Kun tsekataan tiibetinspanielin rotumääritelmä, siellä lukee, että koira on
luonteeltaan valpas, uskollinen mutta itsenäinen. Omien kokemuksien mukaan tipsulta todellakin löytyy sitä itsepäisyyttä ja miellyttämisenhalu puuttuu; onhan rotu aiemmin jalostettu vahtimaan luostarin muureilla ja ilmoittamaan vahtikoiran tavoin tapahtuvista muutoksista. Vahtimisviettiä saattaa siis löytyä, mutta meidän Timiltä se puuttuu.
Sanoisin, että harrastuskoiraksi tiibetinspanieli ei mikään paras ole, muttei todellakaan mahdoton. Kaverini Jenny on saanut tiibetinspanielistaan koulutettua oikein hyvän tokoilijan, koska motivointi ja treenitavat on sopivia. Kun paneudutaan enemmän esimerkiksi luonnetestituloksiin, niin huomataan, että suurimmalla osalla tipsuista puuttuu taistelutahto, jota pitäisi olla enemmän, joka auttaisi kouluttamisessa paljonkin.
Tiibetinspanielit ei mun kokemusten tai opiskelujen mukaan ole hirveän herkkiä koiria
(toki tämä on hyvin yksilöllistä), joka todennäköisesti johtuu siitä oman arvon tunnosta ja suuresta egosta. Timi kestää ihan sitä kovempaakin käskytystä ja kouluttamisen eri muotoja, eikä ole liian pehmeä.
Ennemminkin meidän ongelma on se, että välillä tuntuu että pitäisi karjua jotain urpoja käskysanoja, että kiellot ym. menisi perille. :-D
Mitä
ulkonäköön tulee, tiibetinspanielithan on aika pienehköjä koiria
(rotumääritelmän mukaan paino 4-6 kg, säkä 25 cm. Veikkaisin silti, että keskimäärin säkä on nykyään 26-28), eivätkä sen puolesta vaadi hirveästi tilaa, hirveän suurta kuljetusboksia tai mitään suurimpia kevythäkkejä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvikkeisiin ei joutuisi panostamaan tai koiralle riittäisi mitkään korttelin välin pituiset lenkit, koska energiaa koiralla on, vaikkei se mikään aktiivisin rotu olekaan.
Muita ongelmia rodussa on ehdottomasti ulkonevat silmät, jotka nykyään vuotavat melkeinpä jokaisella tipsulla jonkin verran. Silmät kun reagoivat helposti pölyyn, kuivaan/kylmään ulkoilmaan, tuuleen, vääränlaiseen ruokintaan, jne. Lisäksi luppakorvat aiheuttavat ongelmia korvissa, jolloin syntyy hiivatulehduksia.
Turkinhoidossa tärkeintä on varmaankin säännöllinen harjaaminen, jolla pystytään ehkä jonkinverran ehkäisemään karvanlähtöä (joka on välillä ihan tajutonta!). Furminaattori, jolla saa alusvillaa pois, on mielestäni tosi hyvä apuväline. Jotkut tipsuihmiset pesevät koiransa useastikin, mutta meillä se ei ole tarpeellista, koska Timi ei likaannu niin paljon enkä jaksa sitä monen tunnin föönäysoperaatiota, kun turkki oikeasti pitää saada kuivaksi ettei se haudo ihoa rikki.
Mielestäni tiibetinspanieli sopii siis ihmiselle, jolla on aikaa ja viitseliäisyyttä panostaa kunnolliseen peruskoulutukseen, koska juurikin em. suuri ego aiheuttaa muuten myöhemmin ongelmia. Sosiaalistamiseen kannattaa panostaa myös heti kotiintulosta alkaen. Koiran kanssa ei saa turhautua, vaikka sillä välillä onkin "hälläväliä" -asenne ja koira tekee mitä tykkää, silloin kun tykkää. Tarpeeksi määrätietoisella koulutuksella ja oikeat motivointitavat löytämällä tipsu tipahtaa sieltä johtajan paikalta ja tajuaa, että on kuitenkin vain se koira talossa.
Jos omistajalla kiinnostusta ja aikaa löytyy, niin tipsut ovat ihan älyttömiä tekemään temppuja ja osaavat niitä varmasti yhtä hyvin kuin muutkin rodut. On tiibetinspanieleita, jotka ovat pärjänneet tokossa ja agilityssä ja omaksi iloksensa voi harrastaa myös pk-lajeja tai jäljestystä. Vaikka rotu onkin tehty ihmisen seuralaiseksi, niin mielestäni se ei tarkoita että koiraa ei voisi vähän piristää ja viettää samalla aikaa yhdessä.
Tipsun ottajan on myös ehdottomasti muistettava pitää huoli turkinhoidosta. Varsinkin korvantaustat takkuuntuvat helposti
(varsinkin kun siirrytään pentukarvasta "aikuiskarvaan"), kuten myös hännän ja takamukset pidemmät karvat. Korvia kannattaa puhdistaa säännöllisesti ja kuivata huolellisesti puhdistuksen jälkeen, korvakäytävistä voi myös varovasti leikata ylimääräisiä karvoja. Tassujen karvoja kannattaa myös leikata välillä ja kuivata ne lenkkeilyn jälkeen.
Kuulostaako tiibetinspanieli Sinun rodultasi?
