuossa tilanteessa hyvinkin ymmärrän, jos ei siitä ruokailusta aina ole niin tarkka. Timin kohdalla ja erityisesti nyt, kun sillä on ollut niitä iho-oireita, olen suoraansanottuna laskenut ja kytännyt melkeinpä jokaista suupalaa, että mitä se sisältää ja silloin on helpompaa, kun tietää että kukaan ei anna sille mitään ylimääräistä.

      Veljeni koiran tullessa meille huomaa helposti, että vanhempani alkavat syöttää sitä, koska Timiä ei saa :D Tämä sama tapahtui kerran myös mummolassa; mummo kaivoi kaikki lihapullat sun muut jääkaapista ja tunki ne mäykyn ruokakuppiin todeten: "Onpas kiva koira, kun tälle saa antaa ihan mitä vaan!" ja samantien kääntyi katsomaan minua. Onneksi tuossa tilanteessa alkoi vaan naurattamaan. :D

      Poista